kalevan juttutuvassa www.kaleva.fi otetaan voimakkaasti kantaa lestadiolaisten elämään niin työelämään liittyen, kuin tupakointiin sekä uutisointiin suviseuroissa seuraavilla otsikoilla : Uskovaisilla tupakointi yleistä,
lahkolaisten mafia - onko sitä?, kaleva&suviseurat
ottakaa kantaa
lahkolaisten mafia - onko sitä?, kaleva&suviseurat
ottakaa kantaa
Vastaukset 62
Vanhimmat
Minua ainakin ottaa lestat päähän sen takia kun asun pikkutien varressa jolla asuu myös lestadiolaisia, tiellä on 60 rajoitus mutta se ei näy koskevan tätä uskonlahkoa, toki tiellä ajaa muutkin ylinopeutta mutta nämä kyseiset käytännössä kaikki.
iso vihan aihe
on isoasia lakien ja normien myös liikennerajoitusten noudattaminen. ME ollaan huolissamme lastemme hengestä. Jos rajoitus on 60km/h niin silloin on ja sitä kuuluu noudattaa.
siis lakia on noudatettava. Mutta kappas kummaa kun juuri veeällät eivät nyt liikenne sääntöjä noudata niin pistelee niin vihaksi. Ja jos yksi veeällä rikkoo sääntöjä niin varmaan kaikki veeällät tekee samaa. Täytyy sulla olla todella iso vihan aihe.
Mietippä itse noudatatko aina lakia esim liikenne-säännöissä. Epäilen.
On sulla loistava syy vihata lestadiolaisia ylinopeuksien takia. kai sitte vihaat kaikkia ei-lestadiolaisiakin kun hekin tuntuu ajavan ylinopeutta
kun nykyään on suomen maa pullollaan rattijuoppoja.Miten paljon he saavatkaan pahaa aikaseks maanteillä. Eikö sinua se pistele vihaksi? Laki kieltää juopuneena ajamisen,mutta mitäpä he ymmärtävät enää sen jälkeen kun auton rattiin menevät.Lestat eivät ainakaan sellaiseen syyllisty. Itse ainakin saa pelätä henkensä puolesta kun autolla liikkuu ja kun ei tiedä ketä vastaan tulee.
rattijuopumuksesta syyttää. OLen täysin absolutisti. EN edes tupakoi, saati mopoile sun ohitsesi ajaessasi 40km/h:ssa. ENkä suinkaan vihaa vl:ä tai muitakaan ihmisiä. T: "tavallinen ihminen"
Älä viitsi.
Teidän huoli lapsista on marginaalinen, pyörälläkin harvoin kypärä päässä, sekä puolipuheissa ulkona kovissakin pakkasissa.
Höpsis.
Tapauksia on useita, pysy asiassa.
Mutta miten se asiaan edes liittyy?
Wikipedia hoitokokoukset
Hoito kokoukset . Lestojen synnit ja häpeä. Paavali laittoi 2000 vuotta sitten pari pilkkaajaa siinä kaikki. Lestat tänään sekoilee. Eriseurat on montaa lahkoa.
Koska ne varastaa muiden tavaroita pakottaa omiin juttuihinsa tyrkyttää pöivämiehiä ja sotkee Raamatun lauseita eikä älyä edes mitään niistä oikeasti vaan kuvittelee mitä niissä on eikä jumppa ole syntiä eikä mikään tavallinen asia ole edes kynsilakka. Helvettijoukkoa kun kaikki pitää tuomita syyttää pilata kääntää hyvä pahaksi ilkeäksi laittaa saatanaksi kaikki ja saatanalle hymyillen vielä kun muut yrittää että kaikki olisi hyvää kuten Jeesus on elämä on kaikki uskonto hullut kiusaa ihmisiä eri uskonnoista työpaikoilla kouluissa niin nämä on pahinta laatua !
Tyyliin huijata voi monella tapaa toiset varastaa suoraan toiset kierosti
Huumekuskit on sentään pahoja ja huonekaluja varastavat joukot virosta
Lestadiolaisten täytyisi suhtautua myönteisemmin homoihin. Se olisi kaikkien etu.
Tuskinpa ainakaan minusta tulisi sen onnellisempaa vaikka lessut alkaisivat ihannoida homoja tai homoseksuaalisuutta, todennäköisesti päinvastoin.
Koska tämä ei ole mikään pippeli&persreikä -foorumi,
kehotan tutkimaan asiaa taivasten valtakuntaan joutumisen kannalta, mieluiten Raamatusta.
Uskoisin että kaikkien etu on että kansakunta ei unohtaisi Kristillisiä arvoja ja siten ihmiset mahdollisimman moni lukuisina eläisivät siveästi niin ei tällaisetkaan ominaisuudet niin yleistyisi
Huoli on mielestäni aivan oikea ketään sen enempi tuomitsematta
Mutta jos olet sitä mieltä ettei ilmiön yleistymisellä ole yleisen "kaiken vapautumisen" ilmiön kanssa mitään tekemistä katsomme asiaa eri lähtökohdista
Me vl-uskovaiset perustamme kantamme Raamattuun, emmekä sen vuoksi voi hyväksyä homoseksuaaleja.
vai oletko vain provosoimassa
Homoja on joukossammekin ja heidät hyväksymme mutta Raamatun tai lakejen vastaisten viettejen toteuttamista emme ole hyväksymässä
ketään kenen kanssa voisit väitellä..häviöllä oot ni eikois parempi olla hiljaa
Laitako paikan, missä se esiintyy siellä?
Juutalaisille oli käskyt ennen Jeesuksen ristiä että kannattaa kelata kaikki mitä oli ennen sovitusta ! Mitä sitten tapahtui kun apostolit lähti maailmaan miten kaikki muuttui kasvoi pois synagogilta ja miten ihmiset lähti vapauteen pois orjuudesta.
Sitten on myös uhrit joita on raiskattu lapsena toisia montakin kertaa heitä te syyttelette uhreja. Niinkuin monet miehet tekee syyttää uhreja myös naiset.
Diaspora päättyi jo 1948 silti täällä
Jaa ympärileikattu näkyy pornossa homona. Peräsuoli puolella mitähän Mooses tähän sanoisi????
Noille on jumppa syntiä vaikka lapset hyppii jo luonnostaan liikunta on elämää
Missä siellä Paavali sanoo Jeesus että jumppa on syntiä tai laulu tai rytmimusiikki kun taivaassakin enkelit puhaltaa torviin !
Viettelykset tulee kyllä
No eikö ne ole jo tullut.
Ei voikkaan.
ei homo ole koskaan uskovainen. Heterot on.
Monilla ihmisillä on huonoja kokemuksia lestadiolaisista, minkä varmaan tiedät itsekin.
Piru on kateellinen uskovaisille, näin se on!
Piru tuli taas esiin
Kateellinen vain taivaan kotiin pääseville uskovaisille.Lestadiolaisuudessakaan taida olla kuin se puolet taivaankotiin pääseviä uskovaisia.
Totta, näin uskoville Jeesukseen, mutta iloitsee usein Kerhosta,
Lopunaikoina jopa valittuja eksytetään.Kannattas olla varovainen mitä sanot.
Huomenta !!! Tänne ei ole otettu kantaa moniin vuosiin lestadiolais vihasta ?Liekö suvaitsevaisuus tullut tai sitten vaan ei ole ollut asiaa !
Oma kohtainen kokemus heistä on monenkirjava säälistä alkaen syvään inhoon kuin joihinkin verenimijän tapaiseen olioon!
Vuosia ollut tekemisissä heidänlaisten kanssa niin uskon vahvasti siihen syvään persoonallisuus vikaan /Narsismiin siinä porukassa ,syitä on monia mutta uskon ison syyn olevan katkeruus maalaisia kohtaan kaikessa koska he sitouttavat itsensä Raamattuun jonka kyllä itsekin olen lukenut ymmärtäen sanoman mutta Lestadiolai s porukka tulkitsee sen omanlaillaan!
Aitoja uskovaisia on vähän enää jäljellä mutta näitä lestan oppien rinnastajia on valtaosa !
Luulen että isot perheet tekevät sen että lapsista tulee henkisesti sairaita kun näkevät vanhemmissaan sen mikä ei ole selitettävissä eli keskinäisen kylmyyden ,ja isojen sukujen välisten kateuden milloin mistäkin asiasta ja pääasiasta ei tietenkään puhuta :)tämä aiheuttaa sen salaidun ja valehtelun jonka he osaavat erittäin hyvin ! Minulla kesti pitkän aikaa tajuta se asioiden valehtelu vaikka se asia oli mitätön mutta silti se pitä valehdella! Onneksi elekielen tulkinta on ammatissani tärkeä ominaisuus !
Pidän tätä Lestadiolaisuutta todella vakavana uhkana yhteiskunnalle tälläisinä epävakaina aikoina kun he soluttautuvat joka sektorille ja levittäytyy lähes liikealalle jolloin tarvitsee huomioida se että myös talous tulee jakaantumaan heidän kesken ja he laiminlyövät vastuutaan yhteisessä hyvässä koska ovat tuoneet selkeästi esiin että ovat parempia ihmisiä kuin valtaväki Suomessa !
Toisin sanoen kusettaa valtiota (ja toisiaan myöhemmin ) kun saaneet sen katkeruuden verenperintönä rajoituksiensa takia !
Jos minua heissä jokin vituttaa niin vain ainoastaan se mitä he opettavat lapsilleen uskosta joka kuitenkin pitää vapaapäiviä :)
Minua ärsyttää lestadiolaisten ylimielisyys.
Istuin kerran junassa ja viereeni tuli ilmeisesti vl-saarnamies, joka alkoi kyselemään uskostani.
Kerroin olevani uskossa, mutta sitähän tämä fariseus ei hyväksynyt. Hän väitti, että minulla ei ole mitään asiaa taivaaseen, ellei hän tai joku toinen lestadiolainen julista minulle synninpäästöä.
Vaikka kuinka kerroin hänelle uskostani Jeesukseen, niin ei, mies vaan intti, että vain heillä on oikeus päättää kuka pääsee taivaaseen.
Tuollainen omahyväinen uskonto on kaukana Jeesuksen opettamasta rakkauden uskosta ja osoittaa vain sen, että vl-läiset eivät ole Jeesuksen seuraajia.
Siinähän tämä puhveli pelasi korttinsa väärin, sillä Ut sanoo: Joh. 3:13 Kukaan ei ole noussut taivaaseen, paitsi hän, joka on taivaasta tänne tullut: Ihmisen Poika.
Tämä Uuden Testamentin sanoma, mutta "potilaita" odottava helvetti on taas Taivaassa, puhe- etäisyydellä ja Jumalakin tulee esikuntineen alas sieltä, josta Ilm21:1 Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.
2 Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.
3 Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;
4 ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."
5 Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki". Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet".
6 Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.
Mihin se soopa perustuu, että Ihminen VL;issä siunataan matkalle Taivaaseen, vaikka Julmakin tulee Israeliin ja perustaa oman, Jumalan Valtakunnan sinne.
jaa luulin että toisten uskon tuomitsemisesta olisi jnyt o luovuttu
Minulla ei ole lestoista mitään kokemuksia, sillä asun eteläisessä Suomessa. Sen tiedän, että suurperheiden lapsissa on paljon käytöshäiriöitä
kiusaamista ja jopa kehitysvammaisuutta, jos ehkäisyä ei sallita, ikäerot lapsilla on pienet ja lapsia syntyy naiselle siihen asti kun vaihdevuodet alkavat.
Mitään järkeä ei tuollaisessa touhussa voi olla.
Kun vanhempien on pakko tehdä lapsia, niin uupumus tulee.
Niinpä. Lapsille ei riitä vanhempien aika. Lapset kasvavat kuin pellossa. Ovat kateellisia kavereilleen, joilla on vain korkeintaan pari sisarusta. Sieltä kumpuaa kiusaaminen.
Yhteen aikaan näitä lapsia löytyi maaseudulla navetoista lehmien seassa nukkuivat elukkaa niitä vietiin hoitolaitoksiin.
Myös täitä täin munia hiukset täynnä heissä he ei peseydy
Lestadiolaiset pettää aina. Varokaa. Ei kannata mitään kauppaa tehdä. Ne vie enemmän kun heidän on.
Kovastihan ne soittelee, että tultaisiin käymään. No olen kyllä päästänytkin näitä firmojen myyntitykkejä. Ekalla tyrkyttäjältä ei koskaa pidä hankkia mitään. Kun kilpailuttaa, hinta putoaa puoleen. Viimeksi otin tarjoukset 3:sta firmasta. Silti tulin vähän kusetetuksi. Paikallinen olisi tehnyt vielä edullisintakin puolet halvemmalla.
Lestadiolaisuusesta on syytä puhua
Ei kait niitä kukaan vihaa, lähinnä säälimme. Ovat harhautuneet ihmisten palvontaan uskossaan.
Tiedätkö, mikä on kaikkein suurin synti?
Uskovaiset eivät tupakoi ja mafia on käsin kosketeltavaa.
Lahkoja ja lahkolaisia, lahkon seassa. Omien sääntöjensä fariseuksia, bublikaaneja ja ulkokullattuja, kiliseviä kulkusia ja heliseviä vaskeja, ei heillä rakkautta ole.
Miksi näitä vanhoja ketjuja herätellään eloon Eikö voisi aloittaa uutta joka on juuri tältä aikakaudelta mitä eletään nyt. Kuka näitä ketjuja nostelee esiin .
Vanhollislestadiolaisuudessa on paljon selvittämättömiä hoito-/väkivaltatapauksia, jotka ovat vanhoja, mutta edelleen kuuluvat tähän päivään. Vääryydet on tunnustettava ja korjattava asiallisesti eikä vain yrittää unohtaa.
Juurikin näin. Tekevät kaikenlaisia koiruuksia ja väkivaltaa
Raadonsyöjiä lähes kaikki yritystoiminnassa olevat lervat. Oikeustaju on polettu sielunsyövereihin ja sitä myöten häpeän tunne
Moraali hukassa uskonveljillä.
Ei heillä koskaan sellaista ole ollutkaan.
Kyllä heillä vielä -50 luvulla oli esimerkillisesti, sitten tuli Taulukauppias.
jumalanterve ! Dotisesti nykysessä maaliman ajassa on taulu tv kauppijas. jumalanrauhaa.
jumalanterve! pyhäjengi leppää Pohjanmaalla dotisesti! jumalanrauhaa.