KTP on valinnut uudeksi valmentajakseen 48 vuotiaan Juha Pasojan.
Hän työskenteli tällä kaudella EIFin valmennuskehitttäjänä ja sitä ennen 5 vuotta Mikkelin palloilijoiden valmentajana. Omalta pelitaustaltaan hän on toppari ja pelasi maajoukkueessa 15 ottelua aikanaan.
Tästä on nyt hyvä aloittaa puhtaalta pöydältä kun seura on jo ilmoittanut pistävänsä kaikki Tanakat ja muut täksi kaudeksi hankitut kehäraakit pois.
Pullukka-Forsselilla on vielä tosin 2 kautta sopimusta jäljellä mutta tuskinpa hänkään tänne jää eikä itseasiassa kukaan häntä halua tänne jäävänkään.
Vielä kun johtoportaasta Ikävalko ja Mustonen älyäisivät itse erota tehtävistään.
Kumpikaan ei ole hommiaan hoitanut edes tyydyttävällä tasolla vaan ovat olleet täysiä tumpeloita. Tämän kauden joukkue oli kaikkien aikojen huonoin KTP ja se meni täysin näiden kahden herran piikkiin. Tulos tai ulos pätee tässäkin tapauksessa vastaus on ULOS.
Juha Pasoja on KTPn uusi valmentaja
10
481
Vastaukset 10
- Anonyymi
KTPssä kävi tällä kaudella 36 pelaajaa joista maalivahteja oli 4.
Tuo jo pelkästään kertoo Mustosen ja Ikävalkon osaamattomuudesta joukkueen kasaamisessa ja täydestä ammattitaidottomuudesta.
Haluan antaa Pasojalle mahdollisuuden näyttää mutta kyllä epäilyttää kun hän on kuitenkin näiden saman kahden Urpon ja Turpon valitsema.- Anonyymi
Laskitteko mukaan myös Juho Leikaksen?
- Anonyymi
Mustosella ja Ikävalkolla ei ole mitään mahdollisuuksia ja uskottavuutta jatkaa KTP johtoportaassa. Luokattoman huonoa tekemistä kaksikolta kaudesta toiseen.
Tämä kausi oli täysi fiasko ja jättimäiset satsaukset osoittautuivat pannukakuksi. - Anonyymi
Pasoja teki hyvää työtä Mikkelissä olemattomilla resursseilla, vaikka lopulta sitten putoaminen tulikin. 2000-luvun paras saavutus mikkeliläisessä edustusfutiksessa. Saa nähdä, miten kunnianhimoisessa Kotkassa lähtee.
- Anonyymi
Hyvä valinta kuten se jo tiedettiinkin viikkoja ennen virallista julkaisua.
Sitä mä vaan ihmettelen että miksi Kustonen ja Ikävalko ovat yhä KTP toimistolla?
Kummallakaan ei mitään jakoa jatkaa enään KTPn johtoportaassa. - Anonyymi
Mustonen voisi keskittyä Haka pirttinsä pyörittämiseen. Oluen laskeminen ganasta onnistuu paremmin kuin jalkapallojoukkueen rakentaminen.
- Anonyymi
Toivottavasti Petteri Forssell ei jatka enään Kotkassa vaikka sopparia on vielä 2 vuotta jäljellä.
Ylipainoinen ja rapakunnossa oli viime kaudella ja hän on Tanakan ohella suurimpia syitä siihen miksi pudottiin. - Anonyymi
Ei ollut mustosesta ja ikävalkosta kantamaan vastuuta umpisurkeasta joukkueen kasaamisesta jo monena veikkausliigakautena. Pupujusseja molemmat jotka eivät ovat vastuuta luojattoman huonosta työstä KTPn johdossa.
Divarihommat hoidetaan ok koska sarka on puulaakitasoa missä pelataan umpisurkeaa potkupalloa ja 90% joukkueista on lähinnä vitsejä.
Veikkausliigaan taas ei osata kasata joukkuetta ja ollaan ihan pihalla siellä KTP toimistolla. Parhaina esimerkkeinä olivat Tanaka ja Forssell jotka ovat kaikkien aikojen suurimmat flopit mitä Kotkassa on nähty - Anonyymi
Aikovatko Mustonen ja Ikävalko kehdata jatkaa ktpn peräsimessä?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 44948
- 95933
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19785- 116731
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80688Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34624- 43621
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20545- 33543
- 36522
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107483Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132470- 44464
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7437