Olen 0,33-vuotias poika

En siis ihan vauva, mutta en vielä aikuinenkaan.

Mittakaavallinen olento, joka mahtuu tuttipullon ja kaljatölkin väliin.

Minun maailmani on keittiöpöytä. Sille isä asettaa iltaisin pyhän esineen : III-olutpurkin.

Se on kultaista, kuplivaa viisautta sisältävä reliikki, jonka kyljestä valo heijastuu kuin aurinko äitiyspakkauksen ylle.

Isä sanoo, että “elämä on kuin kolmoskalja, ei liian vahvaa, mutta aina laimeaa”.

Otin sen motokseni. Olen kirjoittanut sen, tai siis kuolannut sitä pinnasängyn laitaan.

Kun isä ottaa ensimmäisen hörpyn, hän alkaa puhua politiikkaa. Se on hänen versionsa satujen kertomisesta. Hän kertoo kuinka maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka maksavat veroja, ja niitä, toisia.

Hän puhuu siitä, miten ennen kaikki oli yksinkertaisempaa, kunnes joku keksi sanan arvopohja.

Minä yritän kuunnella. Välillä itken, koska minusta tuntuu, että politiikka on vähän kuin velli, joka on kuumaa ja klimppejä täynnä.

Mutta kun isä hörppää, minä opin jotain uutta.

Isä sanoo, että “matematiikka on elämän perusta”. Siksi hän opetti minut jakamaan kolmeen. Hän otti III-olutpurkin, näytti etikettiä ja sanoi:

“Poika, tämä on pyhä luku. Kolme. Se on oluen, opin ja elämän tasapaino.”

Ja niin minä opin. 0,33 plus 0,33 plus 0,33 = yksi.