Osakan lentokentällä oli liikaa valoa, liikaa ihmisiä ja aivan liian vähän Gambinaa.
Luoppa seisoi portilla, sylissään rinkka, jonka vetoketju ei mennyt enää kiinni, ja päässään hattu, joka oli nähnyt enemmän maita kuin Suomen maajoukkue koskaan.
“Next flight to Helsinki,” sanoi virkailija iloisesti.
Luoppa nyökkäsi, mutta sisällä kiehui.
“Helvetti, mää lähden nyt Likesaan. En Tokioon, en Bangkokiin, en edes Joensuuhun. Likesaan. Sinne missä torilla haisee makkara ja pettymys.”
Hän oli ollut kolme kuukautta Japanissa “löytämässä itseään”, mutta oli löytänyt lähinnä sakea ja erään karaokebaarin, jossa hänet tunnettiin nimellä “Gambina Samurai”.
Paikalliset rakastivat häntä, varsinkin sen jälkeen kun hän oli esittänyt viisi kertaa putkeen “Satumaa” japaniksi, ääntämyksellä joka kuulosti hätäiseltä varoituslauseelta.
Mutta nyt oli aika palata kotiin.
Kotiin, missä talot ovat vinossa, ihmiset suoria ja jokainen tietää, kuka on kenenkin serkku.
Kotiin, missä maailma ei ala merestä vaan päättyy siihen.
Luoppa avasi lentokenttäbaarissa viimeisen japanilaisen oluen ja nosti maljan itselleen:
“Likesa, pidä tuoppi kylmänä. Luoppa on tulossa.”
Luoppa seisoi portilla, sylissään rinkka, jonka vetoketju ei mennyt enää kiinni, ja päässään hattu, joka oli nähnyt enemmän maita kuin Suomen maajoukkue koskaan.
“Next flight to Helsinki,” sanoi virkailija iloisesti.
Luoppa nyökkäsi, mutta sisällä kiehui.
“Helvetti, mää lähden nyt Likesaan. En Tokioon, en Bangkokiin, en edes Joensuuhun. Likesaan. Sinne missä torilla haisee makkara ja pettymys.”
Hän oli ollut kolme kuukautta Japanissa “löytämässä itseään”, mutta oli löytänyt lähinnä sakea ja erään karaokebaarin, jossa hänet tunnettiin nimellä “Gambina Samurai”.
Paikalliset rakastivat häntä, varsinkin sen jälkeen kun hän oli esittänyt viisi kertaa putkeen “Satumaa” japaniksi, ääntämyksellä joka kuulosti hätäiseltä varoituslauseelta.
Mutta nyt oli aika palata kotiin.
Kotiin, missä talot ovat vinossa, ihmiset suoria ja jokainen tietää, kuka on kenenkin serkku.
Kotiin, missä maailma ei ala merestä vaan päättyy siihen.
Luoppa avasi lentokenttäbaarissa viimeisen japanilaisen oluen ja nosti maljan itselleen:
“Likesa, pidä tuoppi kylmänä. Luoppa on tulossa.”
Vastaukset 24
Vanhimmat
Vahvaa paluummuutoa, tätä lieksa tarvitsee! ☝
Lämpimästi tervettuloa!
Nyt pidämme tuopin kylmänä.
t kelan pimut
Jösses
Kiitos Pjongjangiin kiitos
Luoppa on tulossa 😵
JÖSSES!
Ihmekös tuo kun pois tekee mieli, sillä jaappanilaiset eivät osaa valmistaa edes kunnollista sipuliteemakkaraa! Esimerkiksi Shinshu Arabiki -makkara on maustettu mm. sipulijauheella, mutta eipä siitä ole vastusta aidolle ja oikealle tuotteelle.
Lihapitoisuus "japanilaisessa sipuliteemakkarassa" on 83% eli ihan hyvä.
OK-sipuliteemakkaran lihapitoisuus on 26% mutta parempaakin löytyy muilla valmistajilla.
Mut se onki sitä parasta, se 26%!
Ettet nyt vaan sekoittaisi prosentteja johonkin toiseen nautintoaineeseen?
Puhutaanko nyt gambinasta?
Ihan miten vaan ja vaikka Gambiasta!
Miltä se pettymys tuoksuu?
Gambinalta 🤪
Kun Finnairin kone rullasi Joensuun kentälle, Louppa oli jo puoliksi Lieksassa — ainakin ajatuksissaan.
Matkalaukussa oli kolme asiaa: yksi puoliksi tyhjä Gambina, toinen puoliksi täysi Gambina, ja muistivihko, jossa luki isolla:
“UUS ELÄMÄ – älä sählää.”
Ensimmäinen taksikuski, joka suostui viemään Lieksaan asti, oli hiljainen mies.
Louppa yritti tehdä tuttavuutta.
“Japanissa kaikki on järjestyksessä. Lieksassa ei oo mikään järjestyksessä, ja siksi mää rakastan sitä.”
Kuski nyökkäsi, katsoi peilistä ja totesi:
“Siä oot varmaan sieltä Reunatien päästä, häh?”
Louppa hymyili.
“Oon mie ollu sieltä pois, mut en mie koskaan mihinkään menny.”
Reunatie oli juuri niin kuin ennenkin — vähän vino, vähän märkä ja täynnä outoa toivoa.
Louppa kantoi tavaransa sisään vanhaan vuokramökkiin, jonka omistaja oli jättänyt “väliaikaisesti myyntiin” jo 2011.
Naapurit kävivät heti nuuskimassa.
Ensimmäisenä ilmestyi Sirkka, joka toi muovirasian pullaa ja kysyi heti suoraan:
“No, ootko sää nyt tullut jäämään, vai onko tää joku semmonen japanilainen kokeilu?”
Louppa nauroi.
“Juu, tulin jäämään. Tää on mun zen-paikka. Lieksan Kyoto.”
Siitä se lähti.
Viikon sisään Louppa oli jo ehtinyt:
perustaa Lieksan kulttuurikerhon (jäseninä itsensä ja naapurin koira),
aloittaa Gambina & haiku -illat omalla kuistillaan,
ja joutua paikallislehden juttuun otsikolla “Outo mies Japanista – meditoi ojassa”.
Mutta se oli vasta alkusoittoa.
Reunatien rauha oli mennyttä, ja koko kylä alkoi pyöriä kuin sekoitettu korttipakka.
Joku sanoi, että Louppa toi mukanaan jotain outoa energiaa.
Joku toinen sanoi, että se toi vain liikaa ääntä ja vähän liikaa Gambinaa.
Mutta yksi asia oli varma:
Lieksassa ei oltu nähty tällaista hässkkäkkää sitten 1997, kun Pärnän traktorin pakki jäi päälle torilla.
Se oli mun traktori 🥺
MINÄ EN KOSKAAN OLE REUNATIETÄ pidemälle edes päässyt, ikinä 🤔
Tämän uskomme.
Likeesa jaksaa aina yllättää 🤓
Maapallo on kuin pannukakku. Etäälle kun menee niin tipahtaa ja kauas.
Parempi pysyä Lieksassa
Ensin katoin ihmeissäni, jotta mikähän halavatun retjake se tuo on. Varovaisesti aloin utelemmaan.
Se on joku Luoppa Likesasta. Mikä lienöön se Likesa? Valehtili vissiin, kun ei kai kenenni nimi lie oikeesti Luoppa.
Sano ikävöivänsä Jaappaniaan ja siksi muuttaneesa Ylämyllylle, kun siellä on se Ravintola Ramöönä. Siinä pubiksessa on karaokea monena iltana viikossa ja kuulema niin jaappanialainen tunnelma, jottei moista ees Jaappaniassassa.
Pitää korjata. Se on karaokeatata.
Luoppa on legenda!