Labore (SAK, STTK,...) osoitti viime viikon ulostulolla, että suuripalkkaiset saavaat eniten hyötyä hallituksen veronalennuksista, kun siihen päälle vielä otetaan sosiaaliturvaleikkaukset jne. Unohtuiko mahdollinen koiravero?
Ulostulo on värittynyt ja yrittää tukea SDP:n vaalikampanjaa ja yrittää mustamaalata hallituspuolueita, erityisesti Perussuomalaisia. Sitä myös rasismipopulismi on ollut jo kaksi kertaa hallituskauden aikana. Vaikka SDP on itse vahvasti rasistinen puolue, esim, työpaikoilla, joissa ei-ay-aktiiveja maalitetaan. SDP:n kampanjaa ovat olleet myös poliittiset lakot kansanedustuslaistosta vastaan. Tämä on hyvä ymmärtää, kun tulkitsee Laboren julkistusta.
Esim. pieni- ja keskituloisista, jotka saavat suhteellisesti suurimmat veronalennukset, eivät kaikki kuluta sosiaalimenoja. Heille on tulossa vain hyvää vuonna 2026, vaikka Labore muuta väittää. Suurituloisten osalta on kohtuullista, että lisäpalkasta viedään vain 52% veroina. On otettava huomioon, että hyvätuloiset juurikin kustantavat suuresti sosiaalimenot. Eihän pienituloiset niitää maksa!
Milloin Labore julkistaa lakkojen vaikutukset työllisyyteen -tutkimuksen? Mikä oli kuukauden satamalakon vaikutus, entä UPM:n 112 päivän lakon vaikutus, entä Huhtamäen lakon vaikutus, entä IAU:n FInnairin lakkojen vaikutus työllisyyteen ja sitä kautta työntekijöiden saamiin ansioihin? Lakoilla ei saavutettu mitään, se on monien tiedossa ja arvellaan, että kuukauden satamalakko lisäsi työttömyyttä 20 000 hengellä. Milloin Laboren tutkimus julkistetaan?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Turha panetella. Oikeistolla on omat muka "tutkimuslaitoksensa" ja "ajatuspajansa".
Miksi siis vasemmisto ei saisi toimia samojen sääntöjen mukaan?
Kommunisteja, ne ei arvossa.
Suomessa ei ole kommunisteja.
Siis sinä näet jatkuvan tarkoitusperäisen valehtelun oikeutetuksi. Niinkö?
Jos näin haluat valehtelun keskellä elää, niin suksi kiireesti Venäjälle. Mene nyt!
Mene itse Venäjälle. Siellä arvostetaan äärioikeistolaisuutta ja valetodellisuutta. Siellä on Sinun kotisi.
"osoitti viime viikon ulostulolla, että suuripalkkaiset saavaat eniten hyötyä hallituksen veronalennuksista"
Eikös ole aikas luonnollista, että ne jotka veroja maksavat voivat palkkaveron kevennyksistä hyötyä!?
Ajattele. Nehän voi palkata säästyneillä rahoilla jonkin töihin. Eihän se nyt sovi. Sehän silloin riistää köyhää työtöntä.