Sosiaalilturvamenot suomessa jo liki 90 000 000 000Eeroa eli 16000 jokaista suomalaista kohden

Anonyymi-ap

THL kertoo, että: "Vuonna 2023 Suomen sosiaaliturvamenot olivat 87 miljardia euroa. Menot kasvoivat reaalisesti kaksi prosenttia edellisvuodesta. Asukasta kohden laskettuna sosiaaliturvamenot olivat 15 580 euroa."

SILTI SSDP haluaa yhdessä KeskustaVasemmiston kanssa yli 45000 uutta suomalaista vuosittain. 2019-2023 hallituksen aikana työttömiä tuli 30000 ja sotaa paenneita 60000 SILTI "saimme" yli 200000 uutta suomalaista koulutettavaksi pahan päivän varalle!!!! Ei siis ihme, että Orpon hallitus saa etsiä säästökohteita!!!

En oisi ikinä uskonut, että työvoimareservit maailmasta loppuu, että heitä pitää vuosia etukäteen tuoda varalle!?

7

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      pETTERI ON KUITANNUT KAIKEN OTTAMALLA LISÄVELKAA.

      • Anonyymi

        Pakkohan se on velkaa ottaa, jotta saa tuon porukan elätettyä. Äärivihervassudemuhallitus kun on luonut lainsäädännön, jonka turvin ketään ei saa karkottaa käännyttää!!!!!!!


    • Anonyymi

      LISÄKSI HÄN MYYNYT VALTION OMISTUKSIA ELI KANSALAISTEN KERRYTTÄMÄÄ VARALLISUUTTA.

      • Anonyymi

        Kuten monimoni muu aikaisempi hallitus. 2019-2023 otti valtavasti velkaa ja jakoi yli 15Miljardia kaikkialle Eurooppaan tukina!!!! Tuohon verrattuna Orpon myynnit on pennosia, jotka nekin toki tulivat SUOMEEN JA SUOMALAISTEN HYVÄKSI!!!!!!


    • Anonyymi

      SEURAUKSENA PETTERIPURRAN HALLITUS JOUTUI EU;N TARKKAILUUN.

      • Anonyymi

        Hienon pohjatyön teki 2019-2023 ottamalla yli 50MILJARDIA lisää velekoo!!!!


    • Anonyymi

      HIRVETTÄ JÄLÄKEE SYNTYY, KUN PETTERIPURRAN HALLITUS SÖSSII.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      21
      3760
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      30
      3433
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3174
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2869
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      21
      2618
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2340
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2145
    8. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    9. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      0
      1570
    10. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      136
      1410
    Aihe