Niin voisitko joskus kertoa ne kaikki syyt sille asialle ettei me voida olla me? Kaipaat kuitenkin minua päivästä toiseen ja tiedät että se kaipaus ei koskaan lopu eikä helpota. Välillä sinustakin voi tuntua siltä että ikävä ei enää tunnukaan niin pahalta, mutta sitten huomaatkin että se iskeytyy ennenkokemattomalla voimalla, eikä suinkaan päin kasvojasi, vaan täysillä suoraan keskelle sydäntä ja viiltää sitä niin kovaa ettet voi muuta kuin ulvoa tuskasta. Minulla oli niin helppoa olla rinnallasi. Tuntui kuin se olisi luonnollinen paikkani missä itse Jumala minun tahtoisi olevan. Sydämessäni oli silloin aivan uusi tunne. Tunne jonka luulin tietäväni ja josta kaikki olivat joskus puhuneet. Mutta silloin tajusin mitä rakkaus oikeasti on. Ja minä koin sen sinun kanssasi. Sitä en tiedä miksi juuri me, mutta minusta se on ihanaa että se olet juuri sinä! Tiedän että tunsit täsmälleen sen saman, koska olimme silloin yhtä. Me nähtiin toisemme ainutkertaisina. Se tuntui uskomattoman hyvältä. Sitten tapahtui jotakin mitä en osannut edes pelätä. Näin pelon silmistäsi. Mutta minä en vielälään tiedä mitä sinä pelästyit? Vetäydyit etkä antanut mitään selitystä. Sitten kuitenkin myöhemmin kerroit ikävöiväsi, tykkääväsi ja jopa rakastavasi minua ja että olisit halunnut myös kohdata minut, mutta vain pienen ohikiitävän hetken. Ei kulta. Minusta ei ole siihen, koska rakastan sinua niin paljon että en kestä olla sinusta erillään ja kun sitten taas lähdet, minuun sattuu niin paljon että olen mieluummin kohtaamatta sinua ollenkaan. Koska joudun tyytymään siihen kohtaloon, niin kirjoitan tämän tekstin sinulle tänne hämyiselle sivustolle ja kun luet sen, tiedät sen olevan minulta. Ja voi että minä kaipaan sitä seksiä ja se jäi vielä kesken..
Rakkaudella,
S
Kun sanot että meidän on mahdotonta olla yhdessä
6
439
Vastaukset
- Anonyymi
Hei, älä viitsi valehdella. Paljon sanoja, mutta onko totta? Minä rakastin ja olin valmis KUOLEMAAN sinun puolesta, SINÄ pelleilit minkä kerkesit. Kyllähän se vähän horjuttaa uskoa parempaan ja aiheuttaa pelkoa, mitä teit! Ja annetaan toki elämän valua hukkaan, kun ei viitsisitä kohdata, tai siis minun elämäni. No ei siinä, rakastan kuitenkin.
- Anonyymi
Prinsessa kirjoittaa niin kovin kauniisti. Kiitos. 🙏
- Anonyymi
Ketjun aloittaja: saisimmeko päivitystä tähän tilanteeseen? Kiitos.
- Anonyymi
Kirjoittaja esiintyy toisena,elikkä S naisena,jota kiusaavat alvariinsa!menkäähän jo muualle,kyttäämästä!täytyy tehdä teistä ilmoitus tuonne ihmisoikeus laitokseen,koska teidän tekemiset on niin lakien vastaisia,kuin olla ja voi!syytö tä ihmistä kiusaatte koko ajan! Onko skitsofreenia hoidettu kuntoon???,koska häiritsette tuollakin ulkoelämässä!!ettte te voi toisiksi muuttua,vaikka kuinka yritätte alistaa ja satuttaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoittaja esiintyy toisena,elikkä S naisena,jota kiusaavat alvariinsa!menkäähän jo muualle,kyttäämästä!täytyy tehdä teistä ilmoitus tuonne ihmisoikeus laitokseen,koska teidän tekemiset on niin lakien vastaisia,kuin olla ja voi!syytö tä ihmistä kiusaatte koko ajan! Onko skitsofreenia hoidettu kuntoon???,koska häiritsette tuollakin ulkoelämässä!!ettte te voi toisiksi muuttua,vaikka kuinka yritätte alistaa ja satuttaa!
Ei mene läpi. 😄 Aloittaja on verbaalisesti lahjakas. Sinulla on haasteita mm. välimerkkien kanssa.
- Anonyymi
Oliko niin että sinä et oikeasti ole S?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 315992
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333623Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533562Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu263417Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1243026Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod322727- 452525
Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint222419Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1212392MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142215