Joku laittoi eilen täällä, että pitää hakea apua.

Minä sain apua ja minulle joku laittoi tuolla toisessa paikassa, että MUUTA HAAPARANNALLE.

Vinkki oli apu oli kyllä hyvä ja tarpeellinen, mutta mitä sitten tapahtuu jos he hyökkäävät Haaparannalle!?

Muistin, että Facebookilaisten mielestä oli kunnianloukkaus noudattaa Suomen hallituksen määräystä ja Suomen Presidentin joka oli tuolloin Sauli Niinistö. Ruotsin kuningas oli määrännyt myös kansaa noudattamaan korona rajoituksia sekä ohjeita joita silloin koronan aikaan annettiin.

Ei korona ole vielä loppunut ja korona on ilmeisti tuo uusi virus johon ei löydy antibioottia.
Ukrainalaisilta haavoittuneilta sotilailta oli löytynyt tuo ja sitten oli jossain etelä Euroopassa myös samaa virusta.

En minä ainakaan tuotakaan halua niin, kun en halunnut koronaakaan.
3127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Korona samanlainen kulkutauti kun flunssa tai influenssa turha murehtia häviä tai katoa mihkään ihannperus flunssakin tappaa ihmisiä yhä edelleen vuosittain

Äänestä
  • Musta-surma ja Espanjantautikin oli vain pelkkä kulkutauti ja sitäkään ei saanut jos ei lähtenyt kulkemaan.
    Hän joka lähti kulkemaan säily tietenkin hengissä ja heikot kuoli pois!

    Äänestä

Eiks se Ratto ollukka sun "avunantajas"?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Minä sain apua ja minulle joku laittoi tuolla toisessa paikassa, että MUUTA HAAPARANNALLE.

Vinkki oli apu oli kyllä hyvä ja tarpeellinen, mutta mitä sitten tapahtuu jos he hyökkäävät Haaparannalle!?

Muistin, että Facebookilaisten mielestä oli kunnianloukkaus noudattaa Suomen hallituksen määräystä ja Suomen Presidentin joka oli tuolloin Sauli Niinistö. Ruotsin kuningas oli määrännyt myös kansaa noudattamaan korona rajoituksia sekä ohjeita joita silloin koronan aikaan annettiin.

Ei korona ole vielä loppunut ja korona on ilmeisti tuo uusi virus johon ei löydy antibioottia.
Ukrainalaisilta haavoittuneilta sotilailta oli löytynyt tuo ja sitten oli jossain etelä Euroopassa myös samaa virusta.

En minä ainakaan tuotakaan halua niin, kun en halunnut koronaakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu