Vastustakaa eläkeiän nostamista. Siihen on monta syytä. Suurin syys on se etteivät yli 60-ikäiset ole siinä kunnossa että kykenisivät oikeisiin töihin. Sen ikäisillä on nivelrikkoa polvissa ja lonkissa, selkäkipuja, diabetestä ja kaihia silmissä Ei heistä ole kiipeilemään rakennustelineillä ja keskittymään liikenteeseen rekkauton kuljettajina. Oppimiskyky ikääntyneilä on huomattavsti heimompi kuin olivat nuoria.
Se että päämnisteri Orpo perustelee nostoa eläkevarojen riittävyydellä, on käsittämätöntä. Jos taloutta käytetään perusteena, on ainoa mahdollisuus alentaa eläkkeitä ja varmistaa kansaneläkkeen riittävä taso. Eläkkeitä voidaan alentaa vuosittain eläkeläisen ikääntyessä tai toisinpäin ja käyttää progressioita. Eläkkeiden maksamisessa on vaihtoehtoja, mutta ikääntymisen luonnonlakeja ei voi kumota!
Elinaikaodote ei kelpaa eläkeiän määrittelijänä! Eläke määräytyy työkyvyn ja sen myötä työllistymisen todennäköisyyden perusteella!
Oikea vanhuseläkeikä pitäisi määritellä esimerkiksi tilastoimalla ja tutkimalla suomalaisten työkykyä ja työllistymisen todennäköisyyden kehitystä vuosittain (!) alkaen 50-vuotiaista. Eli 51, 52, 53 ... 65 -vuotiaaksi asti. Vuosittainen työkykykäyrä määrittelisi sekä fyysisen että henkisen työkyvyn. Tämä voisi olla esimerkiksi THL:n tutkimuksen aiheena.
Tuntuu että Kokomustakin johdetaan jostakin ulkoapäin. Niin ymmärtämätön ei puolueen puheenjohtajakaan voi olla etteikö tietäisi miten ikä vaikuttaa työkykyyn. Hänhän voisi todeta sen itse kokeilemalla esimerkiksi rakennustöitä. Jäisi tekemättä. Kukaan ei ottaisi töihin. Moni vielä huonompikuntoinen joutuu lähettämään näitä työhakemuksia tänäpäivänäkin työllisyystoimien velvoittamina.
Kokoomuksen eläkeikäsuunnitelmat
8
77
Vastaukset
- Anonyymi
Mitä eläkeiän nosto?? Kun nyt ollaan työikäiset uupuneita väsýneitä masentuneita!! Kuinka jaksavat 70kymppisiks tehdä???
- Anonyymi
Pakko jaksaa!Ukrainan sotaa avustetaan taas 100 miljoonalla.kyllä sinne rahaa riittää vaikka velaksi. Kansalta ei kysytä tästäkään asiasta mitään,mitä me ollaan makselemaan toisten sotia? Tämän takia venäjä pitkittää sotaa että Euroopan valtiot menee konkurssiin yksi toisensa jälkeen. Tähän rahan jakamiseen ym aseapuun on tultava loppu!
Kun aikoinaan tulin eläkeikääni niin minulla oli muutama suunnitteluprojekti kesken ja hoidin ne loppuun joten eläke viivästyi lähes puoli vuotta mutta ei se työkykyyn vaikuttanut. Sen jälkeen jätinhommani nuorelle inssille joka alkoi työskentelemään tilallani. Olisin varmaan voinut jatkaa sitä työtä vielä pitkäänkin jos olisi ollut tarvetta. Aika paljon riippunee sitä ,millaista työtä teet, eli työtehtävät pitää suunnitella siten, että fysiikka kestää!
- Anonyymi
Ei työttömät yli 60-ikäiset voi työtehtäviään sunnitella. Heidän on haettava töitä ja lähetettävä hakemuksia eri aloille. Toki moni voi omassa työssään sopeutua ikääntymiseen ja valita mitä pystyy tekemään. Joillakin fysiikka sen työn suhteen kestää pitkäänkin. Mutta olisitko itse kyennyt kiipellemään rakennusten katoille tai oppinut nykyistä tietotekniikkaa, logistisia järjestelmiä ja esimerkiksi ohjelmoimaan? Tai vaihtamaan alaa?
Mikäänhän ei estä helpottaa eläkkeellä olevien mahdollisuutta palata töihin työkykynsä ja osaamisensa mukaan. Yleinen eläkeikä koskee kuitenkin kaikkia suomalaisia. Monen sekä fyyisnen että henkinen työkyky alkaa heitetä jo paljon nykyistä eläkeikää alempana. Monet kuolevatkin yhä alle 70-ikäisinä. Koulukavereiden kuolinilmoitukset ovat silloin jo tuttuja. Anonyymi kirjoitti:
Ei työttömät yli 60-ikäiset voi työtehtäviään sunnitella. Heidän on haettava töitä ja lähetettävä hakemuksia eri aloille. Toki moni voi omassa työssään sopeutua ikääntymiseen ja valita mitä pystyy tekemään. Joillakin fysiikka sen työn suhteen kestää pitkäänkin. Mutta olisitko itse kyennyt kiipellemään rakennusten katoille tai oppinut nykyistä tietotekniikkaa, logistisia järjestelmiä ja esimerkiksi ohjelmoimaan? Tai vaihtamaan alaa?
Mikäänhän ei estä helpottaa eläkkeellä olevien mahdollisuutta palata töihin työkykynsä ja osaamisensa mukaan. Yleinen eläkeikä koskee kuitenkin kaikkia suomalaisia. Monen sekä fyyisnen että henkinen työkyky alkaa heitetä jo paljon nykyistä eläkeikää alempana. Monet kuolevatkin yhä alle 70-ikäisinä. Koulukavereiden kuolinilmoitukset ovat silloin jo tuttuja.Minä tein suunnittelutyötä varvin erikoisalalla, töitä joiden tuloksia myytiin paljon muuallekin kuin Suomeen. Siinä iässä vielä kävin katolla rännejä putsaamassa mutta nykyisin yli 80 ikäisenä, joku muu saa sen tehdä! Aika paljon työelämä riippuu siitä miten sitä on aikoinaan lähtenyt järjestelemään. Oletko siivooja vai insinööri vai lääkäri vai arkkitehti vai hitsari vaikuttaa huomattavasti, unohtamatta sitä tärkeintä eli ruokaa tuottavaa maanviljelijää, joita ilman ei ole muitakaan!!
- AnonyymiUUSI
YXKAXEX kirjoitti:
Minä tein suunnittelutyötä varvin erikoisalalla, töitä joiden tuloksia myytiin paljon muuallekin kuin Suomeen. Siinä iässä vielä kävin katolla rännejä putsaamassa mutta nykyisin yli 80 ikäisenä, joku muu saa sen tehdä! Aika paljon työelämä riippuu siitä miten sitä on aikoinaan lähtenyt järjestelemään. Oletko siivooja vai insinööri vai lääkäri vai arkkitehti vai hitsari vaikuttaa huomattavasti, unohtamatta sitä tärkeintä eli ruokaa tuottavaa maanviljelijää, joita ilman ei ole muitakaan!!
Toisista ei vaan ole koskaan oikeisiin töihin ja heistä tulee "suunnittelijoita" jotka voi tehdä "töitä" hyvinkin pitkään. Mutta jos puhutaan oikeista tuottavista töistä niin aika monelle tulee ikä vastaan kuudenkympin jälkeen että oikeasti on työkuntoisia eikä pelkästään mukana lukuina.
- Anonyymi
Työkykykerroin pitää ottaa myös eläkkeelle pääsy iän määrittelyyn. 70 vuotiaaksi asti työskentelevät ovat pääasiassa kevyttä toimistotyötä tekeviä. Eläkeiän nosto tietää että valtaisa joukko ihmisiä on työttömyyskortissa 60-70 ikävuoden välissä. Orpolle sopii että työeläke kertymä putoaa näin merkittävästi. Jokainen ymmärtää että eläkeläisten köyhyys tulee lisääntymään tramaattisesti
- AnonyymiUUSI
huonokuntoisia työkkäri täynnä ja nuoret jää eläkkeelle..ihme sähellystä..
vanhoja yli 60v yritetään kuntouttaa sadoilla miljoonilla ,sama tulos kun dinosaurusta yritettäisiin herättää henkiin.. jottai järkiä tähänkin asiaan ketä työllistetään ja kuntoutetaan.,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1934298Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki1133755Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma453270Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest252590- 1942402
Kylläpä on nautinnollista taas tämä palstan vassari valitus!
Lähes jokainen avaus on vassareiden kitinää ja valitusta. Eikö se tarkoitakin, että silloin asiat menee maassamme parem192226Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?
Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu351576- 1021369
Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa
Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt1441269Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!
Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja261250