Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Paljonko teiltä tulee?

Olen alkanut miettimään, että paljonko normaalisti lentää tavaraa. Aiemmin en sitä edes ajatellut, kun pornossahan sitä tulee tosi paljon, mutta kun kumppanit ovat sanoneet, että multa tulee paljon, niin mietin mikä on normaali määrä. Multa lentää yleensä 9-14 voimakasta "suihkua". Yksin touhutessa olen vain tottunut varaamaan tarpeeksi paperia :D. Ainut asia missä olen itse kokenut määrän jotenkin isoksi on itseltä suihin otto, suuhun ei tule lauettua. Kalu on iso, mutta kivekset kuitenkin ihan tavallisen kokoiset.
3287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Saman verran eli melko paljon tulee. Normisti 10-12 kunnon sykäystä. Joku tiesi kertoa, että olen kuin Peter North vai mikä se pornokaveri oli, jolta lensi paljon.
Nuorempana vähän vaivasi runsas tulo. Tytöt otti alta puolen välin tuloa jo suusta pois, kun suu oli jo täynnä. Ajattelin, että mikähän nyt oli, kun ei tykännyt. Vasta myöhemmin tajusin. Nykyisin ei haittaa.

Äänestä

Missäpäin ooot..kiinnoatis nähdä isokalu jolla iso lasti

Äänestä

Missäspäin sä oot. Ois kiva nähdä isossta kullista isot lastot lentävän

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen alkanut miettimään, että paljonko normaalisti lentää tavaraa. Aiemmin en sitä edes ajatellut, kun pornossahan sitä tulee tosi paljon, mutta kun kumppanit ovat sanoneet, että multa tulee paljon, niin mietin mikä on normaali määrä. Multa lentää yleensä 9-14 voimakasta "suihkua". Yksin touhutessa olen vain tottunut varaamaan tarpeeksi paperia :D. Ainut asia missä olen itse kokenut määrän jotenkin isoksi on itseltä suihin otto, suuhun ei tule lauettua. Kalu on iso, mutta kivekset kuitenkin ihan tavallisen kokoiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu