Pakettiauto räjähti Hotelli Joronjäljen edustalla.

Joroisissa sijaitsevan Hotelli Joronjäljen edustalla olevalla parkkipaikalla on räjähtänyt pakettiauto.

Ei siitä, mutta uutinen poiki pari mielenkiintoista sivu-uutista.
1.
Hotelli Joronjäljessä peräti 12 vuotta asunut Kevin Claveau kertoo, että hän oli huoneessaan lauantaina puolen päivän aikaan.
– Kuulin valtavan räjähdyksen ja luulin, että jossain lähellä ammutaan tai vähintään lentokone on syöksynyt maahan, Claveau kuvailee ääntä.
Hän soitti ensin hotellin omistajalle, mutta ei saanut omistajaa langanpäähän. Hän otti Catty-kissan mukaan kantokoppaan ja lähti ulos.

- Kuka asuu hotellissa 12 vuotta ja kuinka paljon se on tullut maksamaan? ? ?

2.
Hotellissa asuva virolainen Eno Koitve kertoo räjähdyksen aiheuttaman pamahduksen olleen todella kovaääninen. Hän kertoo, että hän ja kymmenkunta kollegaansa asuu hotellissa ja käy töissä pääkaupunkiseudulla.

- Asutaan Joroisissa hotellissa, mutta käydään porukalla töissä pääkaupunkiseudulla.


Molemmissa on kyllä tavan tallaajalle aika paljon kysymyksiä.
Toivottavasti asiasta tehdään lisäjuttu.
91099
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Nostaavat sosiaalietuuksia väärillä nimillä kuten afrikan sakki

Äänestä

Täysihoitolatyyppisesti taitaa pitkälti toimia koko 'hotelli'. Liekö tuolla enää muita töissäkään kuin Isäntä Ite. Onhan siitä ollut niin telkkari-kuin lehtijuttujakin pitkin vuosikymmeniä, että myytykin olisi, jos joku olisi ostanut.

Äänestä

Tänään sanottiin radiossa hotellin omistajan sanoneen, että rakennus vaurioitui räjähdyksessä perustuksistaan ja rungostaan niin, että kaikki huoneetkin on remontoitava. Tokkopa. Viisaampaa olisi ottaa vakuutusrahat ja jäädä eläkkeelle, kun ikääkin taitaa jo sen verran olla.

Äänestä
  • Toivottavasti ei saa euroakaan vakuutuksesta. On yrittänyt myydä ”hotellia” 100000 eurolla- ei mitään
    kiinnostusta kenelläkään, asettanut vakuutuksen omavastuuksi 100000€. Ehdotan siis, että omistaja tuomitaan maksamaan vakuutusyhtiöille joitakin kymmeniä tuhansia korvauksena aiheuttamastaan työmäärästä.

    1Äänestä

jos idän haja asutus alueella oma koti talo palaa niin onko oikein että vakuutus korvaus on 13 euroa mikä on sen talon markkina arvo

Äänestä
  • Eiköhän vakuutusyhtiö ole arvon aika hyvin arvioinut.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Eiköhän vakuutusyhtiö ole arvon aika hyvin arvioinut.

    Mikähän vakuutusyhtiö kun Auvo
    ei saa korvauksia vaikka on
    MAKSANUT vakuutuksia yrityksestään.
    Herätys Joroinen 😍
    Räjähdys vaurioitti hotellikiinteistöä pahoin, mutta osa on edelleen kunnossa.
    Huomenna lauantaina Puurtinen järjestää hotellin baarissa 90-luvun teemabileet, joiden hän toivoo kiinnostavan ihmisiä.

    – Yritän nollata tilanteen. Joulumieltä ei ole kyllä yhtään.
    Löytyykö kylältä apuja yrittäjälle 🤓

    Äänestä

Oliko siinä autossa liikaa metaania?

Äänestä
  • Toi hotelli olisi pitänyt 20v sitten laitaa käyttökieltoon homeen takia. Yritetty myydä kuka home hotellin ostaisi??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Joroisissa sijaitsevan Hotelli Joronjäljen edustalla olevalla parkkipaikalla on räjähtänyt pakettiauto.

Ei siitä, mutta uutinen poiki pari mielenkiintoista sivu-uutista.
1.
Hotelli Joronjäljessä peräti 12 vuotta asunut Kevin Claveau kertoo, että hän oli huoneessaan lauantaina puolen päivän aikaan.
– Kuulin valtavan räjähdyksen ja luulin, että jossain lähellä ammutaan tai vähintään lentokone on syöksynyt maahan, Claveau kuvailee ääntä.
Hän soitti ensin hotellin omistajalle, mutta ei saanut omistajaa langanpäähän. Hän otti Catty-kissan mukaan kantokoppaan ja lähti ulos.

- Kuka asuu hotellissa 12 vuotta ja kuinka paljon se on tullut maksamaan? ? ?

2.
Hotellissa asuva virolainen Eno Koitve kertoo räjähdyksen aiheuttaman pamahduksen olleen todella kovaääninen. Hän kertoo, että hän ja kymmenkunta kollegaansa asuu hotellissa ja käy töissä pääkaupunkiseudulla.

- Asutaan Joroisissa hotellissa, mutta käydään porukalla töissä pääkaupunkiseudulla.


Molemmissa on kyllä tavan tallaajalle aika paljon kysymyksiä.
Toivottavasti asiasta tehdään lisäjuttu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu