vaan yksi toisensa perään jättää työnsä kesken, kun huomaavat sen todellisuuden, että tätä järjetöntä järjestelmää ei olisi pitänyt koskaan edes ajatella tehtäväksi Suomeen. Virossa on yksi järjestelmä joka toimii hyvin, meillä yksi sekasotku.
Keskusta ei saa hyvinvointialueita oikeaan asentoon,
Anonyymi-ap
17272
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Keskusta haukkuu muita ja on itse vastuussa Hyvinvointialueista, koska on valtaosassa alueiden päättäjä - !
- eli Keskusta on -kuin Räkyttävä Rakki-Koira ja Haukkuu muita .
Keskusta halusi pilkkoa alueet ja sai aikaan tämän sotkun.
Nyt nostetaan kädet pystyyn ja erotaan viroista kun ei pystytä hoitamaan tehtäviään, hyvä esimerkki Mari Kaisa Aula entinen keskustan kansanedustaja.
Keskusta halusi tätä ja nyt ketkuillaan asioista ulos.
Jätetään tehtävät ja vedetään suuret erorahat yhteiskunnalta.
Missä kepulainen, siellä kusetus ja ongelma.
Tämä nykyinen sotehimmeli sotku malli on ajettava alas nyt, eikä viidestoista päivä, miljardeja euroja hukataan toimimattomaan järjestelmään, kaikki sen tietävät, että tästä ei tule mitään hyvää itse palveluiden osalle, sehän oli tarkoitus, mutta totuus on toinen.
Keskustan on turha odottaa suurta kannatusta seuraavissa vaaleissa.
Väkisin painoi sote alueiden pilkkomisen ja tulos on tässä.
Ei se sitä tarvitse Lindtmanin kerjätessä kepuja hallitukseensa kuten Rinne aikaisemmin.
Hei,
Suomen järjestelmä meni pilalle kun päästimme Yksityiset Terveysjätit kasvamaan suuriksi.
Kokoomus teki kaikkensa estääkseen Soten synnyn. Viivyteltiin 15-20 vuotta.
Nyt meillä on kolme järjestelmää. Julkinen, Yksityinen ja Työterveyshuolto. Nämä kuluttavat myös päällekäisyydellään järjestelmää.
Viro on nuori valtio ja siellä yksi järjestelmä.
Suomen terveydenhuolto oli maailman paras vielä 1980 luvulla. Ennen yksityisiä.
Nyt ihmiset ovat siirtyneet maksamaan itse hoidosta. Ne joilla on varaa
Siksi emme saa Sotea tehtyä. Se ei ole yhdenkään puolueen vika (paitsi Kokoomuksen viivytys).
Meillä on enää yksi vaihtoehto! Se on yksinkertainen ja se tulee olemaan kaikkein kallein!!
Jokainen puolue on vastuussa tästä sote himmelistä.
Mutta totuus on että kukaan ei osaa sitä kunnolla hoitaa.
Kalliiksi on tullut ja siitä tuli täys sotepaska.
Nyt alue johtajat häipyy yksi toisensa jälkeen ja vetää suuret erorahat.
Ei tämä näin voi jatkua että nostetaan kädet pystyyn kyllä joku vastuu täytyy olla johtajillakin.
Rotat jättävät laivan, koska eläinmaailmasta ihmistenkin pitäisi ottaa joskus oppia, uppoamassa on tämäkin sotku .
Sotelaivasta pako on jo käynnissä.
Kokoomus on aina halunnut yksityistää Suomen terveydenhoidon ja nyt nöyrän apupuolueensa persujen avulla se viimein onnistuu.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-juuso-nostaa-hallituksen-kadet-pystyyn-ei-hyodyta-suomalaisia/9242372
"Jos Juuso saisi tahtonsa läpi, eivät suomalaiset niinkään lähtisi ulkomaille vapaita terveydenhoitoaikoja jahtaamaan, vaan saisivat hyvinvointialueelta palvelusetelin, jota voisi hyödyntää yksityisessä terveydenhuollossa.
Idea saa kannatusta yksityisiä terveyspalveluita tuottavien yhtiöiden etuja ajavalta Lääkäripalveluyritykset ry:n toiminnanjohtajalta Ismo Partaselta."
Juuso haluaa siirtää hyvinvointialueiden vähäiset rahat yksityisille terveysjäteille. Juuson ymmärrys ei riitä tajuamaan sitä, että se olisi veronmaksajien rahoista siirto yksityiseen terveydenhoitoon.
Ensitöikseen perskokkareet otti hyvinvointialueilta 1,4 miljardia euroa ja siirsi kokoomuslaisten omistamille yksityisille terveysjäteille 600 miljoonaa euroa ja tämä on vasta alkua.
Petterin junaan kyllä rahaa on. Ainakin 4 miljardia euroa maksava junarata etenee persuministeri Lulu Ranteen avulla.
Keskusta ei ole hallituksessa, vaan perskokkareet, ei-kristilliset ja RKP. Näistä RKP on ainoa, joka on huolehtinut siitä, että omalle porukalle riittää hoitoa jatkossakin.
Tämä oli kätevää hallitukselta vierittämällä täysi vastuu köyhille hyvinvointialueille ottamatta minkäänlaista vastuuta omista päätöksen teoista, heillä on ollut aikaa parivuotta korjata valuvikoja. Nyt hallitus keskittyy syyttelemään vuosien takaisia edellisiä hallituksia
Keskustan lähtökohta uudistukselle, 3 miljardin säästöt, päinvastoin kuljetaan.
Taas mennään ja vauhdilla perunakuoppaan piiloon omia vastuu alueita maakunnissa.
Miksi hallitus antoi soterahat herhiläisille?