Nyky-yhteiskunnassa lihavuus on kirous ja lihavan tulee hävetä itseään. Miksi lihavat eivät sitten tee itselleen mitään, vaan ahtavat sitä huumetta vatsoihinsa hankkien roikkuvia käsivarsia, isoja mahoja ja läskireisiä. Ylipaino aiheuttaa ongelmia kuten nivel-, sydän- ja verisuonisaurauksia.
Pitäisikö mielestäsi lihavia toimittaa hoitoon esimerkiksi pakkoliikuntaan? Liikuntaa harrastamattomat lihavathan ovat tutkitusti tehottomampia työssään kuin liikuntaa harrastavat. Lihavat kuluttavat yhteiskunnan varoja enemmän kuin liikuntaa harrastavat normaalipainoiset, sillä tulevaisuuden sairaalakäynnit, diabeetes ja ylenmässäily kuluttavat sekä luontoa että verorahoja.
Mielestäni lihavat pitäisi saattaa hoitoon, jossa tämä ylenmässäilysyömishäiriö koitettaisiin parantaa ja liikuntaa lisäämällä terveempiä elämäntapoja.
Toinen vaihtoehto olisi verottaa lihavia liikakiloistaan normaalipainoisia enemmän.
Pitäisikö mielestäsi lihavia toimittaa hoitoon esimerkiksi pakkoliikuntaan? Liikuntaa harrastamattomat lihavathan ovat tutkitusti tehottomampia työssään kuin liikuntaa harrastavat. Lihavat kuluttavat yhteiskunnan varoja enemmän kuin liikuntaa harrastavat normaalipainoiset, sillä tulevaisuuden sairaalakäynnit, diabeetes ja ylenmässäily kuluttavat sekä luontoa että verorahoja.
Mielestäni lihavat pitäisi saattaa hoitoon, jossa tämä ylenmässäilysyömishäiriö koitettaisiin parantaa ja liikuntaa lisäämällä terveempiä elämäntapoja.
Toinen vaihtoehto olisi verottaa lihavia liikakiloistaan normaalipainoisia enemmän.
Vastaukset 52
Vanhimmat
tuota pakkoliikuntaa, varsinkin jos joku muu kuin minä joudun sen maksaman!!
Itse joudun todella tarkkailemaan mitä suuhuni laitan, ja jotta en tästä läskisty enempää joudun ostamaa kalliita vihanneksia, hedelmiä, rasvattomia tuotteita. Niihinhän se raha palaakin, joten ilmaiset liikuntaliput johonkin salille olis kyllä tervetullu. Joudun nimittäin liikkumaan viisi kertaa viikossa vähintään tunnin verran, jottei nuo läskit enää enempää kasvais!
Ja oikeastaan mä vaadinkin itselleni ruokalippuja joilla voin ostaa niitä kalliita vihanneksi, hedelmiä ja marjoja, näin kaikkien silmät voivat sitten levät kauniin ja hoikan vartaloni yllä ;) JEES, hyvä idea, tehdäänkö heti adressi eduskunttan?!
Kunnon kotiruoka EI oo kallista, ja liikunnallinen ihminen pysyy solakkana sillä ihan hyvin. Addressia vaan kehiin, mut tuon liikunnan suhteen! Sitäkään toki ei tarvitsisi kenenkään kustantaa... Liikkuminen, kävely ja lenkkeily kun on ilmaista. Mitä nyt joku kenkä voi mennä... Ihan vaan pakkoliikuntaa, ja ellei maita, niin maksaa itte omat haitat / leikkaukset.
kun ei kukaan maksa itse omia urheiluvammojaan. Meidän verorahoista maksetaan mm. jalkapallossa, laskettelussa, kiipeilyssä yms. urheilulajeista koituneet vammat!
Yks on väärän elämäntavan aiheuttama, toinen vahinko harrastuksen yhteydessä. Inhimillisyyttä kun ei saa kitkettyä maailmasta, lihavuuden, ylensyönnin ja passiivisuuden kylläkin.
Mulle ainakin syöminen on harrastus. Äläkä turhaan väitä, että se on huonompi harrastus, kuin laskettelu. Molemmissa syntyy vahinkoa keholle.
Kyllä tietoinen valinta harrastaa jotain on itse aiheutettua vahinkoa, kun sellainen kohdalle sattuu.
Voi että kun joku keksisi muutakin tekemistä kauniina kesäpäivänä.
Mutta kun nyt kysyit, kysyn minä vuorostani sinulta:
Miten määrittelet lihavan eli millä "mittarilla" lihavuus todetaan? Vaa´alla vai painoindeksillä vaiko ehkä rasvamittarilla?
Entä ne, joilla painoa on liikaa, mutta se onkin lihasta, eikä läskiä (voimailijat); maksavatko hekin lihavuusveroa?
Entäs ns. hoikat, joilla painoa ei ole liikaa, mutta rasvamittaus todistaa läskin puolesta?
Entä miten tuo verotus toimisi? Pidetäänkö vuosittain/kukaisittain/viikoittain virallinen punnnitus vaikka torilla? Entä meneekö lihavuusvero koko seuraavan vuoden, vai voiko prosenttiaan pudottaa kesken vuotta?
Vastausta odottaen
"Miten määrittelet lihavan eli millä "mittarilla" lihavuus todetaan? Vaa´alla vai painoindeksillä vaiko ehkä rasvamittarilla? "
Kaikkia kolmea tapaa soveltaen tietty, muuten syyttömätkin "tuomitaan".
"Entä ne, joilla painoa on liikaa, mutta se onkin lihasta, eikä läskiä (voimailijat); maksavatko hekin lihavuusveroa? "
Ei tietenkään. LIhavathan on aina kyseenalaistanu BMI:n vedoten juuri bodareihin. (mikä tietty on aika epätoivoinen veto lihavilta)
"Entäs ns. hoikat, joilla painoa ei ole liikaa, mutta rasvamittaus todistaa läskin puolesta? "
Kaikkia kolmea mittaustapaa käyttäen myös tämmöistenkin henkilöiden lihavuus todetaan.
"Entä miten tuo verotus toimisi? Pidetäänkö vuosittain/kukaisittain/viikoittain virallinen punnnitus vaikka torilla? Entä meneekö lihavuusvero koko seuraavan vuoden, vai voiko prosenttiaan pudottaa kesken vuotta? "
Kuukausittain, ja verotustason toteamisen aiheuttamat kustannukset maksaa tietty lihava itse. Vuosittain on liian harvoin, ja ei painosta / kannusta muutokseen.
"Kuukausittain, ja verotustason toteamisen aiheuttamat kustannukset maksaa tietty lihava itse. Vuosittain on liian harvoin, ja ei painosta / kannusta muutokseen."
Kuka maksaa kaikkien ns. ihannemittaisten ja -painoisten- ja rasvaisten mittuskulut?
Eihän siihen voi luottaa, ettei joku ole kuitenkin saanut hieman liikaa rasvaa, vaan kaikki täytyy mitata kuukausittain.
Et myöskään esittänyt, missä tämä virallinen mittaus suoritetaan.
"Kuka maksaa kaikkien ns. ihannemittaisten ja -painoisten- ja rasvaisten mittuskulut?"
Valtio tietenkin, rahat voidaan peritä lihavilta lisäveron- tai kustannuksen muodossa. Kun oot ihannemitoissa, niin saat 6 kk olla mittaamatta itseäsi.
"Eihän siihen voi luottaa, ettei joku ole kuitenkin saanut hieman liikaa rasvaa, vaan kaikki täytyy mitata kuukausittain. "
Voi hyvinkin. Ja jos sen kuuden kuukauden mittaisen kauden jälkeen henkilön todetaan lihonneen, niin mittauksia voidaan tihentää.
"Et myöskään esittänyt, missä tämä virallinen mittaus suoritetaan. "
Sairaaloissa, terveysasemissa tai jopa siihen perustetussa uudessa mittauslaitoksessa. Mitään se ei ruuhkauttaisi tai rasittaisi, sillä sen toiminta turvattaisiin niillä kuukausittaisilla maksuilla, joita tulee punkeroilta.
Muuten hyvä, mutta vaadin, että kaikki mitataan ja punnitaan kuukausittain, myös sopivankokoiset, etteivät vain pääse salaa lihomaan ja sitä kautta saavat vielä veroetua.
Nyt sitten vain pyrit elämässäsi eteenpäin, jotta saat hoidettua tuon verotusasian kuntoon. Mutta varo uralla edetetessäsi, ettet vain syö mitään lihottavaa, sillä kai se veroprosentti on huima, vallankin kun on kyse päättäjistä.
"Muuten hyvä, mutta vaadin, että kaikki mitataan ja punnitaan kuukausittain, myös sopivankokoiset, etteivät vain pääse salaa lihomaan ja sitä kautta saavat vielä veroetua. "
Käyhän tuokin. Kustannukset toki maksetaan oikeesti lihavien kukkarosta.
Ja syön vaikka mitä lihottavaa, mutta liikun sen kaiken pois. Elämä on ihanaa niin.
Muista, että vaikka et itse ole nyt lihava, niin saatat olla sitä vuoden päästä. Vaikka et ehkä usko, niin on todella olemassa sairauksia, jotka lihottavat. Itse lihoin 30 kiloa kilpirauhassairauden takia, runsaasta liikunnasta ja terveellisestä ruokavaliosta huolimatta. Myös esim. syöpäsairaudet ja -hoidot saattavat lihottaa.
Et voi tuomita jokaista suurikokoista mässäileväksi, liikkumattomaksi ihrakasaksi. Itse harrastan liikuntaa ihan normaalisti, ajoittain enemmän, joskus vähän vähemmän, kiireistä riippuen. Teen kahta työtä, joten en aina ehdi/jaksa liikkua niin paljon, kuin haluaisin. Yrittäjänä kuitenkin katson, että säästän kohtuullisen paljon yhteiskunnan menoista jo pelkästään työllistämällä itseni sekä mieheni ja maksamalla itse vähäisen terveydenhoitoni yksityisellä puolella.
Luontoa säästän jo nyt kasvisruokavaliolla. Lihakarjan kasvattaminenhan on osasyy ilmaston lämpenemiseen, sen varmaan tiesitkin. Lisäksi kasvatan omassa puutarhassa melko ekologisesti vihanneksia, marjoja ja omenia.
Miten itse hoidat vastuun omasta ympäristöstäsi? Annan arvoa vain, jos olet yrittäjä ja maksat itse omat kulusi. Jos olet jonkun toisen palkkalistoilla, niin jätän kommenttisi omaan arvoonsa.
Tuskinpa tämän viestiketjun aloittaja on työelämässä ! Teksti on niin typerää ja alkeellista että kyseessä on nuori jolla on paha olla . Johonkin se paha olo on purettava , miksei sitten täysin tuntemattomiin sivullisiin . Ne ei ainakaan potki takaisin . Joka päivä muistan olla kiitollinen omista nuoristani , jotka ovat empaattisia ja fiksuja . Heidän ei tarvitse räkyttää kenellekään .
Tämä on kyllä jotain ihan uskomatonta. Lihavuudesta saisi muka puhua vain, jos on yrittäjä. Voi herranjumala sentään, että on taas läskillä välähtänyt.
Ei kai se, onko yrittäjä vai ei vaikuta mitenkään asiantuntemukseen lihavuudesta ja sen yhteiskunnallisista ongelmista. Lisäksi yhteiskunta ei edes voi toimia niin, että kaikki olisivat yksityisyrittäjiä. Esim. isoja tehtaita ei voisi pyörittää ollenkaan.
Kovin on kyseenalasta, että säästä luontoa kasvisruokavaliolla. Tiedätkö, kuinka paljon energiaa kuluu niiden rehujen ympärivuotisen saatavuuden varmistamiseen?
...tupakoitsijat, huumeitten käyttäjät, alkkikset, seksi riippuvaiset, peliriippuvaiset, kaikki joilla on joku riippuvuus ongelma ja hullut.
Samaa mieltä kuin sä. Pääasia toki on, että lihavat saadaan tarkkailun alaiseksi. Lihavuus kun ei ole riippuvuus, vaan seuraus huonoista elämäntavoista. Lihavuus on hallittavissa, riippuvuuksiin tarvitaankin jo hieman apua.
Lihavat ovat riippuvaisia ruuasta ja herkuista. Ruuan yliannostuksesta voi yrittää päästä eroon, mutta se on hyvin vaikeaa sellaisille jotka ovat pahimmassa tapauksessa herkutelleet koko ikänsä eivätkä ole normaalia ruokavaliota koskaan noudattaneet.
Ei riitä että laihduttaa. Pitää muuttaa elämäntapojaan pysyvästi. Muuten kilot tulevat takuuvarmasti takaisin. Lihavat tarvitsevat apua oikean ja terveen ruokavalion opettelussa. Jotkut pystyvät siihen yksin mutta suurin osa tarvitsee tietoa ja tukea.
Ei lihavuus ole riippuvaisuutta, vaan ruuan väärinkäyttöä samalla kun ei liiku ollenkaan ja on passiivinen.
Ihminen ku on juuri sellainen olio, ettei se voi uutta oppia *sarkasmia*
Itse tiedän nuo jo, et se vaatii elämäntapamuutoksen. Älä mulle siitä saarnaa.
Tietoako ei ole saatavilla? Salli mun nauraa... Halusta se vaan on kiinni.
Sanoinko että tietoa ei ole saatavilla? Tietenkin se on halusta kiinni ihan niin kuin esimerkiksi tupakoitsijoilla. Oletko ikinä ollut ruuasta riippuvainen? Oletko koskaan kokenut jojo laihduttamista. Oletko koskaan kokenut masennusta siitä kun laihdutettuasi oletkin lihonut kilot takaisin? Aina on helppo sanoa että laihduta ja syö oikein tai lopeta juominen tai tupakointi, käytäntö onkin sitten ihan jotain muuta.
..on riippuvuutta jos ei voi lopettaa karkin syöntiä. Siinä ei ole liikunnalla mitään tekemistä. Lihava ihminen voi kävellä joka päivä töihin edes takaisin kolme ja puol kilsaa, mutta ei voi lopettaa herkuttelua vaikka haluaisi, koska hekkujen himo on niin suuri. Äläkä ala nyt lässytää että lihavat ovat jotenkin tyhmiä tai heikkoja. Vertaa esimerkiksi niihin jotka polttavat. Ihminen tietää tekevänsä hallaa itselleen, mutta ei voi lopettaa jotain tapaansa, koska on siitä riippuvainen. Mitä muuta se on kuin riippuvuutta?
.....SAMANLAINEN LIHAVUUS KUIN MUUTKIN.
Kysymys on tunne-elämään liittyvistä vaikeuksista.
Ruualla haetaan lohdutusta,korvausta siihen huolenpitoon jota vaille on lapsena jäänyt.
Tämä on uusi näkökulma lihavuuteen.
Niinkö helposti ovat tunne-elämän ongelmat ratkaistavissa? Että veroja vaan maksamaan?Alistaisit lisää jo entisestään puutteenalaisia ja tunneköyhiä -syyllisyyden lisääminen ei auta tippaakaan!
Olen työpaikkani lihavin ja ahkerin. Kilot ei haittaa ja liikun paljon, joten kuntonikin oli testeissä parempi kuin työkavereineni. Kyllä niitä otti pannuun. Onko lihava ihminen ohittanut sut jonossa kun niin vauhkoat?
Minä maksan veromarkkoja ja jos joudun hakeutumaan lääkärinhoitoon niin saan ainakin vastinetta. Muista, että ne työttömätkin maksavat veroja, ja tyhmät ja viisaat. Jopa kansanedustajatkin.
"Onko lihava ihminen ohittanut sut jonossa kun niin vauhkoat?"
Ohittamista ei tule tapahtumaan, ja vastaan vaan kysmyksiin (joten lihavatkin siis vauhkoavat sun määritelmän mukaan).
"Minä maksan veromarkkoja ja jos joudun hakeutumaan lääkärinhoitoon niin saan ainakin vastinetta. "
Epäilen kovasti, ettet tule koskaan maksamaan tarpeeksi, jos katsotaan mitä lihavuutesi tulee maksamaan. Ellei sinun lihavuus, niin muiden lihavien lihavuuden poteminen kylläkin.
"Muista, että ne työttömätkin maksavat veroja,"
Jes, muiden maksamista veroista.
Kyllä paljon syövä maksaa ruuasta arvolisäveroakin, joten perustetaan lihaville omia etuja ajava järjestö. Kyllä ne lihavien veromarkat tuntuu kelpaavan monelle laihallekin. Enemmän olisin huolissani tupakoitsijoista. Tuo lihavuus ongelma ei katoa panettelulla.
Oon maksanut veroja 22v ja lääkärinapua tarvinnut korkeintaa 100 edestä, joten kyllä mun veroeurot vielä kasvaa korkoa kun taas tarvitsen apua. Ja olisit onnellinen lihavista, jos ne niin sairastaa...riittää työpaikkoja laihoille työttömillekin.
siis 100 EURON edestä ja se vähän!
Mielenkiintoista keskustelua.
Tahtoisin tähdentää vielä, että lihavuudella en tässä tarkoittanut sitä, että pitäisi olla rasvaprosentti 0. Terveimmät ja pitkäikäisimmät ihmiset eivät ole langanlaihoja, joten heitä ei pidä kutsua lihaviksi, vaikka heillä mahaa olisikin. Samoin paljon liikuntaa harrastavat läskipunkerot voivat olla monin tavoin terveitä, mutta heilläkin riski nivelsairauksiin on huomattavasti suurempi kuin ns. normaalipainoisilla.
Ja aivain oikein kuten joku mainitsikin, niin tupakoijat, alkoholistit ja nistit saisivat lihavien lisäksi maksaa lisäveroa. Se kuitenkin taitaa olla niin, että alkoholivero ja tupakkavero on jo olemassa, joten tuo asia on kaiketi hoidettu? Nistejä ei voida verottaa ennenkuin valtio ottaa huumausainemarkkinat haltuunsa.
Mielestäni lihavuus kuitenkin on yksi Suomen pahimmista uhkakuvista ja siihen tulisi puuttua ei ainoastaan siksi, että lihavat ovat ulkonäöltään usein iljettäviä, vaan myös siksi, että heidän itseaiheutettu sairautensa maksaa yhteiskunnallemme suuria summia joka vuosi.
-lihavaton-
Mikä sana se tuo on, hih?
Minä ehdotan taas laihoille lisämaksua sillä perusteella, että monessa (työ)paikassa pitää lämmitys olla täysillä, kun laihat palelee!!!
Vaikka olis viis villatakkia ja kuudet villahousut, niin aina lyö hampaat loukkua. Kunnon rasvaista ruokaan naamaan, niin loppuu vilunvärinät!
ja p.s tosikoiden ei tarvi vaivautua kommentoimaan
terveisin tässä yksi 100- kilon keijukainen, jolla on aina hauskaa!!!
On muuten ihan tosi. Se on järjetöntä toi energian tuhlaus. Laihoille lisävero! Ja sitten vielä vois laskuttaa kaikesta siitä ruuasta, minkä jättävät syömättä, esim rafloissa. Joku jätevero ois hyvä!
No tuo ei kyllä pidä paikkaansa että laihat automaattisesti palelisi. Meillä työpaikalla on tosi hyvä ilmastointi (laboratorio). Olen ainut kuka on kesät talvet hihattomassa paidassa (labratakin alla), kaikilla muilla on pitkähihaiset kun palelevat (juu lihavilla kanssa!). Kesällä kärsin tavattomasti helteestä että ei pidä yleistää!!!
Mieluummin sokeri ja valkoiset vehnäjauhotuotteet pitäisi laittaa verolle niin, että esim. 200 gramman suklaalevy maksaisi keskimääräisen päiväpalkan verran, samoin possumunkki, hampurilainen jne. Eiköhän kansa laihtuisi nopeasti.
Katselin juuri TV:stä ohjelmaa "Suurin pudottaja", jossa nuo entiset läskit kertoivat millä olivat turvottaneet kehonsa jokinorsun mittoihin. (Anteeksi, tuo lipsahti).Donitseja, hampurilaisia jne jne.
Saatais kärsimystä laihoillekin. Nekin kun syö ahkerasti vaaleata vehnäjauhoo. Todellisuudessa olen 110 kiloinen enkä ole koskenut vaaleaan jauhoon vuosiin. Tykkään vaan perunoista. Lättaa on aina käytetty ja rasvatonta piimää. Vaaleaa lihaa syödään, kanaa ja kalaa. Vihanneksia on aina paljon, itse kasvatan. Amerikassa ruoka on vähän eri sarjassa. Ruisleipä, oululaisen hapanohut rules.
anoreksia tulee kalliiksi yhteiskunnalle.Sairaalahoidot ym.Myöskin moni muu sairaus,pitäisikö heidätkin viedä hoitoon?
Olet oikeassa. Anoreksia ja muutkin sairaudet olisi hyvä hoitaa. Mutta niinhän tehdäänkin jo useimpien sairauksien kohdalla? Pointtini olikin, että pitäisikö lihavuudesta kärsivätkin ohjata hoitoon?
Eli kyllä mun mielestä voisi ohjata hoitoon. Pakkohoitoon taas ei voida ketään ohjata. Ei lihavia, anorektikoita, bulimikkoja, tupakoitsijoita, alkoholisteja jne.
Entäpä kuka sinun mielestäsi maksaisi tämän hoidon? Esim minä itse olen laihduttanut nyt viisitoista kiloa painonvartijoissa ihan omasta tahdostani ja omista rahoistani. Eikä olekaan mitään halpaa lystiä. 40e aloitusmaksu ja sen jälkeen 10e viikko. Eli jos kaikille muillekin sairaille yksilöille valtio maksaa hoidon niin eikö sitten meille lihavuutemme kanssa kamppailevillekin?
liikalihavilta perittäisiin enemmän veroja, sillä he aiheuttavat enemmän haittoja. Näillä verorahoilla kustannettaisiin liikalihavien laihdutuskuurit ja elämäntapamuutos.
Kyllähän siinä tupakka-askissakin suurin osa on veroa, haittaveroa. Samoin ruokaan voisi ylipainoisille mätkäistä haittaveron.
Kuulehan nyt Hitler-jugend! Että laihdutuskuurit ja elämäntapamuutokset!? Suurin osa lihavista tarvitsisi terapeutin hoitoa riippuvuuteensa. Painu sitä täältä hittoon vaikka hankkimaan elämä! Ja varo elämäveroa, sitä joutuvat maksamaan yleensä sinunlaiset!
...ei ole myöskään olemassa hullus veroa tai anorektikko veroa tai huumeveroa. Kyllä kaikki riippuvaisia ja muita ongelma tapauksia pitäisi alkaa verottamaan jos siihen lähdetään. Voisin ilomielin ottaa maksamani veromarkat takaisin ja käyttää ne painonvartijoihin.
paksut nyt väärässä.kyllä te laihdutte taitaa olla itsestä kiinni koko juttu..kysynkin kun on kuvia näytetty keskitysleireiltä onkohan yhtään liikalihavaa näkynyt kuvissa? eikö ole yhtään itse kuria?nahjukset.
mulla on ylipainoa, syön tavallisesti, ei sitä eikä tätä eikä tota, tiedän terveellisen ruuan ja niinpoispäin,liikun tarpeeksi jne.
Oletko kuullut hormooneista ja sisäelimistä ja aineenvaihdunnasta? Vielä ei tiedetä tarpeeksi näistä asioista painon ja ylipainon kehitykseen.
Oletko valmis pistämään pystyyn "keskitysleirin" lihaville ja ylipainoisille ihmisille? Tutkisit kuka laihtuu ja millä menetelmällä ja miten. Kenellä vaikuttaa se ja tuo hormooni, onko joku läski vain siksi että vetää kokista ja hampparia koko ajan, kuka on turpee liiasta juomisesta.
Varmaan saisit lääketieteen ja ja ja ... vaikka minkä Nobelin palkinnon.(varsinkin rauhan-loppus tää iänikuinen jauhaminen tästä asiasta)
Mun kaveri on kuin sukkapuikko paksuin kohta on nenä, silti sillä on tuhat ja sata sairautta. Ei se aina niin mene, että se lihavin on se sairain.
Ei ole mikään fakta, että lihavat olisivat AINA se, jolla on paljon sairauksia. Kuitenkin näin on hyvin usein eli suurimmassa osassa tapauksista. Lihavuus kostautuu yleensä jossain vaiheessa.
Enkä edelleenkään tarkoita sellaista pientä pyöreyttä, sillä sehän on tutkimusten mukaan terveellisempää omistaa pari kiloa ylimääräistä. Tarkoitan niitä kunnon läskipunkeroita, jotka kiivetessään rappusia ylös ovat saada sydänkohtauksen.
Sellaiset ihmiset olisi mielestäni hyvä toimittaa pakkohoitoon ja nostaa ruoan hintaa, sillä onhan se heidän itsensäkin kannalta parempi, että heiltä otetaan väkisin se sairaaloinen liikalihavuus pois, kun raukat eivät itse siihen pysty, oli kyse sitten addiktiosta tai tyhmyydestä, aivan kuten narkomaaneillakin.
Kunnon läskimooseksilta voisi kieltää esimerkiksi rasvaisten, paljon sokeria tai hiilihydraatteja sisältävän ruokavalion. Jos he yrittäisivät ostaa kaupasta esim munkkeja, niin kassakone laittaisi automaattisesti 200 euron lisämaksun. Jonkinlainen ranneke olisi tietenkin valvontaa varten ehkä hyvä hommata.
Keskitysleirit eivät liity tähän asiaan mitenkään. Sun mielestä siis tarvii vaan olla syömättä niin kaikki lihavuus ongelmat häviää. Joo kyllähän sitä laihtuu kun ei syö mitään, mutta tervettä se ei ole. Sitten ollaan siinä pisteessä että ei voidakaan enää syödä mitään ja kuollaan pois. Tai sitten aletaan taas syömään entiseen malliin ja kilot tulevat takaisin korkojen kanssa.
Pidä mölyt mahassa kun et näistä asioista mitään tiedä.
Mitäs jos menisit itse sinne leirille , kun tämä lihavuus näyttää olevan sinulle todellinen ongelma . Jos aikuinen ihminen hankkii omalla työllään itselleen elämisrahat ei luulisi teillä räkänokilla olevan mitään sanomista miten ne kukin käyttää . En ole vielä saanut selville miksi tuollainen viha kasvaa ihmisessä . Onko kotona ollut ongelmia vai koulussa potkittu päähän ? Kannattaisi hakeutua hoitoon ennenkuin tulee liian paha olo .
Kaikki ne jotka minun ympäristössäni ovat sairastuneet syöpään, ovat olleet laihoja ja normaalipainoisia. Vihastuin, kun akuutissa sanottiin, että lihavuus altistaa syöville.
Miksi vihastuit?
Sun piirit on niin pienet, ettei ne tosiaankaan kumoa lääketieteellisesti todettuja faktoja. Piste.
Alaisuudessani on noin 2500 henkilöä, joiden asioita hoidan tai muuten kuuluvat piiriini. Taisi napsahtaa sormille, parempi olla hiljaa kun ei tiedä totuutta.
läski? Niinkö? 2500 henkilöä on edelleen todella pieni määrä, että jos alaisia on tuon verran ja et tajua sitä, ettet voi vetää tuosta johtopäätöstä vaikka itse olisit hyvinkin terve ihrakasa.
Nyt lopetat noiden typerien viestien lähettelyn ja sassiin. Voisit myös varata ajan psykologilta, sulla on todella pahoja ongelmia oman pääkoppasi sisällä!