Osallistu tutkimukseen

Oli harvinaisen nihkeä tiistai-iltapäivä Lieksan torilla. Ilmassa leijui etäinen kuorepaistokalan ja märkien koivunlehtien tuoksu.

Toripenkillä istui Arvi, paikallinen esteetikko, jonka elämänfilosofia tiivistyi kahteen asiaan: Pirkka-oluen tasalaatuisuuteen ja hetkessä elämisen sietämättömään keveyteen. Hänellä oli menossa kolmas tölkki.

"Ai että," Arvi mutisi itsekseen ja raotti hieman reisitaskuhousujensa vyötäröä. Eilinen hernekeitto alkoi ilmoitella olemassaolostaan.

Arvi katseli ympärilleen. Taksikuskit juttelivat omiaan. Joku myi toripöydällä villasukkia. Ilma oli vapaa.

Arvi nojasi hieman vasemmalle, kohotti oikeaa pakaraansa ja antoi luonnon kiertää.

Se ei ollut tavallinen pieru.

Se oli matala, resonoiva, lähes baritonimainen jyrähdys, joka tuntui venyttävän aika-avaruuden kangasta. Se alkoi C-duurista, mutta putosi nopeasti surumieliseen F-molliin. Ääni tuntui kestävän neljä sekuntia liian pitkään.

Samassa hetkessä kaikki pysähtyi.

Villasukkien kutoja jähmettyi kesken silmukan. Taksikuskin suusta lentävä sylkipisara pysähtyi ilmaan. Arvin Pirkka-tölkistä juuri irtoamassa ollut pisara jäi roikkumaan painovoimattomana tölkin reunaan.

Sitten taivas Lieksan yllä repesi.

Ei dramaattisesti, vaan enemmänkin kuin vanha, ylipesty lakana. Keskelle pilviä ilmestyi sateenkaaren väreissä kiiltävä, soikea reikä.

Reiästä kurkisti valtava kosminen olento. Se näytti suunnilleen siltä, kuin joku olisi ristänyt Cthulhun, Vesa-Matti Loirin ja valtavan parsakaalin. Sillä oli vähintään yhdeksäntoista lonkeroa, ja se piti yhdessä niistä jotain, mikä näytti huoltoaseman grillimakkaralta.

Olento katsoi alas torille, suoraan Arviin. Sen tuhannet silmät räpyttivät hämmentyneenä.

Se avasi suunsa, josta kuului ääni kuin tuhat kuivunutta sorsaa olisi yrittänyt laulaa Finlandiaa takaperin.

"KUKA TUON TEKI?" jyrisi ääni Arvin päässä, saaden hänen Pirkka-oluensa värisemään. "KUKA LÄHETTI KUTSUSIGNAALIN ALKURÄJÄHDYKSEN TAAJUUDELLA?"

Arvi katsoi olentoa. Sitten hän katsoi oluttölkkiään. Sitten takaisin olentoon.

Hän oli vähällä sanoa jotain syvällistä elämästä, kohtalosta ja ruoansulatuksen ihmeistä. Mutta totuus oli yksinkertaisempi.

"Taisi olla tuo eilinen rokka", Arvi sanoi rauhallisesti.

Kosminen parsakaali-Loiri tuijotti häntä hetken. Sitten se huokaisi – ääni kuulosti siltä, kuin supernovalta olisi päässyt ilmat pihalle.

"JAA... NO. SELVÄ. ANTEEKSI HÄIRIÖ", olento jyrähti ja veti päänsä takaisin repeämään.

Taivas sulkeutui kuin vanha vetoketju.

Aika palasi uomiinsa. Sylkipisara osui asfalttiin. Villasukka valmistui. Arvin olutpisara tippui hänen reisitaskuhousuilleen.

Arvi katsoi märkää läikkää housuissaan. Sitten hän otti pitkän, mietteliään huikan Pirkka-oluestaan.

"Jopas sattu," hän totesi ja avasi neljännen tölkin. Jossain kaukana galaksin reunalla joku aivasti.

Liian vaikeat kysymykset tiedepiirille, tai sitten liian helpot millä on vastaavanlainen vaikutus.