Työn sai valikoida ennen - niitä riitti kaikille

Anonyymi-ap

1980-luvulla Suomi oli parhaimmillaan.
Maailma muutenkin kaikki kohdillaan.

Kaikilla oli töitä, Suomen taloudella meni muutenkin vahvasti. Maailma oli viaton, tai ainakin viattomampi kuin nyt. Arvot olivat monin tavoin terveemmät. Musiikki oli parempaa, oikealla tunteella tehtyä eikä sitä pinnallista muovipoppipaskaa, mitä nykyään tehdään vain isojen myyntilukujen toivossa.

Eikä ollut mitään helvetin somea, tosi-tv:tä ja muuta vastaavaa älytöntä PASSKAA! Lapset ja nuoret pelasivat ulkona jalkkista ja talvella puistojen jääkentillä jääkiekkoa, nykyään istutaan pelikoneiden tai tietokoneiden ääressä, toljotetaan älypuhelimia tai roikutaan siellä PRKLEEN somessa ja kirjoitellaan aivottomia mukahassuja onelinereita jonnekin ääliökeskustelupalstoille!

Ihmiset tyhmenevät silmissä, toisin kuin 80-luvulla, jolloin yhteiskunta meni eteenpäin joka elämänalueella.

Minulla oli 80 luvulla 36 työpaikkaa, vaihtelin niitä aivan huvikseni ja vain kokeillakseni.

Nyky-Suomi (eurooppa)on ihan perseeestä verrattuna 70-80-90-lukuihin.
Rahaakin oli että meinasi tulla ryhtivikoja.
Musiikki taivaallista ympäri eurooppaa.

Minun ei tarvinnut edes hakea uuteen duuniin kun headhunterit laukkasivat ovella kyselemässä työhaastatteluun. Eräskin pomo sanoi, että "ilmoita sihteerille palkkasi, minua se ei kiinnosta". Oli se sellaista aikaa.

Helsinki(kin) oli täynnä hyviä ravintoloita ja fiksuja ihmisiä.Narkomaaanejakaan ei näkynyt, mielipotilaita ja muita väkivaltaisia kasvattamattomia hörhöjä. pc zombeja ja älyluuri orjia.

Tappelut olivat tosi harvinaisia. Musa hyvää ja ihmiset kauniita. Naiset eivät olleet tuollaisia turbohuulia ja jumbotissejä. Pieni peppu oli tavoiteltava ja seksikäs.

80 luvulla usein pankista lähdettyäni juoksi pankinjohtaja perääni ja tunki setelinippuja takataskuihini. oli tunnin hieronta pankkitytöiltä meille rikkaille ja köyhille kakkukahvia konjakkiryypyt.

Meillä ei ollut monikulttuurista, monimuotoista kulttuuririkasta kehitysmaataustaista islampaskaa Suomessa! Miten ihmeessä me olemme pärjänneet ilman näitä holtittomasti lisääntyviä elättejä ja islampaskan mukaisia rinnakkaisyhteiskuntia Suomessa!

Silloin lainaa sai pankeista niin paljon kuin halusi. Riitti että puliukko takasi toista puliukkoa. Pankit suorastaan tyrkyttivät lainaa ilman rajoja. Tavallinen Jormakin saattoi ostaa urheiluauton.

Musiikki ei niin hyvää kuin 70-luvulla, mutta parempaa kuin nykyinen mustien monotoninen puhe musiikki ilman melodioita tai kunnon rytmiä.

Yökerhot kukoisti ja jupit antoi rahan palaa. Discot,antavaiset naiset ja upeat autot kukoisti ja drinkit elivät kulta-aikaa tyyliin sininen enkeli ja ampiainen. Miami Vice tyyliin miehet kääri pikkutakin hihat rullalle ja kenkiä pidettiin ilman sukkia.

24

518

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oli se nii köyhää aikaa että vähäki tuntu paljolta.
      Ainaski oltiin paljon nuarempia sillo.

    • Anonyymi

      Hieno vuosikymmen kaikin puolin.

    • Anonyymi

      1980-luku oli paras vuosikymmen Suomessa. Silloin täällä oli kaikki asiat hyvin. 1990-luvulla alkoi Suomen tuhoaminen ja se jatkuu yhä. Nyt näyttää todella surulliselta Suomen tulevaisuus. Ihmisiltä on viety unelmat ja tulevaisuudentoivo paremmasta. Kaikki näyttää menevät vain huonompaan suuntaan. Poliittisilla päätöksillä tämä tilanne on aiheutettu, eikä se ole tämän hallituksen syy, vaan kymmenien aikaisempien.

      Perussuomalaisia on turha syyttää, koska nyinen Perussuomalainen puolue ei ole ollut kertaakaan aikaisemmin hallituksessa. Perussuomalaiset ajattelevat nimenomaan Suomen ja Suomalaisten etua. Kaikki muut puolueet ajavat vain ulkomaiden ja ulkomaalaisten asioita.

      • Anonyymi

        Hah. Perussuomalaiset ajavat vain perussuomalaisten etua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hah. Perussuomalaiset ajavat vain perussuomalaisten etua.

        Demarit ajaa Italian etua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Demarit ajaa Italian etua.

        Persut ajaa Venäjän etuja


    • Anonyymi

      Joo, siksihän suomalaisia on lähtenyt tuhansittain esiim. ruotsiin vaikkei oltu edes opiskeltu ruotsinkieltä eikä ollut nettiä. No ennen oli miehet rautaa, nykyisin valittajia.

    • Anonyymi

      Ennen kaikki joutuivat töihin, nykyään vain töitä haluavat.

      • Anonyymi

        Saiko ennen asumistukea tai toimeentulotukea? Vai miten ihmiset tulivat toimeen?


    • Anonyymi

      Tanskassa työpaikan vaihtaminen on huomattavan helppoa.

      Ay: n takia Suomessa aivan liian vaikeaa.

      • Anonyymi

        Kerro lisää teoriastasi.


    • Anonyymi

      Nykyisin kenenkään alle 3000 euroa brutto tienaavan ei kannattaisi käydä, töissä koska sosiaaliturva takaa hyvän toimeentulon. Katsokaa ja ihailkaa, mitä kaikkea toimeentulotuki sisältää. Laskeskelin että tuen saajat voivat hyvinkin saada tukea 2000 - 3000 euroa/kk jos käyttävät yhteiskunnan palveluja: sairaanhoitoa, päiväkotia, harrastusmahdollisuuksia, ym. ym.

      Suomessa mediaanipalkka on noin 3000 euroa brutto, eli puolet työelämässä olevista voisi siirtyä lepäämään ja elämään toimeentulotuella, koska nykyinen palkka ei riitä läheskään samaan elintasoon, mitä toimeentulotuella saa.

      Katsokaa ja ihailkaa, Suomi on maailman paras maa elää toimeentulotuella!!! https://www.kela.fi/toimeentulotuki-mihin-menoihin#ehkaiseva-toimeentulotuki

      Ei tämä hallitus yritä vähentää toimeentulotuella elävien määrää, vaan lisää sillä eläviä niin kuin on käynytkin. Hienoa, jatkakaa samaan malliin!!

      • Anonyymi

        Niin, mutta tuki kattaa silti vain ne menot. Eli ei se 2000-3000 jossain äärimäisessä teoreettisessä esimerkissä ole käteen jäävä rahaa,


    • Anonyymi

      Omasta mielestäni päinvastoin. Varsinkin josskus 1980-90 luvun taitteessa ilmapiirissä leijui aivan valtavasti typerääkin typerämpää pinnallisuutta joka näkyi miltei kaikessa.

      • Anonyymi

        80-90 luvun taitteessa porvarit nousi maassamme valtaan. Jokainen tuolloin elänyt voi nyt muistellakin miten hieno menestystarina tästä seurasi 90-luvun suomelle.


    • Anonyymi

      Ennen ei ollut myös häirikkö vaatimusta että pitää hakea töitä joka viikko jopa kuten nyt tai vähintään 1 työtä / kk??

      • Anonyymi

        Ennen ei tarvinnut vaatia, kun ihmiset hakivat töitä muutenkin. Nykyään työttömät eivät edes halua töitä, vaan elävät leveästi tukien varassa.


      • Anonyymi

        Vaatimus on ollut, mutta sitä alettiin vasta nyt valvoa.


    • Punaliput liehuu menkää töihin👷‍♂️🇦🇱🇨🇳🇭🇰🇰🇬🇲🇦🇲🇪🇹🇳🇹🇴🇹🇱🇹🇷🇻🇳🇼🇫🇼🇸🇻🇳👷‍♂️

    • Talvisodan Henki oli sitä parasta aikaa.🥶

    • Anonyymi

      "Työn sai valikoida ennen"

      Työn saa valikoida nykyäänkin.

    • Anonyymi00021

      Suomi oli rikkaimmillaan 80 luvulla.

      Siitä lähtien alamäkeä.

    • Anonyymi00023

      Niinpä....

      Tytön sai valikoida ennen - niitä riitti kaikille

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      63
      1217
    2. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      107
      1193
    3. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      146
      886
    4. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      64
      863
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      70
      778
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      108
      687
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      102
      668
    8. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      56
      666
    9. 78
      591
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      43
      586
    Aihe