Bimbo pääministeri Marin pimahti korona aika niin, että ei tunnistanut ihmisiä eikä pystynyt

Anonyymi-ap

edes lukemaan. Sitä huolimatta hän jatkoi pääministerinä ikään kuin kaikki olisi kunnossa niin kuin binbolla olikin. Pää sekaisin, järki hukassa, bileet pystyssä.

Täysin vastuuntunnoton eukko johti Suomea ja sossut tukivat, vaikka näkivät tilanteen. Ei ikinä tuollaista binbo mihinkään vastuulliseen tehtävään.

Marinin kirja on kuin Lipposen muistelmat. Muut pahoja, minä, minä ja ainoastaan minä olin hyvä ja virheetön. Uniperkin unohtui maiuniat Marinilta, mutta eihän siinä hukattu kuin 10 MRD valtion varoja. Kuka niin pientä jaksaa muistaa, kun oli aika elää valtion ja vähäosaisten piikkiin, sillä nehän ne viulut lopulta maksavat.

17

155

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Marin = Suomen paras pääministeri! Ok.

      Marin hoiti Suomen hienosti useista kriiseistä.

      Nyt me näemme, mitä saa aikaan huono hallitus Suomelle.

      Massatyöttömyys!!!

      Konkurssien Euroopan ennätys!!

      Lapsiköyhyys!!!

      Sairaalat ja koulut nurin !!

      Valtion velkaa enemmän kuin koskaan!!

      Tämä on PersKokkareen hallitus. Se on PersKakkaKokkareen hallitus!!

      • Anonyymi

        Missä on mennyt sairaalat ja koulut nurin?


      • Anonyymi

        Hienosti hoiti energiakriisinkin. Hahhah ...sähkön hinta oli huipussaan, ihmiset hytisivät kylmyydessä taloissaan. Tehtiin joku ihmeen himmelijärjestelmä, jolla korvattiin joillekin jotain...kukaan ei siis hyötynyt.
        Polttoaineet niin korkealla, että ei kannattanut edes mennä töihin.
        Osa työnantajista antoi jopa polttoainerahaa palkan lisäksi.
        Muistellaan vähän asioita .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä on mennyt sairaalat ja koulut nurin?

        Ihan joka puolelta Suomea. Täällä Kemissä erityisesti. Juuso valehteli. Juuso laki sulki sairaalan. Nyt 300-500 sairaanhoitajaa lopettaa. Moni perhe lähtee. Mitään säästöjä ei tule. Alkaa ambulanssi ralli.


    • Anonyymi

      Olipa taas typerä aloitus jopa persulta.

    • Anonyymi

      Onneton tapaus Suomen historiassa. Vahingot mega luokkaa ja nyt kirja joka on täyttä potaskaa.Kohta löytyy kierrätyksestä niinkuin Lipposenkin tekeleet.

      • Anonyymi

        Onnettomin tapaus Suomen historiassa on nykyinen Orpon hallitus. Ulkomaan velka kasvaa ennätyssuureksi joten Suomi joutuu EU:n tarkkailuun ja syynä on suurtyöttömyys ja leikkaukset.

        Orpon hallitus järjestää vielä tuleville hallituksille yli kuuden miljardin leikkaukset entisen yhdeksän miljardin lisäksi. Sosiaaliturvasta kun ei enää voi leikata, niin jokohan EU:n komissio vaatisi Suomea säästämään myös rikkaiden omaisuustulosta.
        Miten paljon voitaisiin ulkomaan velkaa lyhentää, jos varallisuysvero palautetaan ja jos perintöveroa peritään kuten ennenkin?

        Kun verokertymä ei riitä, niin eikö veroja pitäisi kerätä enemmän eikä vähemmän. Useimmat sosiaalietuudet ovat verotettuja, esim. työttömyyspäiväraha.
        Kun sosiaalituet ja työttömyysturva leikataan, niin verokertymä vähenee kahdella eri tavalla sekä välittömän että välillisen veron (alv) osalta. Pienituloiset käyttävät kaikki rahansa kulutukseen. Kun rahaa ei ole, niin ei osteta.

        Suomen talous näivettyy pikku hiljaa Orpon hallituksen huonon talouspolitiikan takia, eikä siinä auta mikään velkajarru tuleville hallituksille.

        Montako uutta työpaikkaa Suomeen saadaan velkajarrulla?
        Montako uutta työpaikkaa Suomeen saadaan, kun sote-alueet joutuvat irtisanomaan tuhansia työntekijöitään?
        Montako uutta työpaikkaa Suomeen saadaan, kun työnantajat voivat irtisanoa työntekijöitä ilman painavaa syytä?

        Kun pieni- ja keskituloisten suomalaisten ostovoima on huono, niin ihmisillä ei ole varaa ostaa kotimaista, joyen auttaako siihen rikkaiden uudet verotuet kuten marginaaliveron ja yritysveron vähennys?
        Miten kauan niiden potentiaalista vaikutusta pitää vielä odottaa? Eipä taida potentiaaliseen ja mahdolliseen kasvuun enään ministerit itsekään uskoa, kun järjestivät velkajarrun tuleville hallituksille.


    • Anonyymi

      Persuliinille tuli tarve erektiolle, ja alkoi siksi ajattelemaan Marinia : )

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Poikkeukselliset kyvyt ovat tyypillisiä suurille johtajille. Kim Jon Un sai 11 hole in onea, kun pelasi ensimmäistä kertaa elämässään golfia.


    • Anonyymi

      Marin koukistaa vain pikkurillin ja täällä miehet yötä päivää hulluna kirjoittaa!

      On se mahtava mimmi !!

      Jos Sanna puhaltaa niin Suomi liikahtaa!!

      • Anonyymi

        Taidat olla ainoa mies tässä ketjussa.
        Tosin ainakaan minun näytölläni ei näy muiden kirjoittajien puoluejäsenkirjoja eikä sukupuolia.

        Miten sait ne näkyviin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat olla ainoa mies tässä ketjussa.
        Tosin ainakaan minun näytölläni ei näy muiden kirjoittajien puoluejäsenkirjoja eikä sukupuolia.

        Miten sait ne näkyviin?

        Se varmaan kuvittelee, että kaikki naiset ovat demareiden vasemmistosiipeä ja ne, jotka eivät ole, ovat miehiä.

        Koska jokainen saa valita sukupuolensa, niin se on toki mahdollista, mutta koska valinta on jokaisen oma eikä kukaan saa sitä ulkopuolelta määrätä, niin äärettömän epätodennäköistä.


    • Anonyymi

      NUUHKIS MITÄS PÖLYY TÄÄ ON NÄKYY VIHREETÄ

    • Anonyymi

      Bimbolla on noussut valta päähän. Paljasti oman sisimpänsä ja kehuskeli New Yorkissa kuinka hän rakastaa valtaa ja ihmisten käskyttämistä. Niinhän jokainen vasuri tekee, he haluaisivat alistaa muita, mutta kun kyvyt eivät riitä. Bimbo on aina bimbo, ei se siitä miksikään muutu.

      AI (tekoäly) kirjoittaa muuten hyvin englanniksi ja tekee jopa kirjan, jos siltä sitä pyydetään aihe kerrallaan.

      Sitä se ei kuitenkaan AI tee, että kertoo, että muistamattomuus, ihmisten tunnistamattomuus, lukutaidon puute paranee vuorokaudessa. Sen pystyy valehtelemaan ainoastaan vallanhimoinen sossu.

    • Anonyymi

      Kirjajulkaisun jälkeen myös sossuilla on herännyt ajatus, että onkohan bimbolla kaikki hattiwatit tallella. Muutama taitaa olla karussa.

    • Anonyymi

      Bimbon muisti pettää aina kun tulee kiperä kysymys. Se on huolestuttavaa. Pätkivä muisti kuin Turhapurolla, naama aina virneessä kuin klovnilla.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      42
      7362
    2. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3662
    3. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      46
      3544
    4. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      62
      3288
    5. 51
      2974
    6. Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää

      Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/
      Savonlinna
      51
      2812
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      34
      2799
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      30
      2464
    9. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      185
      1820
    10. Heräsin taas ikävään

      Ja aivan valtavaan haluun. Tahdon sinua R. ❤️
      Ikävä
      47
      1541
    Aihe