Jos ette koe lestadiolaisia suuntia omaksenne, tai joku lestadiolainen ei hyväksy uudistuneita ajatuksianne, haluan ilolla kertoa, että on myös muita vaihtoehtoja olla uskovainen!
Itse kuulun efesouskovaisiin.
Meitä on sellaiset 15 efesouskovaista pohjoissuomessa metsän keskellä, jota me efesouskovaiset kutsumme "metsäsuomeksi".
Meidän herätysliikettä ei ole rekisteröity, Jeesus on kuitenkin tietoinen liikkeemme olemassa olosta.
Vaikka meitä efesouskovia onkin vähän, on meillä silti kaksi puhujaa.
Vietämme tilaisuuksia kodeissamme sekä näin kesäiseen aikaan myös metsässä.
Emme ilmoittele menoistamme. Mutta jos satut metsäretkellä törmäämään meihin, ilomielin otamme teidät vastaan. Efesouskoon on helppo tulla. Ei tarvitse, kuin uskoa Jeesukseen. Emme vaadi mitään maksuja emmekä vaadi kirkon jäsenyyttä.
Kasteellakaan ei ole mitään merkitystä.
Ja meidän puhujat eivät saa puhumisesta palkkaa.
Puhujamme puvuvat vapaaehtoisesti.
Ja emme vaadi ihmisiä edes kuulumaan efesouskoon.
Tärkeintä on, että löytää Jeesuksen ja sen kautta sisäisen rauhan!
Etsikäät, niin te löydätte!
Ehkä löydätte Jeesuksen jostain helluntaiseurakunnasta, kirkosta tai kristillisiltä musiikkifestareilta.
Etsikää Jeesusta sieltä, missä hänen nimeänsä huudetaan!
Ehkä löydätte Jeesuksen myös meidän kautta!
Tärkeintä on, että löydätte!
Siunausta!
T:EfeSofia
(efesouskovainen
Etsittekö seurakuntaa
EfeSofia
2
565
Vastaukset
- vai sellaisia
Heh, heh, sellaisia metsäsuomalaisia, juu
- Vesa
Joo mä etsin kokoajan mutta en löydä, kauankohan menee. Kauan muilla on kestäny. Jos mä oon etsinyt 12 vuotiaasta eli 24 vuotta, niin mitä veikkaat alkaako tuntuu turhauttavalta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.583693Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j723075Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin532271Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.131503Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m651259- 861136
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?1981Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä23961Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä55945- 47932