että Suomessa on onnistuttu päätymään merkittävästi vakavampaan talous- ja työttömyyskriisiin nyt kuin koronapandemian ja energiakriisin vaikeissa olosuhteissa kun Venäjä aloitti hyökkäyssotansa Ukrainaan. Muualla EU:ssa talous kasvaa kohtalaisesti ja EU-tasolla työttömyys on alle puolet Suomen työttömyysluvuista.
Pääministeri ja valtionvarainministeri ovat hallituksessa merkittävimmässä asemassa siihen, että tähän kriisiin on tultu.
Hallitus välttää sanomasta sanaa 'kriisi,' mutta kriisihän tämä on,
minkä he ovat aiheuttaneet.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos joku hallituskoalitio olisi aikaansaanut tämän kriisin
Orpo ja Purra huutaisivat kurkku punaisena oppostiossa.
Orpon räksytys ja persujen mölinä alkaa oppositiossa 2027.
Varmuudella ainakin PS on oppositiossa. Kokoomus ei tule
olemaan vaalivoittaja joten se ei hallitusta muodosta.
Onko valtio nimeltä Suomi enää olemassa 2027 ?
On, mutta se on kehitysmaa.