Täällä on jo varsin perustellusti otettu kantaa puolustusvoimien pahimpaan ongelmaan, eli vihervasemmistolaiseen curling tyyliseen syväjohtamisoppiin!
Kenraalikunta on hieman kärjistetysti kuin pikkupoika joka saa tikkarin. Tästä esimerkkinä harmaan vaiheen koulutus. Harmaalla vaiheella tarkoitetaan rauhan ja sodan välistä aikaa.
Esimerkiksi merivoimien jalkaväkijoukot, rannikkojääkäri joutuivat harjoittelemaan ”saaristokävelyksi” nimitettyä älyttömyyttä vuosikaudet. Kysymyksessä oli vihollisen erikoisjoukkojen etsintä saaristosta.
Voidaan todeta. Rannikkojääkärien sodanajan päätehtävä on maihinnousuhyökkäys. Tätä vaativaa taistelutoimea olisi aktiivisesti tullut harjoitella. Jos osaat hyökätä, osaat varmasti tuhota vihollisen erikoisjoukot.
Avorivissä lähes päivittäin tehty erikoisjoukkojen etsintä oli lisäksi taktiikkana älytön. Avorivissä kävelevät sotilaat yksinkertaisesti altistetaan tahallaan erikoisjoukkojen väijytykselle!
Edellä oleva johtui siitä, että poliittinen/sotilaallinen johto uskoi naivisti pysyvään rauhaan. Poliitikot halusivat lisää keskittymistä harmaan vaiheen toimintaan ja kenraalikunta tyypillisesti ylimitoitti asian. Yksikin merivoimien komentaja mielistellessään poliittista johtoa totesi, että:”Tästä lähtien minun merivoimissani ei MUUTA TEHDÄKKÄÄN kuin harjoitellaan harmaata vaihetta”. Johti saapumiserien taistelukyvyn ja koulutuksen heikkenemiseen. Maihinnousuhyökkäys ei ollut olennaista, harjoitettiin ”SAARISTOKÄVELYÄ” jota kaikki pitivät idioottimaisena.
Suomessa oli aikanaan sodanajan joukoissa iskukykyinen panssariprikaati jonka kalusto oli Neuvostovalmisteisia T72 M taistelupanssareira. Meidän tuli olla niin NATO YHTEENSOPIVIA, että kyseinen täysin hyvä panssarikalusto tuhottiin (EI SIIS EDES SÄÄSTETTY PAHAN PÄIVÄN VARALLE).
T72M sisältää omat ongelmat, mutta esim. Venäjä käyttää ko. vaunua vaihtelevalla menestyksellä (menestys johtuu miehistön koulutuksesta) Ukrainassa!
On myös järjetöntä, että Suomen uudelleen varustautuessa ei kilpailutuslainsäädäntöä voida muuttaa. KAIKKI MAHDOLLINEN mikä työllistää suomalaisia tulisi tehdä Suomessa. Asehankinnat on kuitenkin kilpailutettava ja jostain syystä ”arpa” ei osu yleensä omaan hyvään teollisuuteemme.
ARMEIJAN JÄRJETÖN ALASAJO!
3
228
Vastaukset 3
- Anonyymi
"Asehankinnat on kuitenkin kilpailutettava ja jostain syystä ”arpa” ei osu yleensä omaan hyvään teollisuuteemme."
Ovat niin huonoja että aina löytyy maailmalta parempi!- Anonyymi
Suomessa valmistettu uusi nato-kaliiberin rynnäkkökivääri on asetettu ruotsissa käyttökieltoon, käyttäjälleen aiheuttaman vaaran takia. Suomessa ei osata valmistaa edes yksikertaista kivääriä, joka on kaiken lisäksi vielä kopio USA käyttämästä aseesta.
Suomessa sorvaillaan kranaatin kuoria ja rakennetaan keveitä panssaroituja ajoneuvoja samoilla periaatteilla, kuin lähes 100 vuotta sitten. Aseteollisuus ja koko armeija on 50 vuotta ajastaan jäljessä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47818
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21776Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650- 65630
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561