Ruotsalaisuuden Päivän virallinen liputuspäivä poistettava VÄLITTÖMÄSTI!

Anonyymi-ap

Suomen valtion ja suomalaisuuden kannalta ei ole minkäänlaisia perusteita liputtaa virallisesti ruotsalaisuuden päivää, kuten tänään 6.11 tehdään.

Tällainen omaan pesään lorottelun on loputtava välittömästi! Ollaan yleitä Suomesta ja suomalaisuudesta eikä Ruotsista ja ruotsalaisuudesta.

Joku tolkku tähänkin maahan on tultava, ei voi mitenkään olla niin, että oman maan ajattelu ensin on vaarallista ja tuomittavaa!

243

6841

5Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aloittaja on selvästikin persu.

      • Anonyymi

        ...ja raukka sellainen

      • Anonyymi

        voi olla demarikin, eihän Sannakaan puhunut ruotsinkieltä vaikka oli sitä opiskellut, ei halunnut

      • Anonyymi

        Homo Persu

      • Anonyymi

        Muutin vuosikymmeniä sitten Helsinkiin puusta puuhun, kuten Tarzan täysin suomenkieliseltä alueelta. Mieleni on muuttunut. ruotsinkieliset ovat liputus päivänsä ansainneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muutin vuosikymmeniä sitten Helsinkiin puusta puuhun, kuten Tarzan täysin suomenkieliseltä alueelta. Mieleni on muuttunut. ruotsinkieliset ovat liputus päivänsä ansainneet.

        Kun oppisit vielä suomeakin kirjoittamaan vrheettömästi....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun oppisit vielä suomeakin kirjoittamaan vrheettömästi....

        Olen pahoillani. Tekemäni kirjoitusvirheet johtuvat tietokoneeni ohjelmasta, joka tarkistaa oikeinkirjoituksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muutin vuosikymmeniä sitten Helsinkiin puusta puuhun, kuten Tarzan täysin suomenkieliseltä alueelta. Mieleni on muuttunut. ruotsinkieliset ovat liputus päivänsä ansainneet.

        Tarzans sista rop: vem satans apa har smörjat lianen.

        ".....alleeeh ale eeeee....!

      • Anonyymi

        Kun älysi ei riitä muuhun kuin sanoon "persu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homo Persu

        Punikki.

      • Anonyymi

        No minä olen demari, enkä myöskään näe mitään järkeä "ruotsalaisuupäivässä"

      • Anonyymi

        roottinpäivää pitää liputtaa salkoon alushousut joissa takamus ruskea? jos ymmärrätte mitä tällä tarkoitetaan...

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun oppisit vielä suomeakin kirjoittamaan vrheettömästi....

        Kuinkahan tämä pakkokieli, suomenruotsi, on muuttunut aikojen kuluessa? Vai lieneekö tuo murre ruotsia niiltä ajoilta, kun fennot vielä asuttivat koko Skandinaviaa

        Tämähän se on suomenruotsin tulevaisuus (Suomessa), tai no, nykyisyys:
        (Lainattu Jippiin kielipolitiikka-palstalta)

        Me tänään juhli Svenska dagen,
        ett tule oikke ont i magen.
        Me syö ja hurra, slå i glaset,
        me fira bättre folks kalaset.

        Ej kutsu ykskän finne mukka,
        ett stämningen ej mennä hukka.
        Te åle vain yx enkel rahvas,
        som sitter kvar i vallan kahvas.

        Mun tule metsäläine mieli,
        kun kuule vulgäär suomin kieli.
        Se åle ej yx kulturspråk:
        vain vittu, tappelus ja bråk.

        Mutt kerta viel, jos Gud se salli,
        me kisko finnen alta palli
        ja heittä er från Finland ut.
        Sit pakkosuomi loppu slut!

        P.S. Vasta Ukrainan sota kylmensi Närpiön tomaattihallit...

        Olen allerginen Närpiön tomaateille.
        Sanonpa vielä yhden asian: Ahvenanmaa

      • Anonyymi

        Mielenkiintoista että kommunistit kannattaa
        ruotsalaisuuden päivää. No, ehkä se johtuu siitä,
        että vasurit on tunnetusti selkärangattomia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielenkiintoista että kommunistit kannattaa
        ruotsalaisuuden päivää. No, ehkä se johtuu siitä,
        että vasurit on tunnetusti selkärangattomia.

        1 prosentti omistaa n. 99 prossaa Suomesta...

      • Anonyymi

        Rastisti persu ja persu on aina rasisti. Ruotsi muuten rahoitti suomen teollistamisen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rastisti persu ja persu on aina rasisti. Ruotsi muuten rahoitti suomen teollistamisen.

        Suomen teollistumisen "isää" ei ole yksiselitteisesti nimetty, koska teollistuminen oli laaja prosessi, johon liittyi useita keskeisiä vaikuttajia eri aloilla. Keskeisiä hahmoja olivat esimerkiksi James Finlayson, joka perusti puuvillatehtaan Tampereelle vuonna 1820, ja Walter Ahlström, jota kuvataan 1900-luvun alun suurliikemieheksi ja sahateollisuuden merkittäväksi kehittäjäksi. Myös Nikolai Sinebrychoff oli merkittävä varhainen teollisuusmies, joka perusti panimon vuonna 1819.
        Keskeisiä vaikuttajia
        James Finlayson: Perusti Tampereelle puuvillatehtaan 1820, mikä oli merkittävä virstanpylväs Suomen teollistumisessa.
        Walter Ahlström: 1900-luvun alun merkittävä suurliikemies ja sahateollisuuden kehittäjä, jota on verrattu "Suomen Elon Muskiin".
        Nikolai Sinebrychoff: Perusti panimonsa Helsinkiin vuonna 1819, joka on yksi Suomen vanhimmista yrityksistä.
        Frenckellin suku: Perusti Tampereelle paperitehtaan, joka sai ensimmäisen paperikoneensa 1842.
        Teollistumisen vaiheet
        Teollistuminen alkoi 1800-luvun puolivälissä, ja siihen vaikuttivat muun muassa höyrykoneen käyttöönotto ja rautateiden rakentaminen.
        Tampere oli noihin aikoihin suuri teollisuuskaupunki, jota kutsuttiin lempinimellä "Suomen Manchester".
        Varhaisimmat teollisuuslaitokset keskittyivät sahoihin ja puuhiomoihin, ja kutomateollisuus teollistui myös varhain.

      • Anonyymi

        Sieltä aloituksesta se taas pilkistää! Se itseään suvaitsevaisena markkinoivan vasemmistolaisen viha ja kateus! Onko ruotsinkielisyys jotenkin huonompi kuin esim arabian tai somalian kielisyys. Kyllä punikki vaan on niin punikki, on se!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarzans sista rop: vem satans apa har smörjat lianen.

        ".....alleeeh ale eeeee....!

        grattis 😅😅

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarzans sista rop: vem satans apa har smörjat lianen.

        ".....alleeeh ale eeeee....!

        grattis 😅😅

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        grattis 😅😅

        Joo de är kiva de...😩

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1 prosentti omistaa n. 99 prossaa Suomesta...

        realiteetti on näin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1 prosentti omistaa n. 99 prossaa Suomesta...

        realiteetti on näin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1 prosentti omistaa n. 99 prossaa Suomesta...

        realiteetti on näin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1 prosentti omistaa n. 99 prossaa Suomesta...

        realiteetti on näin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1 prosentti omistaa n. 99 prossaa Suomesta...

        realiteetti on näin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rastisti persu ja persu on aina rasisti. Ruotsi muuten rahoitti suomen teollistamisen.

        Valehtelet, etkä junttina tunne edes Suomen historiaa.
        Suomen kehitys alkoi siitä, kun venäläiset ajoivat ruotsalaiset Suomesta pois. Sen jälkeen venäjän ruhtinas Aleksanteri ll antoi suomalaisille oikeuden käyttää omaa kieltään virallisissa asioissa. Sitä ennen vain ruotsi oli virallinen kieli Suomessa, sillä syrjäytettiin ja köyhdytettiin suomenkieliset.
        Venäjän valtio rahoitti kanavien ja rataverkon rakentamisen, kaikki hienoimmat arvorakenukset Suomen kaupunkeihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rastisti persu ja persu on aina rasisti. Ruotsi muuten rahoitti suomen teollistamisen.

        Heh heh, vanhaa kunnon ruotsalaista rasse-ajattelua kuinka suomalaiset olivat vielä elukan tasolla ennen kuin mahtavat rootsalaiset tulivat ja antoivat meille sivistyksen. Olisi jo aika purkaa nämä äärirasistiset ajattelumallit ja saada edes anteeksipyyntö tältä kansalta.

        hyrrit ajattelee noin vieläkin.

        uskovat myös yhä että 1918 kapina oli muka yritys liittää Suomi Neuvostoliittoon- vaikka kyse oli kansan kapina riistoa vastaan- kansa oli kuolemassa nälkään- ja kuolikin nälkään varmaan moni tuolloin.... eli aliravitsemukseen...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muutin vuosikymmeniä sitten Helsinkiin puusta puuhun, kuten Tarzan täysin suomenkieliseltä alueelta. Mieleni on muuttunut. ruotsinkieliset ovat liputus päivänsä ansainneet.

        Eihän sitä tarvitse oman talon lipputankoon mitään nostaa?

      • Anonyymi

        Aloittaja puhuu faktaa josta sun perusteella ei tajuu mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homo Persu

        Ruotsalaiset ulos suomesta ei tarvita pakkoruotsia eikä liputtaa heille enään🙏

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Punikki.

        Ruotsin sortajaeliitti sortaa edelleen suomalaisia suomessa. Heidän asemaa pönkitetään. Suomestahan yritetään tehdä salamyhkäsesti Ruotsia.
        Ruotsalaisen eliitti pois Suomesta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh heh, vanhaa kunnon ruotsalaista rasse-ajattelua kuinka suomalaiset olivat vielä elukan tasolla ennen kuin mahtavat rootsalaiset tulivat ja antoivat meille sivistyksen. Olisi jo aika purkaa nämä äärirasistiset ajattelumallit ja saada edes anteeksipyyntö tältä kansalta.

        Valloittajien kirjottamaa historiaa eli täyttä paskaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        hyrrit ajattelee noin vieläkin.

        uskovat myös yhä että 1918 kapina oli muka yritys liittää Suomi Neuvostoliittoon- vaikka kyse oli kansan kapina riistoa vastaan- kansa oli kuolemassa nälkään- ja kuolikin nälkään varmaan moni tuolloin.... eli aliravitsemukseen...

        Ruotsalainen eliittiinsyrjii suomen kansaa vieläkin. Eikä kukaan tee mitään!!
        Suomi on Suomi, eikä mikään Ruotsi.
        Ruotsin voisi pyyhkiä nyt jo vihdoinkin pois Suomesta!!!🕊️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rastisti persu ja persu on aina rasisti. Ruotsi muuten rahoitti suomen teollistamisen.

        Kantasuomalaiset olivat ruotsalaisille ilmaista työvoimaa ja tykinkuulia. Myös suomalaisten maat ja metsät ryöstettiin tyhjiksi. Ruotsalaiset mittailivat suomalaisten kalloja vielä 1900-luvulla.
        Lopeta ruotsi-propagandan levittäminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän sitä tarvitse oman talon lipputankoon mitään nostaa?

        Suomi takaisin yksikieliseksi👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...ja raukka sellainen

        Fiksu ja ajankohtainen AP ! Suomi takaisin yksikieliseksi!!💯

        EI LIPUTETA Ruotsille!!🥀

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...ja raukka sellainen

        Oot sortaja ruotsalainen….

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        roottinpäivää pitää liputtaa salkoon alushousut joissa takamus ruskea? jos ymmärrätte mitä tällä tarkoitetaan...

        ei oikeastaan mutta voihan siinä olla ruotsinkeltaiseen vivahtavaa väriä myös

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinkahan tämä pakkokieli, suomenruotsi, on muuttunut aikojen kuluessa? Vai lieneekö tuo murre ruotsia niiltä ajoilta, kun fennot vielä asuttivat koko Skandinaviaa

        Tämähän se on suomenruotsin tulevaisuus (Suomessa), tai no, nykyisyys:
        (Lainattu Jippiin kielipolitiikka-palstalta)

        Me tänään juhli Svenska dagen,
        ett tule oikke ont i magen.
        Me syö ja hurra, slå i glaset,
        me fira bättre folks kalaset.

        Ej kutsu ykskän finne mukka,
        ett stämningen ej mennä hukka.
        Te åle vain yx enkel rahvas,
        som sitter kvar i vallan kahvas.

        Mun tule metsäläine mieli,
        kun kuule vulgäär suomin kieli.
        Se åle ej yx kulturspråk:
        vain vittu, tappelus ja bråk.

        Mutt kerta viel, jos Gud se salli,
        me kisko finnen alta palli
        ja heittä er från Finland ut.
        Sit pakkosuomi loppu slut!

        P.S. Vasta Ukrainan sota kylmensi Närpiön tomaattihallit...

        Olen allerginen Närpiön tomaateille.
        Sanonpa vielä yhden asian: Ahvenanmaa

        sekottakaa hurrit vaikka suomea ja venäjää tai ruotsia ja venäjää sekaisin ja kokeilkaa miltä se tuntuu..

        ettekö tajuu että esim tuo runo alkaa päätä särkeen oikeasti jo muutamasta sanasta...

        ja tällaista se oli koulussakin joka ainoa ruotsintunti... ihan hirveä olo kun joutui tuota kieltä opetteleen...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielenkiintoista että kommunistit kannattaa
        ruotsalaisuuden päivää. No, ehkä se johtuu siitä,
        että vasurit on tunnetusti selkärangattomia.

        persu-kommunistit tosiaan alkoi kannattamaan ruotsia-

        mutta persuthan nyt on muutenkin maanpettureita olleet aina...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen teollistumisen "isää" ei ole yksiselitteisesti nimetty, koska teollistuminen oli laaja prosessi, johon liittyi useita keskeisiä vaikuttajia eri aloilla. Keskeisiä hahmoja olivat esimerkiksi James Finlayson, joka perusti puuvillatehtaan Tampereelle vuonna 1820, ja Walter Ahlström, jota kuvataan 1900-luvun alun suurliikemieheksi ja sahateollisuuden merkittäväksi kehittäjäksi. Myös Nikolai Sinebrychoff oli merkittävä varhainen teollisuusmies, joka perusti panimon vuonna 1819.
        Keskeisiä vaikuttajia
        James Finlayson: Perusti Tampereelle puuvillatehtaan 1820, mikä oli merkittävä virstanpylväs Suomen teollistumisessa.
        Walter Ahlström: 1900-luvun alun merkittävä suurliikemies ja sahateollisuuden kehittäjä, jota on verrattu "Suomen Elon Muskiin".
        Nikolai Sinebrychoff: Perusti panimonsa Helsinkiin vuonna 1819, joka on yksi Suomen vanhimmista yrityksistä.
        Frenckellin suku: Perusti Tampereelle paperitehtaan, joka sai ensimmäisen paperikoneensa 1842.
        Teollistumisen vaiheet
        Teollistuminen alkoi 1800-luvun puolivälissä, ja siihen vaikuttivat muun muassa höyrykoneen käyttöönotto ja rautateiden rakentaminen.
        Tampere oli noihin aikoihin suuri teollisuuskaupunki, jota kutsuttiin lempinimellä "Suomen Manchester".
        Varhaisimmat teollisuuslaitokset keskittyivät sahoihin ja puuhiomoihin, ja kutomateollisuus teollistui myös varhain.

        Forssan perustajahan oli juutalainen joka ajettu 'maanpakoon' euroopasta-

        suomessakaan ei juutalaista päästetty toimimaan paitsi keskelle korpea Forssaan... jossa aloitti koko Tampellan toiminnan...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsin sortajaeliitti sortaa edelleen suomalaisia suomessa. Heidän asemaa pönkitetään. Suomestahan yritetään tehdä salamyhkäsesti Ruotsia.
        Ruotsalaisen eliitti pois Suomesta!

        taidat olla täysin oikeassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1 prosentti omistaa n. 99 prossaa Suomesta...

        Kommunismissa politpyroo omistaa 100% ja sinä et mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi takaisin yksikieliseksi👍

        Toiveajattelua. Arabia ja englanti on jo vakinaista ut asemansa. Ne syrjäyttää vielä suomenkin tällä menolla.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kantasuomalaiset olivat ruotsalaisille ilmaista työvoimaa ja tykinkuulia. Myös suomalaisten maat ja metsät ryöstettiin tyhjiksi. Ruotsalaiset mittailivat suomalaisten kalloja vielä 1900-luvulla.
        Lopeta ruotsi-propagandan levittäminen.

        Ruotsalaiset saivat tai paremmi ottivat haltuunsa eli varastivat Suomesta parhaimmat ja viljavimmat maa- alueet muka läänityksinä. Nämä kauniit alueet kuuluvat edelleen ruotsinkieliselle eliitille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        voi olla demarikin, eihän Sannakaan puhunut ruotsinkieltä vaikka oli sitä opiskellut, ei halunnut

        Kyllä oli persu. Demarit eivät karsasta-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        roottinpäivää pitää liputtaa salkoon alushousut joissa takamus ruskea? jos ymmärrätte mitä tällä tarkoitetaan...

        Ja noin voi kirjoittaa vain persu, eli kyllä ymmärsin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sieltä aloituksesta se taas pilkistää! Se itseään suvaitsevaisena markkinoivan vasemmistolaisen viha ja kateus! Onko ruotsinkielisyys jotenkin huonompi kuin esim arabian tai somalian kielisyys. Kyllä punikki vaan on niin punikki, on se!

        Kyllä ne on persuja ne suvaitsemattomat. Itse olen persumittapuulla täysi punikki, ja me punikit emme karsasta ruotsalaisuutta. Onhan paras punikki, LI, ruotsinkielinen. Heja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valehtelet, etkä junttina tunne edes Suomen historiaa.
        Suomen kehitys alkoi siitä, kun venäläiset ajoivat ruotsalaiset Suomesta pois. Sen jälkeen venäjän ruhtinas Aleksanteri ll antoi suomalaisille oikeuden käyttää omaa kieltään virallisissa asioissa. Sitä ennen vain ruotsi oli virallinen kieli Suomessa, sillä syrjäytettiin ja köyhdytettiin suomenkieliset.
        Venäjän valtio rahoitti kanavien ja rataverkon rakentamisen, kaikki hienoimmat arvorakenukset Suomen kaupunkeihin.

        Jippii! Olkaamme siis kiitollisia ikuisesti Venäjälle ja Putinille. Kiitos, Venäjä, että ajoit ruottalaiset pois Suomesta. Vaikka ei niitä ketään minun tietääkseni minnekään lähtenytkään. Ei Siperiaan eikä muualle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Punikki.

        Lahtari🔵⚫️☠️

    • Anonyymi

      Nyt on asia aloitus, iso peukku tälle!

      • Anonyymi

        Suomalaiset vetää maailman kauneimman lipun, Suomen lipun salkoon kun juhlistavat ruotsalaisuuden päivää. Hohhoo, ollaan kyllä maailman typerin kansakunta.

      • Anonyymi

        Jos joku maanpetturi haluaa juhlia ruotsalaisuuttaan, niin vetäköön omaan lipputankoonsa Ruotsin lipun!

      • Anonyymi

        Suomalaisia tapettiin, suhteessa väestön määrään, paljon enemmän kuin 1939-1945 sodissa!

        Tuolta voit katsoa missä kaikkialla pitkin eurooppaa sodittiin:

        Prikaatin perinnejoukot ovat runsaan 400 vuoden aikana käyneet noin 100 taistelua. Taisteluita, joihin Pohjan Prikaatin perinnejoukot ovat osallistuneet on listattuna taulukossa.

        https://web.archive.org/web/20160304190710/http://www.pohjanprikaatinkilta.fi/PohPr/taistelut.htm

        http://www.pohjanprikaatinkilta.fi/PohPr/taistelut.htm

        Viimeisen 200 vuoden aikana ei muuten ole kovin montaa taistelua käyty... paitsi 1941-1945

        Näin siis vain Pohjan Prikaatin perinnejoukkojen taisteluiden osalta. Mitenkähän lienee muut joukot ja heidän taistelunsa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaiset vetää maailman kauneimman lipun, Suomen lipun salkoon kun juhlistavat ruotsalaisuuden päivää. Hohhoo, ollaan kyllä maailman typerin kansakunta.

        Carl Gustaf Emil Mannerheim osallistui Lützenin taistelun 300-vuotismuistojuhlaan yhdessä sotilasvaltuuskunnan kanssa Lützenissä, Saksassa lokakuussa 1932. Läsnä olivat myös mm. Ruotsin kruununprinssi Kustaa Aadolf sekä Reichswehrin päällikkö, kenraali K. v. Hammerstein-Equord.

        Kirkonmenojen jälkeen Ruotsin kruununprinssi Kustaa Aadolf esitti Ruotsin tervehdyksen. Sitten Mannerheim vuorostaan tervehti sankarikuninkaan muistoa lausumalla:

        ”Kaukaa pohjolasta olemme tulleet Lützeniin tuomaan Suomen tervehdyksen kuolemattomalle sankarille, rakastetulle kuninkaalle, ja siunaamaan esi-isäimme muistoa, jotka rinnan veljiensä ja uskonystäväinsä kanssa taistelivat ja vuodattivat vertaan hänen voitollisten lippujensa alla”

        Mannerheim mainitsi puheessaan myös uskonpuhdistuksesta ja huomautti siitä, kuinka Suomen kansalla oli ollut voimaa pitää vuosikymmeniä lippujen alla 20.000 miestä ja täyttää rivien aukot aikana, jolloin sen väkiluku oli kaikkiaan vain 300.000 henkeä.

        Puheen loppu kuului:

        ”Vuosisadat kiitävät ohi ja katoavat, aika tasoittaa ja sovittaa. Hengen ja työn suurmiehet, jotka kerran ovat ohjanneet kansojen kohtaloita ja epäitsekkäästi uhrautuneet ylevien päämäärien puolesta, loistavat milloinkaan sammumattomien soihtujen tavoin pimeydessä, joka verhoaa ihmiskunnan pitkää tietä kohti henkistä kasvua ja täydellistymistä.

        Kustaa II Adolfissa, sotapäällikössä ja valtiomiehessä, maani viljelyksen edistäjässä ja sen itärajan turvaajassa Suomen kansa yhä vielä kunnioittaa jaloimmillaan ilmenevää miehuutta, tahdon ylväyttä, aatteen lentoa, pyrkimysten puhtautta ja uskon nöyryyttä.”

        Puheen jälkeen Mannerheim laski Suomen Tasavallan presidentin ja hallituksen seppeleen.

        (Lähde: G. Mannerheim, Muistelmat, Osa II ss 37..38 kuva osa I s. 467 Otava 1952.)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaiset vetää maailman kauneimman lipun, Suomen lipun salkoon kun juhlistavat ruotsalaisuuden päivää. Hohhoo, ollaan kyllä maailman typerin kansakunta.

        Täydellisesti samaa mieltä. Ei voi ymmärtää tätä ruotsalaisuuden päivää. Jo edesmennyt Jörn Donner sanoi viisaasti, että hän on SUOMALAINEN, jonka äidinkieli on vaan ruotsi , eikä mikään hel***in " suomen ruotsalainen " !!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaiset vetää maailman kauneimman lipun, Suomen lipun salkoon kun juhlistavat ruotsalaisuuden päivää. Hohhoo, ollaan kyllä maailman typerin kansakunta.

        Tottelevat sokeasti sortajaansa Ruotsin eliittiä!
        Häpäsevät oman kansallislippunsa. Heräää Suomi!💙

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Carl Gustaf Emil Mannerheim osallistui Lützenin taistelun 300-vuotismuistojuhlaan yhdessä sotilasvaltuuskunnan kanssa Lützenissä, Saksassa lokakuussa 1932. Läsnä olivat myös mm. Ruotsin kruununprinssi Kustaa Aadolf sekä Reichswehrin päällikkö, kenraali K. v. Hammerstein-Equord.

        Kirkonmenojen jälkeen Ruotsin kruununprinssi Kustaa Aadolf esitti Ruotsin tervehdyksen. Sitten Mannerheim vuorostaan tervehti sankarikuninkaan muistoa lausumalla:

        ”Kaukaa pohjolasta olemme tulleet Lützeniin tuomaan Suomen tervehdyksen kuolemattomalle sankarille, rakastetulle kuninkaalle, ja siunaamaan esi-isäimme muistoa, jotka rinnan veljiensä ja uskonystäväinsä kanssa taistelivat ja vuodattivat vertaan hänen voitollisten lippujensa alla”

        Mannerheim mainitsi puheessaan myös uskonpuhdistuksesta ja huomautti siitä, kuinka Suomen kansalla oli ollut voimaa pitää vuosikymmeniä lippujen alla 20.000 miestä ja täyttää rivien aukot aikana, jolloin sen väkiluku oli kaikkiaan vain 300.000 henkeä.

        Puheen loppu kuului:

        ”Vuosisadat kiitävät ohi ja katoavat, aika tasoittaa ja sovittaa. Hengen ja työn suurmiehet, jotka kerran ovat ohjanneet kansojen kohtaloita ja epäitsekkäästi uhrautuneet ylevien päämäärien puolesta, loistavat milloinkaan sammumattomien soihtujen tavoin pimeydessä, joka verhoaa ihmiskunnan pitkää tietä kohti henkistä kasvua ja täydellistymistä.

        Kustaa II Adolfissa, sotapäällikössä ja valtiomiehessä, maani viljelyksen edistäjässä ja sen itärajan turvaajassa Suomen kansa yhä vielä kunnioittaa jaloimmillaan ilmenevää miehuutta, tahdon ylväyttä, aatteen lentoa, pyrkimysten puhtautta ja uskon nöyryyttä.”

        Puheen jälkeen Mannerheim laski Suomen Tasavallan presidentin ja hallituksen seppeleen.

        (Lähde: G. Mannerheim, Muistelmat, Osa II ss 37..38 kuva osa I s. 467 Otava 1952.)

        Kustaa esitti Ruotsin tervehdyksen. Sitten Stubberheim vuorostaan tervehti sankarikuninkaan muistoa lausumalla:

        ”Kaukaa pohjolasta olemme tulleet Brysseliin tuomaan Suomen rahat ja tervehdyksen kuolemattomalle sankarille, rakastetulle kuninkaalle, ja siunaamaan esi-isäimme salaamaani muistoa, jotka rinnan veljiensä ja uskonnonvastaisten ystäväinsä kanssa taisteli ja vuodattivat vertaan hänen tappiollisten lippujensa alla”

        Stubberheim mainitsi puheessaan myös uskonvastaisesta puhdistuksesta ja huomautti kuinka Suomen kansalla oli pakko pitää vuosikymmeniä lippujen alla 900.000 miestä ja täyttää rivien aukot aikana, jolloin väkiluku oli vain 4 milj. henkeä.

        Puheen loppu kuului:

        ”Pahan Hengen ja työttömyyden suurmiehet, jotka kerran ovat ohjanneet kansojen kohtaloita ja itsekkäästi uhrautuneet huonojen päämäärien puolesta, pimeydessä, joka verhoaa ihmiskunnan pitkää tietä kohti henkistä rappeutumista ja epätäydellistymistä.

        Kustaassa, sotapäällikössä ja valtiomiehessä, maani riiston edistäjässä ja sen itärajalla sotiuttajassa Suomen kansa yhä vielä kunnioittaa ilmenevää ylimielisyyttä, pahan tahdon alhaisuutta, aatteen epäjaloutta, pyrkimysten epäpuhtautta ja uskonnonvastaisuutta.”

        Puheen jälkeen Stubberheim laski Suomen Tasavallan presidentin ja hallituksen seppeleen.

        (Lähde: Aleksei G. C. Stubberheim, Muistelmat, Osa II ss 37..38 kuva osa I s. 467 Otava 1952.)

    • Anonyymi

      Me täällä demareissa ja Vihreissä kannatamme ajatusta siitä, että ruotsalaisuutta juhlitaan ja juhlistetaan oikein olan takaa! Itsenäisyyspäiväkin pitäisi mielestämme nimetä uudestaa: Ruotsin kansallispäivä.

    • Anonyymi

      Siirrytäänkö siis liputtamaan Unkarin ja Venäjän kunniaksi? Molemmat persujen unelmavaltioita. Myös erään swastika-lipunkin moni persu haluaisi salkoonsa.

      • Anonyymi

        Vieläkö Helsingin rautatieasemalla liehuu Ukrainan lippu? Suomalaiset on nöyristelyn maailmanmestareita, siinäpä ansiot sitten onkin. Onko toista maata maapallolla, joka näin ylväästi kunnioittaa n. 700 vuotta suomalaisia orjuuttaneita Ruotsi herrojaan eli siirtomaaorjuuttaan. Milloin olemme henkisesti valmiit unohtamaan siirtomaa ajan, kaikki sodat ja kauheudet? Tätä menoa ei kait koskaan, siitä pitää poliittinen ja rahaeliitti takuulla huolen. Jotenkin eliitti hyötyy siitä tästä.

      • Anonyymi

        Sirppi, vasara ja tähti, koristaisi monen punikin lipputankoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vieläkö Helsingin rautatieasemalla liehuu Ukrainan lippu? Suomalaiset on nöyristelyn maailmanmestareita, siinäpä ansiot sitten onkin. Onko toista maata maapallolla, joka näin ylväästi kunnioittaa n. 700 vuotta suomalaisia orjuuttaneita Ruotsi herrojaan eli siirtomaaorjuuttaan. Milloin olemme henkisesti valmiit unohtamaan siirtomaa ajan, kaikki sodat ja kauheudet? Tätä menoa ei kait koskaan, siitä pitää poliittinen ja rahaeliitti takuulla huolen. Jotenkin eliitti hyötyy siitä tästä.

        Unohdit mainita Neuvostoliiton nöyristelyn.

      • Anonyymi

        Kohta varmaan vietetään jo Ukrainan kansallispäivää , voi meitä hölmöläisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kohta varmaan vietetään jo Ukrainan kansallispäivää , voi meitä hölmöläisiä.

        Ennen Ukrainaa meillä nousee salkoon sateenkaarilippu kaikkien homojen ja lasbojen kunniaksi. Varmasti tuollainen liputuspäivä tulee. Vihervasemmiston vaatimus näet.

      Sitä pitää juhlistaa nostamalla salkoihin Ruotsin liput. Laulakaamme yhdessä:
      Du gamla, Du fria, Du fjällhöga nord ...

    • Anonyymi

      Suomessa ei oikein vielä ymmärretä, että mahdollisessa sodassa Ruotsi ja Norja ovat ainoa todelliset ystävämme. Nämä suomalaisuus-hihhulit luulevat, että voisimme pärjätä yksin.

      • Anonyymi

        Nato

    • Anonyymi

      Nimi muuttuu pian lähi-idän päiväksi, valkoiset rasistiset lipputangot maalataan ruskeiksi ja lipun väritys vaihdetaan sekin.

      • Anonyymi

        Ennen Ukrainaa meillä nousee salkoon sateenkaarilippu kaikkien homojen ja lasbojen kunniaksi. Varmasti tuollainen liputuspäivä tulee. Vihervasemmiston vaatimus näet.

    • Anonyymi

      Miltähän se kuulostaisi jos Ruotsissa kiskaistaisiin omat sinikeltaiset nuppiin "Suomalaisuuden päivänä"......något att skratta åt...?

      • Anonyymi

        Jos eivät sitä tee, mikä velvoittaa Suomen ? Häpeällistä ja nöyryyttävää. Lippu tankoon Suomen päivänä . Ei ruotsi ansaitse mitään !!!

    • Anonyymi

      Olen ruotsinsuomalainen ja vähän somalikin ja juhlin kaikkia kolmea juhlapäivää.

      • Anonyymi

        Eli oikeasti olet täysi somppu ja leikit ruotsinsuomalaista

    • Anonyymi

      Aloittaja on täysi törppö. Ei juhlita ruotsalaisuuden päivää. Tänään juhlitaan suomenruotsalaisuuden päivää. Se on juhlimisen arvoinen kuten myös saamelaisetkin.

      • Anonyymi

        Aivan, mutta en usko että 13-vuotias vielä ymmärtää mitä eroa noilla on.

      • Anonyymi

        Ainakin Iltalehden etusivulla tuolla ylhäällä lukee Ruotsalaisuuden Päivä ja Suomen lippu lisänä.

        https://www.iltalehti.fi/

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Aika kauan Suomea pidettiin ruotsin vallan alla. Ei kovin miellyttäviä muistikuvia siitä ajasta.

      • Anonyymi

        Mitä muistikuvia sinulla on siitä ajasta?

      • Anonyymi

        Ei varmaan mitään muistikuvia, kun tuo aika päättyi jo 1809.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä muistikuvia sinulla on siitä ajasta?

        Kirjallisuudesta, jota on paljon, voi menoa tarkastella.

      • Anonyymi

        Jepp...nuijasodassa talonpoikaiskapinalliset murskattiin raa´asti jne..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjallisuudesta, jota on paljon, voi menoa tarkastella.

        Nimenomaa historian kirjoista voi lukea julmasta ruotsin hallinnosta. Ehkäpä kansan kollektiiviseen alitajuntaan on myös tallentunut menneiden sukupolvien kärsimykset.

      • Anonyymi

        Toisaalta, jos täällä ei olisi ollut toimivaa oikeus- ja hallintojärjestelmää vuonna 1809, niin Aleksanteri I:n olisi pitänyt tuoda sellainen venäjältä. Kirjoitettaisiin kyrillisillä kirjaimilla nyt...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jepp...nuijasodassa talonpoikaiskapinalliset murskattiin raa´asti jne..

        Ja tottahan toki, varsinaissuomalaiset olivat vahvassa kompuksessa mukana ryöstämässä Hämettä ja Pohjanmaata.

        Tuolloin Pohjanmaalla vannottiin, ettei ikinä anneta anteeksi niille kelmeille.

      • Anonyymi

        Neuvostoliiton vallan ajat on lähempänä. Jotkut nöyristelee
        vieläkin. Tiitisen lista on korvaamaton dokumentti, vasemmiston
        selkärangattomasta epäisänmaallisuudesta.

      • Anonyymi

        Ei ansaitse juhlia eikä lippua tankoon. Herää Suomi!

    • Anonyymi

      Romanien päivänä ehdottomasti liput salkoon ja sitten auton takapenkille.

    • Anonyymi

      Mikä ihmeen jäänös joltakin ajalta ruotsalaisuuden päivä on ja mitä se yleensä tarkoittaa ja vielä pitäisi oikein liputtaa. Kohta kai keksitään matujen päivä.

      • Anonyymi

        Kohta kai keksitään matujen päivä.

        Me vihervasemmistossa otamme tehtävän suurella ilolla vastaan.
        Kun me olemme seuraavassa hallituksessa, niin tämä on listalla
        ykkösasia. Trastuit tavarits.

      • Anonyymi

        Jokainen päivä on matujen päivä nykysuomessa.

    • Anonyymi

      Historialla voi myös jossitella. Jos Suomi ei olisi ollut pitkään osa Ruotsia ja meillä ei olisi ollut heidän rakentamaansa valtiollista johtoa, kaupunkeja ja infraa, olisimme nyt luultavasti pysyvästi osa Venäjän Karjalaa. Tsaarin alaisuudessa ilman jo orastavaa omaa valtiota olisimme jääneet vain yhdeksi venäläiseksi vähemmistöksi.

      • Anonyymi

        ...mutta en toki oleta keskivertopersun tätä ymmärtävän.

      • Anonyymi

        Ensimmäiset eduskuntavaalit oli 1907.

      • Anonyymi

        Pitäisikö Marinin jyrähtää asiasta, niin tällöin asia kuitattaisiin vain sillä, että Sanna se vähän ravistelee mennyttä ummehtunutta maailmaa ja hänen uudistava näkemyksensä on tervetullut ja raikas avaus yhteiskunnalliseen keskusteluun.

    • Anonyymi

      Tästä on jokaisen suomalaisen helppo olla samaa mieltä. Yhteiskuntamme mädättäjät ovat aikoinaan tehneet täysin virheellisiä ratkaisuja ja nämä pitää korjata.

      • Anonyymi

        Mikä on yhtesikunnan mädätystä? Se, ettei usko persuonneen globaalissa maailmassa?

    • Anonyymi

      Yli 600 vuotta ruotsin vallan alla on pitkä aika.

    • Anonyymi

      Ihana päivä. Jag älskar ❤️❤️. Näpäytys savolaisille.

      Heja Sverige 🇸🇪🇸🇪

      • Anonyymi

        Urpo på början!
        Här i det stora Savolax känner vi Sverige, Tyskland, Ryssland, England och Finland. Det finns långa historiska band till alla de nämnda språken .
        Stormakten Sverige byggdes upp av Hakkapeliitta-folket och Savolax- soldater.
        I Sverige finns inget annat än det finska svenska YLE.

    • Anonyymi

      Huraa Gustaf Adolf.

      • Anonyymi

        Hej allihopa! Idag firar vi Svenskarnas dag, skål för den! 🇸🇪🇸🇪

      • Anonyymi

        Poistoon eli roskikseen joutaa Ruotsalaisuuden päivä ja Suomesta yksikielinen maa. Kaksikielisyys on valtava rahallinen uhraus pienen 4 % eliitin vuoksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poistoon eli roskikseen joutaa Ruotsalaisuuden päivä ja Suomesta yksikielinen maa. Kaksikielisyys on valtava rahallinen uhraus pienen 4 % eliitin vuoksi.

        Ylellä kustannukset ruotsinkielestä on enemmän kuin 4%. Tuntuu kuin yksi kanava olisi kokonaan tässä käytössä nykyään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hej allihopa! Idag firar vi Svenskarnas dag, skål för den! 🇸🇪🇸🇪

        Jag gör detsamma här, heja på er allihopa! 🇸🇪🇸🇪🇸🇪🇸🇪 ❤️❤️

        T: Gunnar Svensson
        Södertälje

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jag gör detsamma här, heja på er allihopa! 🇸🇪🇸🇪🇸🇪🇸🇪 ❤️❤️

        T: Gunnar Svensson
        Södertälje

        Hakkaa päälle!

    • Anonyymi

      Ja. Skål och helan går.

    • Anonyymi

      Älä nosta sitä lippua salkoon! Näin yksinkertaista.

    • Anonyymi

      Vietän ainoastaan romanien kansallspäivää.

      terkut Kyöstiltä

    • Anonyymi

      Liputetaanko Ruotsissa Suomalaisuuden päivää?

    • Anonyymi

      " Jos Suomi ei olisi ollut pitkään osa Ruotsia ja meillä ei olisi ollut heidän rakentamaansa valtiollista johtoa, kaupunkeja ja infraa.."
      Ruotsi on rakentanut häviävän vähän infraa koska Suomen alue oli heidän puolustus- ja hyökkäyssotiensa puskurivyöhyke joka siis tuhottiin ja ryöstettiin vähän väliä.
      Ruotsi taisteli Venäjää vastaan Suomessa, aniharvoin venäläiset etenivät Pohjanlahden länsipuolelle, mutta Suomi sai tuntea nahoissaan sitäkin useammin seuraukset Ruosin sotahullujen kuninkaiden yrityksistä vallata Venäjää - tehtävä, johon Suomea ollaan taas varustamassa Ruotsin kannattaessa innolla Suomen Nato- ja DCA-sotaliittoa.
      Viime sodissa Ruotsi myös tuki Suomea, osallistui linnoitustöihin Salpalinjalla ym.
      Pitivätkö ruotsalaiset silloin suomalaisia sitten niin suuressa arvossa?
      Tuskin. Syy oli pragmaattisempi. Suomalaiset olivat hyvää tykinruokaa ja taistelut piti perinteisesti käydä tällä puolella.
      Se infra Suomessa rakennettiin varsinaisesti 1800-luvulla, eli venäläisen hallinnon kaudella.
      Venäjä rakensi enimmäkseen omaa strategiaansa palvelevia kohteita ja siviili-infraa rakensivat paljolti suomalaiset erilaisilla rahoitusjärjestelyillä.
      Huomattavaa on, että sellaiseen riitti Suomelta voimia, kun Ruotsi ei imenyt kaikkea liikenevää itselleen ja olot olivat rauhalliset ensimmäistä kertaa satoihin vuosiin ja hyvinvointi saattoi vihdoin alkaa kasvaa.
      Täydellä syyllä voidaan sanoa että Venäjän vallan kausi mahdollisti suomen syntymisen valtiona, Ruorsi ei sitä olisi koskaan sallinut.

      • Anonyymi

        Kreivin aikaan

        Pietari Brahen – kreivin aika – oli uudistusten ja edistyksen aikaa niin talouden kuin sivistyksenkin alalla.

        https://kotus.fi/kolumni/kreivin-aikaan/

        Oikeastihan meidän pitäisi liputtaa Pietari Brahen päivää.

        Jos nyt jotain hurria hyvällä pitää muistella niin ehkä Brahea sitten.
        Tai pidettäisiin yhteinen pietarien päivä Pietari Suuren kanssa.

      • Anonyymi

        Koko Suomen yhteiskuntarakenne on peräisin Ruotsista. Ilman sitä olisimme olleet 1800-luvulla ihan kehitysmaa ilman mahdollisuutta edes haaveilla omasta valtiosta. Ruotsi oli se valtiomalli, joka tänne sitten otettiin, kun sen rakenteet olivat jo olemassa. Se oli myös henkinen vastavoima venäläistämiselle.

        Jos olisimme joutuneet venäjän vallan alle sata vuotta aikaisemmin, mitään Suomea ei valtiona olisi koskaan kehittynyt.

    • Anonyymi

      Hål käften Finne jävel - Tag dig nu Bul och Fika nu bara.

      • Anonyymi

        Tässä se näkyy miten arroganttia asennetta tämä vähemmistöylimys esittää suomalaisille.
        Ei olla oikein sopeuduttu vaikka on asutettu maata jo kauan.
        Liian kauan.

    • Anonyymi

      Tilastokeskuksen mukaan venäläisiä asuu Suomessa jo 100 000, virolaisia 49 500. Ruotsinkielisten määrä vähenee koko ajan ollen nyt (2025) n. 60 000.
      Arabian puhujia on niitäkin peräti 43 500 ja ukrainaa äidinkielenään puhuu liki 39 000.
      Saamelaisilla ( 10 000) on oma liputuspäivä, samoin Romaneilla (10 000).

      Tietyt alat esim. sairaalat eivät enää toimisi ilman ulkomaalaisten panosta.

      Mitäpä, jos liputtaisimme ruotsalaisuuden sijaan ulkomaalaisuuden päivää?

    • Anonyymi

      Ilmeisesti Ruotsissa ei vietetä vastavuoroisesti suomalaisuuden päivää, joten siinä mielessä jos näin on, pitäisi ilman muuta meidänkin lopettaa koko mokoman päivän vietto. Tai ihan muutenkin. Siis ruotsalaisuuden päivän.

      Yhtä hyvin meillä pitäisi viettää myöskin venäläisyyden päivää. (Tämä on tietysti vaarallista sanoa tänä aikana,kun heti syytetään "putinistiksi". Sellainen en ole. Myös Romanit ansaitsisivat oman liputuspäivänsä myös. Onhan Saamelaisillakin.

      Edellinen kirjoittaja kertoikin noita ulkomaalaisten asukasmääriä. En minä nyt sentään ehkä jotain Arabien-, Somalien-tai Ukrainalaisten liputuspäivää silti tänne pistäisi. Ainakaan vielä.

      No en ole persu. Ei tämä siitä kiinni ole, mutta Liputuspäivälle pitäisi tietysti määritellä aina myös perustellusti joku ajankohta.

      • Anonyymi

        Miksi pitäisi? Ruotsi ei ole kaksikielinen maa, kuten Suomi on.

      • Anonyymi

        Ilmeisesti Ruotsissa ei vietetä vastavuoroisesti suomalaisuuden päivää

        Väärin, Slussenilla liputetaan joka päivä, hik.
        Paidanhelmat lepattaa ja persvako pilkistää Suåmipåjalla.

      • Anonyymi

        Eivät ansaitse moista kunniaa. Sortajat Ruotsalaiset. Pois jo! Suomi Suomalaisille!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi pitäisi? Ruotsi ei ole kaksikielinen maa, kuten Suomi on.

        Vtun pelle oot. Häivy säkin suomesta pois! Mee takas Ruotsiin. Ei liputetaan teille enää!

    • Anonyymi

      Suomi kuulemma vietti Ruotsin hullun kuninkaan päivää 6.11. kautta Suomen. Itse en nähnyt ainoatakaan lippua tangossa ja koko päivä menikin ohi ilman mainintaa tästä suomalaisten suurimmasta tapattajasta.

      Suomi liputtaa Ruotsin riistäjäkuninkaista pahinta suomalaisten tapattajaa eli Kustaa Adolfia joka vuosi 6.11. MIKSI?

      Kuka voi väittää, etteikö Suomen alhainen väkiluku johtunut juuri Ruotsin loputtomista sodista pitkin eurooppaa?

      Oli muka "voimaa" pitää vuosikymmeniä lippujen alla 20.000 miestä tuollaisesta, 300 000:n, aiemmin jopa sen allekin, väkiluvusta?

      Siellä on siis täytynyt olla käytännössä kaikki kynnelle kykenevät ja likimainkaan terveet miehet. Millaista riistoa. Vasta 1800 -luvun alkuvuosikymmenillä päästiin miljoonan asukkaan rajan yli. Ei ihme kun aina sanotaan Ruotsin sotineen viimeiseen suomalaiseen (vai itämaalaiseen=österland?) hakkapeliittaan ja sitten tehtiin kiireesti rauha.

      Tuolta voit katsoa missä kaikkialla pitkin eurooppaa sodittiin:

      Prikaatin perinnejoukot ovat runsaan 400 vuoden aikana käyneet noin 100 taistelua. Taisteluita, joihin Pohjan Prikaatin perinnejoukot ovat osallistuneet on listattuna taulukossa.

      https://web.archive.org/web/20160304190710/http://www.pohjanprikaatinkilta.fi/PohPr/taistelut.htm

      http://www.pohjanprikaatinkilta.fi/PohPr/taistelut.htm

      Viimeisen 200 vuoden aikana ei muuten ole kovin montaa taistelua käyty... paitsi 1941-1945

      Näin siis vain Pohjan Prikaatin perinnejoukkojen taisteluiden osalta. Mitenkähän lienee muut joukot ja heidän taistelunsa?

      Siis sotaan vietiin liki 10% KOKO väestöstä!

      Olipa todellakin järkyttävää riistoimperialismia jo tuolloin. Kyllä oli Suomelle todellinen onnenpotku tuo Venäjän sota ja miehitys 1808-1809.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_v%C3%A4est%C3%B6

      Taatusti KAIKKI terveet, jos kohta sairaatkin, miespuoliset Itämaalaiset otettiin sotaan ja sinne ne taisivat jäädäkin euroopan hurmekentille. Ei ihme jos Suomen väkiluku nousi yli miljoonan VASTA 1810 -luvulla. Ruotsi imi Suomesta, tai paremminkin silloisesta Itämaasta, kaiken veren kuin mikäkin PUNKKI! Ja tyhmä Suomi juhlii Ruotsin riistäjäkuninkaista pahinta eli Kustaa Adolfia joka vuosi 6.11.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Ruotsalaisuuden_p%C3%A4iv%C3%A4

      "Päivää vietetään kuningas Kustaa II Aadolfin kuolinpäivänä, joka on ollut merkittynä almanakkaan Kustaa Aadolfin nimipäiväksi jo 1600-luvulta lähtien. Hän kaatui Lützenin taistelussa vuonna 1632."

    • Anonyymi

      Miksi Suomessa ei vietetä venäläisyydenpäivää?
      Kyllä sekin ansaitsisi liputuspäivän.
      Olemme olleet osa venäjää aivan samoin kuin ruotsiakin. Suomessa puhutaan nytkin enemmän venäjää kuin ruotsia ukrainalaisten myötävaikutuksella. Ihme sorsimista joka asiassa ruotsalaosuuden puolesta.

      • Anonyymi

        Kannatetaan.
        Hyvä aika sille olisi ehkä vanhauskoisten pääsiäinen, eli meikäläisen pääsiäisen jälkeen.
        Pidettäisiin kaunis juhlapäivä kevään korvalla,
        Suomessa olevat venäläisetkin tunnustavat enimmäkseen ortodoksista uskontoa.
        Se sopii suomalaiseen kulttuuriperintöön sata kertaa paremmin kuin nykyisin väkinäiset päälleliimatut halloweenit tai ramadanin karnevaalit.

      • Anonyymi

        "Miksi Suomessa ei vietetä venäläisyydenpäivää?"

        Ei vietetä eikä tulla viettämään, ja se asia tiltun on vain hyväksyttävä, kun ei muuta voi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Miksi Suomessa ei vietetä venäläisyydenpäivää?"

        Ei vietetä eikä tulla viettämään, ja se asia tiltun on vain hyväksyttävä, kun ei muuta voi.

        Vois viettää miksi ei.
        Mutta Ruotsin eliitti saatava pois suomesta, he sortaa edelleen suomalaista kansaa. Pitävät kakkosluokan kansalaisina kantasuomalaista väkeä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannatetaan.
        Hyvä aika sille olisi ehkä vanhauskoisten pääsiäinen, eli meikäläisen pääsiäisen jälkeen.
        Pidettäisiin kaunis juhlapäivä kevään korvalla,
        Suomessa olevat venäläisetkin tunnustavat enimmäkseen ortodoksista uskontoa.
        Se sopii suomalaiseen kulttuuriperintöön sata kertaa paremmin kuin nykyisin väkinäiset päälleliimatut halloweenit tai ramadanin karnevaalit.

        Pidennetty pääsiäisloma olisi ihan hyvä juttu, ensin se tavallinen pääsiäinen ja heti perään vanhauskoisten pääsiäinen, ylimääräiset lepopäivät on aina tervetulleita työläisen ankeaan arkeen. Joulua vois myös pidentää, 24.12-6.1.väliseksi, siihen mahtuu venläusten joulu ja uusi vuosi ja ja katolisten joulu ym. Muuten Suomessakin oli vielä 1800-luvulla n. kolmen viikon joulupaussi. Ennen oltiin sivistyneempiä ja kunnioitettiin ja vietettiin kaikkien juhlia.

    • Anonyymi

      Suomi on kaksikielinen maa,joten sopii viettää myös ruotsalaisuuden liputuspäivää.Suomen ja Ruotsin lippujen soisi olevan tangossa,ei muiden maiden.

      • Anonyymi

        Kaksikielinen maa on ruotsalaisten pakottamaa.

        Suomi on yksikielinen maa. Suomen maa!!
        Sortajan pakottivat 2 kieliseksi.

    • Anonyymi

      Tämä on tiltun aloitus, jolla yritetään luoda jakolinjoja suomalaiseen yhteiskuntaan.

    • Anonyymi

      Suomessa ruotsalaisuudella on kohtuuttoman suuri vsikutus verrattuna venäläisyyteen.
      Tosiasia on että me olemme sekoitus moelmpia.
      Geeniperimäkin on hiljan todettu tulevan Siperiasta.
      Annetaan siis venäläisyydelle ja Venäjän hienolle kulttuurille sille kuuluva osa.
      Taiteet, musiikki, kirjallisuus. Otetaan se mikä on parasta, ilman vihaa mihinkään suuntaan.

    • Anonyymi

      Tänään juhlitaan Putinin voiton päivää

    • Anonyymi

      Tai sitten päivän nimeksi voitaisiin muuttaa kolonialismin päivä. Suomesta tuli Ruotsin siirtomaa liki tuhat vuotta sitten. Ruotsi oli maailman ensimmäisiä siirtomaavaltoja. Kolonialistista Ruotsia voi kunnioittaa liputuspäivällä, mutta onko lippu väärä kun Suomen lipulla kunnioitetaan itsenäistä Suomea?

      Alkuvaiheessa Suomen siirtomaa-asema ei ollut kovin paha kun Suomea hallitsivat lähinnä Turun piispat ja paikallinen aatelisto. 1600-luvulla tilanne kuitenkin paheni kun Suomesta tuli ihan oikeasti siirtomaa, jonka tuottama luonnonvara emämaalle olivat ruotuväkisotilaat. Suomalaiset ruotuväkisotilaat auttoivat kolonialistista Ruotsia nousemaan joksikin aikaa eurooppalaiseksi suurvallaksi.

      • Anonyymi

        Suomalaisten väkiluku(joka oli jo pieni) väheni huomattavasti ruotsin vallan alla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaisten väkiluku(joka oli jo pieni) väheni huomattavasti ruotsin vallan alla.

        Ja nyt mamut sekoittuu kantasuomalaisiin ja kansa pyyhkiytyy✔️

    • Anonyymi

      Ei suomalaisuuden ei ruotsalaisuuden, vaan suomenruotsalaisuuden päivä....ja Suomen lippu.

      • Anonyymi

        Ruotsalaisuuden päivävästä on kuitenkin kyse. Ruotsalaisuuden päivä (ruots. svenska dagen) on Suomessa 6. marraskuuta vietettävä yleinen liputuspäivä. Päivä juhlistaa suomenruotsalaisten oikeutta käyttää ruotsin kieltä Suomessa.

        Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Henkilön käyttämä kieli ei vaikuta kansalaisuuteen.

    • Anonyymi

      Onhan juutalaisillakin holokaustin muistopäivä.

    • Anonyymi

      Täällä kaikki eivät ole vielä huomanneet että ruotsin vallan aika on ohi vaan käyttäytyvät kuten silloin oli tapana.

    • Anonyymi

      Eihän tuolla ole mitään kiirettä, kyllä tuon ehtii myöhemminkin tehdä.
      Vasta vuoden päästä on tuo päivä taas käsillä.

    • Anonyymi

      Mikä vika svedu-pellen päivässä vielä muka on heh?

    • Anonyymi

      Suomi on yhä ruotsin alusmaa.
      Kielivaatimus, juhlapäivä, korkeimmat virat.

      • Anonyymi

        Ruotsin eliitti mellastaa ja polkee suomen kansaaa.
        Härskiä!julmaa!

    • Anonyymi

      Kysymys.

      Aloittaja on

      (a) kapeakatseinen ja historiaa tuntematon
      (b) elämälleen katkeroitunut
      (c) persu ja maalainen
      (d) suomalaisuuden liiton (suoli) jäsen
      (e) suomen sisun kannattaja
      (f) kaikkea edellistä

      (Oikea vastaus on f.)

    • Anonyymi

      Tiesitkö, mistä ruotsalaisuuden päivä sai alkunsa? – silloin kaatui Pohjolan leijona

      Ihmiset & kulttuuri

      03.11.2019

      Juho Mäkelä

      Päivän valinnalla haluttiin Suomessa kannattaa ruotsalaista yhteiskuntajärjestystä, oikeusjärjestelmää sekä ajatuksen- ja uskonnonvapautta.

      https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ihmiset-kulttuuri/artikkeli-1.542084

      Suomessa vietetään ruotsalaisuuden päivää (ruotsiksi svenska dagen) keskiviikkona 6. marraskuuta. Sitä on juhlittu virallisesti vuodesta 1908 lähtien. Ruotsalaisuuden päivä on yleinen liputuspäivä, jolloin juhlistetaan suomenruotsalaisten oikeutta käyttää ruotsin kieltä Suomessa.

      Aloite juhlapäivään tuli Ruotsalaisen kansanpuolueen keskushallitukselta, joka halusi vahvistaa suomenruotsalaisten yhteenkuuluvuudentunnetta ja muistuttaa samalla yhteydestä Ruotsiin.

      6. marraskuuta on Ruotsin kuninkaan Kustaa II Aadolfin kuolinpäivä. Pohjolan leijonaksi kutsuttu valloittajakuningas kuoli vuonna 1632 käydyssä Lützenin taistelussa. Ruotsissa Kustaa II Aadolfin kuolinpäivänä syödään Kustaa Aadolfin leivoksia, joita koristaa valkoisesta marsipaanista tai tummasta suklaasta muovailtu kuninkaan siluetti.

      Päivän valinnalla haluttiin Suomessa – vastalauseena venäläisten harjoittamaa sortoa kohtaan – kannattaa ruotsalaista yhteiskuntajärjestystä, oikeusjärjestelmää sekä ajatuksen- ja uskonnonvapautta.

      Suomalaisia tapettiin, suhteessa väestön määrään, paljon enemmän kuin 1939-1945 sodissa!

      Tuolta voit katsoa missä kaikkialla pitkin eurooppaa sodittiin:

      Prikaatin perinnejoukot ovat runsaan 400 vuoden aikana käyneet noin 100 taistelua. Taisteluita, joihin Pohjan Prikaatin perinnejoukot ovat osallistuneet on listattuna taulukossa.

      https://web.archive.org/web/20160304190710/http://www.pohjanprikaatinkilta.fi/PohPr/taistelut.htm

      http://www.pohjanprikaatinkilta.fi/PohPr/taistelut.htm

      Viimeisen 200 vuoden aikana ei muuten ole kovin montaa taistelua käyty... paitsi 1939-1945

      Näin siis vain Pohjan Prikaatin perinnejoukkojen taisteluiden osalta. Mitenkähän lienee muut joukot ja heidän taistelunsa?

    • Anonyymi

      Oisit vaa juntti jäänyt sinne Salpausselän taakse !

      Carl Gustaf

      • Anonyymi

        Ruotsin harjoittamaan siirtomaa sortoa on hyvä pitää laajemminkin esillä. Täältä sai lukea hyviä ja oikeita historiatekstejä. Totuus suomalaisten vuosisataisesta sorrosta ja alistamisesta on kamalaa luettavaa ja anteeksiantamatonta. Hurrien venäläisviha on todella suurta ollut aina. Taitavat nytkin voimalla masinoida revanssia, jonka n. 200 vuotta Venäjälle hävisivät.

    • Anonyymi

      Troll gå till Ryssland.

    • Anonyymi

      Ei aloitusta mutta vuosisatoja.Ruotsin vallan alla sotimassa nykyisen Ukrainankin aluella 1800luku hyvää kehityksen aikaa maa itsenäisempi kuin nyt prof Ilkka Hakalehdon lause en oo Putinisti kyllä Ruotsi osaa sortaa se on nähty

    • Anonyymi

      Eilen oli Hakkapeliittojen päivä.

      Moderaattori guuglaaaaaaaa!

      Virallinen päivä.

      Hakkapeliitta nimi tulee sotahuudosta.

      HAKKAA PÄÄLLE!

      HAKKAPELIITAT RATKAISIVAT MONTA TAISTELUA 30 VUOTISESSA SODASSA.

      URPO MODE

    • Anonyymi

      Hakkapeliittain päivä on aitosuomalaisten ylioppilaiden ja lukiolaisten vuonna 1932 luoma kilpaileva juhla ruotsalaisuuden päivälle. Se pidetään 6. marraskuuta Ruotsin kuninkaan Kustaa II Aadolfin kuolinpäivänä.

    • Anonyymi

      Ihme vinkumista. Euroopassa on monia kansoja, joiden historiassa on ollut erilaisia Suomen kehitystä muistuttavia ongelmia: Irlanti, Norja, Alankomaat, puhumattakaan monista Itä-Euroopan maista. Koittakaa nyt pikku suomalaiset ymmärtää, miten suuri onni nykysuomalaisille on ollut, että meillä on nyt länsirajalla tuhatvuotinen, edistyksellinen, rikas, järkevä Ruotsin kuningaskunta, joka on jatkuvasti valmiina ottamaan vastaan idästä tulevia suomalaisia tulijoita ja huolehtimaan heistä, kun Suomen tasavalta siihen ei syystä tai toisesta kykene. Tämä on itse koettua ja aivan totta.

      • Anonyymi

        Esimerkiksi nykyisen Viron kansan ja tasavallan historia on jotain aivan, aivan muuta kuin nykyisen Suomen tasavallan historia. Suomi on ollut jo kristinuskon (pakon edessä) tuomisesta lähtien aivan erilaisessa asemassa kuin Viro -- ja nimenomaisesti tuhatvuotisen Ruotsin kuningaskunnan ansiosta. Ottakaa selvää, miten asiat oikeasti tapahtuivat ja tapahtuvat. Tavallisilla suomalaisilla on todellakin hyvä syy tuntea yhä todellista, pysyvää yhteenkuuluvuutta Ruotsin valtakunnan kanssa.

        Lol.
        Ai pitääkö suomalaisen metsäkansan tuntea kiitollisuutta siitä että meidät pakotettiin latinalaiseen uskontoon miekan ja tulen avulla? Teillä ei ole oikein realistista kuvaa miten suomalaisia kidutettiin noin vuosina..

    • Anonyymi

      Onko pakko liputtaa ruotsin kunniaksi? Ei ole!

      • Anonyymi

        Ei sitä siksi liputetakaan. Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Päivä juhlistaa suomenruotsalaisten oikeutta käyttää ruotsin kieltä Suomessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sitä siksi liputetakaan. Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Päivä juhlistaa suomenruotsalaisten oikeutta käyttää ruotsin kieltä Suomessa.

        Jo nimitys " suomenruotsalainen " on suorastaan koominen !
        Minusta kaikki Suomessaa syntyneet ovat suomalaisia , oli äidinkieli mikä tahansa !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo nimitys " suomenruotsalainen " on suorastaan koominen !
        Minusta kaikki Suomessaa syntyneet ovat suomalaisia , oli äidinkieli mikä tahansa !

        No ei ole. Suomen kansalainen, maahanmuuttaja siinä ja siinä polvessa. Suomi ei ole mikään siirtolaisvaltio amerikka, kai tämän tajuat? Ei meidän etninen vähemmistö-statusta(kantasuomalaisia on alle prosentti maapallon väestöstä ja ugri-suomalaiset ovat euroopan vanhinta alkuperäistä kansaa, tämän maan alkuperäiskansaa) nyt jokainen pälli saa joka sattuu syntymään tässä maassa.

        Sinun globalistiajatuksillasi ei ole mitään merkitystä.

        Ja tämän takia myöskin väittämä että suomalaisten väkiluku on kasvanut viime vuosina on väärä, melkein 100% se kasvu tulee m.muuttajista, ei suomalaisista ja onhan sillä nyt helkkarin iso ero, täyttääkö maan muut vai kantaväestö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sitä siksi liputetakaan. Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Päivä juhlistaa suomenruotsalaisten oikeutta käyttää ruotsin kieltä Suomessa.

        Ruotsi sortajan pakotti kaksikieliseksi ja näköjään sitä totellaan edelleen????
        Suomi on kuitenkin Suomenkansan Suomi.

        Yksikielinen kansakunta ja niin sen pitäisi olla.
        💙🕊️

    • Anonyymi

      Ruotsi on meidän ystävä

      • Anonyymi

        Mikään muu maa ei ole systemaattisesti alistanut Suomea vuosisatojen ajan kuin Ruotsi. Miksi siis pitäisi siitä hyvästä vieläpä liputtaa sortajamaan hullun kuninkaan päivänä, sairasta nöyristelyä.

        Ei Ruotsi ole millään tavalla alistanut Suomea. Suomi on syntynyt vasta sata vuotta sen jälkeen, kun Ruotsi menetti tämän alueen sodassa Venäjälle. Sen jälkeisestä kehityksestä voi itse kukin päätellä, kummalla noista maista on parempi valtiomalli.

        Trols, väität ettei meidän esi-isiä sorrettu ja ryöstetty sen takia että maan nimi ei ollut vielä Suomi?:D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikään muu maa ei ole systemaattisesti alistanut Suomea vuosisatojen ajan kuin Ruotsi. Miksi siis pitäisi siitä hyvästä vieläpä liputtaa sortajamaan hullun kuninkaan päivänä, sairasta nöyristelyä.

        Melkein tuhat vuotta. Onnistuivat useamman kerran melkein kansanmurhaamaankin suomalaiset heimot ja oli vähällä ettei kielemme kadonnut kokonaan. Itäsuomen heimot olivat vähän enemmän turvassa "sivistyneiltä svealaisilta" mutta niitä taas piinasivat venäläiset ja karjalaiset ryöstöretkineen. Ei ole helppa ollut suomalaisilla heimoilla.
        Siinä afrikan ikiuhriutuja mustille vähän esimerkkiä oikeasta orjuudesta ja alistamisesta.

        Kukaan yksittäinen ihminen ei ole tehnyt enempää suomen kielen hyväksi kuin kuninkaamme Kustaa Vaasa, joka määräsi suomen kielen otettavaksi käyttöön Ruotsin kirkossa ruotsin kielen rinnalla. Tuolloin Turun hiippakunnassa oltiin sitä mieltä, ettei ole mahdollista korvata latinankielistä liturgiaa suomenkielisellä.

      • Anonyymi

        Sortaja raiskaaja pakottaja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Ruotsi ole millään tavalla alistanut Suomea. Suomi on syntynyt vasta sata vuotta sen jälkeen, kun Ruotsi menetti tämän alueen sodassa Venäjälle. Sen jälkeisestä kehityksestä voi itse kukin päätellä, kummalla noista maista on parempi valtiomalli.

        Trolli puhut paskaa!!🫵

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sortaja raiskaaja pakottaja

        Eli ruotsi!!!

    • Anonyymi

      Mikä jumittaa?

    • Anonyymi

      Ehkä sinun kannattaisi lukea historiankirja ennen kuin alat heiluttaa lippua tunteiden vallassa.

      Suomessa "Ruotsalaisten päivä" ei tarkoita Tukholman kuninkaallisen suvun kunnioittamista, vaan yhden oman kansalliskielemme ja sen kulttuurin tunnustamista, joka rakensi suuren osan Suomesta, jota pidät niin suomalaisena tänään.

      Sen kieltäminen on kuin väittäisi, että aakkoset ovat venäläisiä vain siksi, että kyrillinen kirjaimisto on olemassa.

      Hieman koulutusta ei koskaan pahitteeksi – vaikka luulisit puolustavasi kotimaatasi.

    • Anonyymi

      Merkillinen päivä kyllä, yhtään väheksymättä historiaa. On siinä alamaisuuden kaikua. Ei ole Ruotsissa suomalaisuuden päivääkään.

      • Anonyymi

        Ruotsissa on Ruotsin Akatemian almanakkaan merkitty Sverigefinnarnas Dag 24. helmikuuta. Silloin monet liputtavat suomen kielen hallintoalueella joko ruotsinsuomalaisten lipulla tai sinikeltaisella lipulla.

    • Anonyymi

      Håkanin ja Hjördiksen lipustuspäivä olisi lisättävä kalenteriin.

    • Anonyymi

      Tiedoksi vaan teille että esim redditissä ja varsinkin facebookissa ruotsalaiset käyttäytyvät vieläkin kuin Suomi olisi niiden siirtomaa. Jakavat karttoja ja huokailevat kuinka vieläkin pitäisi olla kuin silloin ennen, suomalaiset ruotsalaisten orjina.
      Yllätyin tästä sairaasta asenteesta ja avoimesta suomalaisten halveksunnasta. Meillehän on aina toitotettu ettei ruotsalaiset enää ole tuollaisia..Huomattavaa oli myös että moni näistä orjuutusaikoja kaipaavista oli vanhempaa väkejä ja jopa naisia. Siinä teille realistista kuvaa herra ja rouva svenssoneista.

      • Anonyymi

        Suomalaiset eivät olleet orjia Ruotsin valtakunnassa. Mistä tällainen käsitys on tullut?

      • Anonyymi

        Herra ja rouva Svensson eivät todellisuudessa ole kiinnostuneita nykyisestä Suomesta eivätkä tiedä siitä paljonkaan. Hieman sivistyneemmät tietävät joitain nimiä, kuten Kekkonen, Alvar Aalto, ehkä Tove Jansson. Siinä se.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaiset eivät olleet orjia Ruotsin valtakunnassa. Mistä tällainen käsitys on tullut?

        Kantasuomalaiset olivat ruotsalaisille ilmaista työvoimaa ja tykinkuulia. Myös suomalaisten maat ja metsät ryöstettiin tyhjiksi. Ruotsalaiset mittailivat suomalaisten kalloja vielä 1900-luvulla.
        Lopeta ruotsi-propagandan levittäminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Herra ja rouva Svensson eivät todellisuudessa ole kiinnostuneita nykyisestä Suomesta eivätkä tiedä siitä paljonkaan. Hieman sivistyneemmät tietävät joitain nimiä, kuten Kekkonen, Alvar Aalto, ehkä Tove Jansson. Siinä se.

        Jaa-a, kovin erilaista settiä esim facebookin monissa eri ruotsi-ryhmissä ja koska jokainen kommentoi profiilillaan pystyy vähän tarkistelemaan henkilöitä. Kyllä siellä ihan perus rouva ja herra svenssonit öyhöttävät vanhan kunnon ajan puolesta eli silloin kun ruotsalaiset hallitsivat Suomea. Ja tuolalinen puhe on taas järkyttävää nykyaikana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaiset eivät olleet orjia Ruotsin valtakunnassa. Mistä tällainen käsitys on tullut?

        Kannattaa tutustua aiheeseen svekomania https://fi.wikipedia.org/wiki/Svekomania Kertoo aika paljon ruosalaisten asenteesta jopa "sivistyksen" aikana...

        "Freudenthalin ja svekomaanien "kaksi kieltä, kaksi kansaa" -malli nousi vastavoimaksi J. V. Snellmanin ajamalle "yksi kieli, yksi mieli" -aatteelle ja sen joskus intomielisellekin suomalaisuuspolitiikalle, jonka monet ruotsinkieliset kokivat uhaksi omalle identiteetilleen. Svekomaanien ohjelmaan kuului ruotsinkielisen väestön sivistystason nosto ja oman identiteetin luominen sille."

        "Svekomaanit vastustivat yleistä asevelvollisuutta, sillä he eivät tavalla tai toisella halunneet puolustaa slaaveja(suomalaisia), Venäjää tai autokraattista järjestelmää."

        JA TÄRKEIN:
        "Svekomaniaan vaikuttivat myös tuolloin yleiseurooppalaiset rotuopit, joiden mukaan itäiset kansat, joihin suomalaiset kuuluivat, eivät kyenneet luomaan kulttuuria tai kansakuntaa. Väitettä suomenkielisten lahjattomuudesta ja tavalla tai toisella huonommuudesta svekomaanit perustelivat sillä, että suomenkielinen väestö oli ollut hallinnon ja kulttuurielämän ulkopuolella.[9] Svekomaanit katsoivat olevansa suomalaisia ylempää germaanista rotua, millä he perustelivat eliitin aseman säilyttämistä."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kantasuomalaiset olivat ruotsalaisille ilmaista työvoimaa ja tykinkuulia. Myös suomalaisten maat ja metsät ryöstettiin tyhjiksi. Ruotsalaiset mittailivat suomalaisten kalloja vielä 1900-luvulla.
        Lopeta ruotsi-propagandan levittäminen.

        Suomalaiset olivat yksi kansanosa Ruotsin valtakunnassa, svealaisten, göötalaisten ja muiden joukossa. He olivat edustettuina valtiopäivillä, toisin kuin joidenkin provinssien asukkaat. Suomalaiset maksoivat veroa ja noudattivat maan lakeja parhaansa mukaan, kuten muutkin maan asukkaat.Suomalaiset kaskiviljelijåt itse tuhosivat metsää, minkä ehtivät.

        Just. Sellainen svenssontrolli siellä taas. Vaihtelua noihin rytsätrolleihin. Onpa mukavaa olla suomalainen kun sekä länsi että itä yrittää pasckoa suomalaisten muroihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaiset olivat yksi kansanosa Ruotsin valtakunnassa, svealaisten, göötalaisten ja muiden joukossa. He olivat edustettuina valtiopäivillä, toisin kuin joidenkin provinssien asukkaat. Suomalaiset maksoivat veroa ja noudattivat maan lakeja parhaansa mukaan, kuten muutkin maan asukkaat.Suomalaiset kaskiviljelijåt itse tuhosivat metsää, minkä ehtivät.

        Tiesitko että isoin syy miksi ruotsalaiset tulivat avuksi sisällisodassa oli se että he pääsivät ampumaan suomalaisia. Tämä on tullut esille useammissa kirjoituksissa(vanhat kirjeet jne)
        Ruotsalaiset rakastivat myös polttaa ruotsissa asuvia suomalaisia saunoissaan ennen sivistyksen aikaa, suomalaisia pidettiin elukan tapaisina(varsinkin savolaisia)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaiset eivät olleet orjia Ruotsin valtakunnassa. Mistä tällainen käsitys on tullut?

        Muuten vaan suomalainen vietiin ruotsin vallan aikaan hirtettäväksi jos vain katsoi vihaisesti ruotsalaiseen päin. Opetelkaa historiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiesitko että isoin syy miksi ruotsalaiset tulivat avuksi sisällisodassa oli se että he pääsivät ampumaan suomalaisia. Tämä on tullut esille useammissa kirjoituksissa(vanhat kirjeet jne)
        Ruotsalaiset rakastivat myös polttaa ruotsissa asuvia suomalaisia saunoissaan ennen sivistyksen aikaa, suomalaisia pidettiin elukan tapaisina(varsinkin savolaisia)

        Vieläkin pidetään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaiset eivät olleet orjia Ruotsin valtakunnassa. Mistä tällainen käsitys on tullut?

        Mee trolli vetää käteen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kantasuomalaiset olivat ruotsalaisille ilmaista työvoimaa ja tykinkuulia. Myös suomalaisten maat ja metsät ryöstettiin tyhjiksi. Ruotsalaiset mittailivat suomalaisten kalloja vielä 1900-luvulla.
        Lopeta ruotsi-propagandan levittäminen.

        👏👏👏💙💙💙👍👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vieläkin pidetään.

        Edelleen ruotsin eliitti sortaa.2025!

    • Anonyymi

      Kustaa 2 Adolf, Pohjolan Leijona, on kaikkien suomalaisten sotasankari. Itse kuningas johti pääosin aina suomalaista Hakkapeliitta-iskujoukkoa eturintamassa, miekka ja ratsupistoolit kädessä. Ei lounastellut, ryypytellyt ja homostellut takalinjojen päämajassa.

      • Anonyymi

        >>Itse kuningas johti pääosin aina suomalaista Hakkapeliitta-iskujoukkoa eturintamassa,<<

        Höpö höpöä! Tuolla lailla olisi kuollut hetkessä kuten nekymmenet tuhannet suomalaisetkin kuolivat.

    • Anonyymi

      Ja kuta kuinkin ruosalaisten takia koko suomen kansan oikea ja oma historia ja perinteet ovatkin pyyhkästy pois kansan muistista ja maan päältä. Että kiitos helkkaristi. Ei taida olla toista kansaa joka on yhtä pihalla omasta historiastaan ja tavoistaan kuin suomalaiset. Jännä vaan että muut kansat lällättelevät meille vaikka tietävät mitä tapahtui. Jos olisimme ruskeita koko maailma vaatisi suomalaisille oikeutta.

      • Anonyymi

        *ruotsalaisten.

    • Anonyymi

      Ruotsissa on tänä päivänä peräti kaksi tunnustettua suomalaisperäistä vähemmistöä: ruotsinsuomalaiset ja meänkieliset. Epäilemättä tuhatvuotinen Ruotsin kuningaskunta yrittää siis edelleen huolehtia suomalaisista parhaan kykynsä mukaan.

    • Anonyymi

      Suomen kaksikielisyys maksaa Johannes Koskisen mukaan 3 miljardia vuosi tämä googlattu tieto.

      • Anonyymi

        Suomi yksikieliseksi!!✔️

    • Anonyymi

      EU maissa ainoa lippi mitä täytyy hävetä on oman osavaltion lippu. Joten suomessahan tuota Ruotsin lippua sopii vapaasti liehuttaa. Ruotsissa mielellään ei.

      • Anonyymi

        Ruotsissa voi ikivanhan sinikeltaisen lipun ohella liehuttaa myös ruotsinsuomalaisten lippua tai Tornionjokilaakson Meänmaan lippua. Myös metsäsuomalaisilla on oma lippu.

    • Anonyymi

      Ruotsi kävi 33 sotaa venäjää vastaan joissa suomalainen talonpoika oli mukana. Ilman suomalaisia ei ruotsista olisi tullut suurvaltaa.

    • Anonyymi

      Suomalaiset päättäjät nuolee ruotsia kuten tehneet jo uli 800 vuotta!

      • Anonyymi

        Nyt kun olemme Ruotsin kanssa Natossa,
        niin Ruotsilla on taas vuokramaata eturintamana, ottamaan vastaan Putinin kielipoliittiset iskut.
        En sitten osaa sanoa, mikä olisi hyvä päivämäärä putinistien kielipäiväksi?

      • Anonyymi

        Ruotsin eliitti pois suomesta pois eduskunnasta!

    • Anonyymi

      Ruotsi on sotinut 33 kertaa venäjää vastaan suomalaiset talonpojat mukana. Ruotsi ei olisi ollut suurvalta ilman suomalaisia. Nuijasota siitä seurasi.

    • Anonyymi

      Aloituksessa jopa asiaa, miksi pitäisi liputtaa ruotsalaisuudelle kun ja jos tunnet historiasta kuinka Ruotsi valloitti Suomen ja vei kantasuomalaisia taistelemaan vuosikymmeniksi suurvalta Ruotsin kuninkaiden ,suuruudenhullujen valloitusretkien myötä ?

      Toki ruotsalaiset on nykyisin tervehtyneet valloitushalujensa suhteen ja ollaan yhteistyössä monessakin asiassa.

      Kielivähemmistön nosto toiseksi "kotimaiseksi" kieleksi virallisella taholla, on silti jotain kummallista orjailua ?

      • Anonyymi

        Kun Suomi itsenäistyi, maata johdettiin vielä suureksi osaksi ruotsin kielellä. Tutustukaa historiaan. Helsingin kaupungin enemmistökieli oli ruotsi vielä 1890-luvulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun Suomi itsenäistyi, maata johdettiin vielä suureksi osaksi ruotsin kielellä. Tutustukaa historiaan. Helsingin kaupungin enemmistökieli oli ruotsi vielä 1890-luvulla.

        Ottakaa selvää, koska Helsingin yliopisto muuttui suomenkieliseksi. Suomenkielisen sivistyksen historia on käsittämättömän lyhyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun Suomi itsenäistyi, maata johdettiin vielä suureksi osaksi ruotsin kielellä. Tutustukaa historiaan. Helsingin kaupungin enemmistökieli oli ruotsi vielä 1890-luvulla.

        Edelleen….. ei ole sortajat poistuneet!

    • Anonyymi

      Jos oikein historian mukaan mennään Suomessa kuuluisi liputtaa Venäjän päivää!
      Suomi on saanut kaiken Venäjältä, Ruotsista ja lännestä vain sotaa ja kurjuutta!
      Mutta kansa on saatu aivopestyä jo pitkällä historian vääristelyllä ja sensuurilla, Ruotsia ei arvosteltu koskaan valtaapitävien taholta!
      Kaikki Suomen käymät sodat Venäjän ja Neuvostoliiton kanssa ovat Lännen lue (Ruotsin ja Brittien) masinoimia, kumpikin hävisivät Venäjälle ja kauna ja kostonhimo on ikuista!

    • Anonyymi

      Suomen pitäisi valloittaa ruotsi ja sitten hyökätä norjaan, senjälkeen tanskaan.
      Se olisi oikeudenmukainen rauha ja kohtuus.

    • Anonyymi

      Nykyisen Suomen alueen liittyminen Ruotsin kuningaskunnan itäosaksi tapahtui samoihin aikoihin, kun Ruotsi ylipäätään järjestyi moderniksi valtioksi. Sekä Hämeen linnan että Tukholman kaupungin perusti Birger jaarli.

      Turun seutu oli käynyt kauppaa Mälarin seudun kanssa jo kauan. Satakunta kertoo jo nimessään läheisestä yhteydestä svealaisten sadan miehen joukkoihin järjestettyihin sotavoimiin. Samoin Pirkanmaa kertoo nimessään kontakteistaan Mälarenin tärkeään kauppapaikkaan Birkaan.

      Ruotsalaiset olivat ainakin varsinaissuomalaisille ja hämäläisille tutumpi taho, kuin novgorodilaiset, tanskalaiset tai saksalaiset, jotka olisivat olleet tuomassa kristinoppia suomalaisille, ellei heitä olisi saatu Ruotsin rajojen sisäpuolelle.

      • Anonyymi

        Rooman valtakunnan aikainen historioitsija Tacitus mainitsee paikannimen (nykymuodossaan) Harjavalta, mikä viittaa ruotsalaisten sotilaalliseen läsnäoloon (vrt nykyruotsin "här" armeija). Suomalaisia oli myös mukana viikinkien matkoilla itäsuunnalla. Suomalaiset olivat siis eläneet kaikessa sovussa ruotsalaisten kanssa jo kauan ennen varsinaiseen Ruotsin kuningaskuntaan liittymistä.

    • Anonyymi

      Miksi se on RUOTSALAISUUDEN päivä? Miksi se ei olisi ruotsin kielisyyden päivä
      Sama RKP! Miksei se ole Ruotsinkielinen (kansan) puolue!

      • Anonyymi

        No, kai Ruotsalaisuuden päivänä voi ajatella muitakin asioita kuin ruotsin kieltä. Suomen kirjakieli kehitettiin Ruotsin kirkon tarpeisiin, Ruotsi kirjasi painovapauden (sananvapaus) perustuslakiin ensimmäisenä maailmassa, Ruotsin setelirahaan painettiin suomenkielinen teksti. Onhan noita ruotsalaisuuteen liittyviä asioita ihmeteltäviksi.

    • Anonyymi

      Mieluummin ruotsalaisuuden kuin venäläisyyden.

      • Anonyymi

        Ruotsalaiset pois suomesta! Suomi kuulu suomalaisille. Suomenkieli takaisin yksikieliseksi!

    • Svenska pakolliseksi varsinnii persuille että sivistyvät ja oppivat olemaan.🔵⚫️👍

      • Anonyymi

        Pitäisikö mielestäsi tukea sitä että suomalaisten oma kulttuuri yritetty hävittää? Kyllä toki jos on ystävällis mielisiä ruotsalaisia, niin niiden kanssa mielellää talar svenska! Mutta... Ettäkö pakolliseksi? Kysyn: miten ruotsin kieli rantautui suomeen?

        Pakotettiin 2 kieliseksi🕊️🕊️🕊️🕊️

    • Anonyymi

      Me ei tosiaankaa olla mikää ruotsi! Ruotsalaiset liputtakoot omalla maaperällää tai omilla kotipihoillaa, mutta eivät voi vaatia että täällä pitäisi Suomalaisen nöyrtyä!

      Ruotsalaiset tunkivat meidän maahamme ristiretkien aikaan ja tappoivat paikallisisia, ryöstelivät, raiskasivat ja kaikkee muuta mukavaa! Sitten oli kirja rovio, eli haluttiin muinalais suomalainen viisaus kadottaa, koska se oli uhka sen ajan eliitille (globalisteille)!

    • Anonyymi

      Birger jaarli tuli Hämeeseen kertomaan, että nyt pitäisi kääntyä Paavin uskoon. Jos tähän suostutte, ei tule ongelmia. Ja niin perustettiin Hämeen linna.

      Suomen kirjakieli perustettiin kuningas Kustaa Vaasan myötävaikutuksella.

      Tämä on Suomen historiaa.

      • Anonyymi

        Pirkkalaiset, satakuntalaiset ja harjavaltalaiset selä monet muut kantavat jo nimissään ruotsalaista historiaa. Vanhin Ruotsin sinikeltainen lippu heraldiikassa on Varsinais-Suomen vaakunassa tänäkin päivänä, eikä missään nyky-Ruotsin vaakunassa. Suomalaiset ovat aina olleet svealaisten, ruotsalaisten kanssa myönteisessä yhteistyössä. Ei siinä ole mitään ongelmaa.

        Ruotsin kuningaskunnan kunniakas ilmailuhistoria, jota jatkaa meidän päivinämme JAS Gripen, alkoi pohjois-ruotsalaisessa Uleåborgin (Oulun) kaupungissa, jossa tehtiin Ruotsin ensimmäinen kuumailmapallolento kuninkaamme Kustaa III:n kunniaksi.

        Näin se meni, eikä sitä voi muuksi muuttaa millään meidän aikojemme suomalaisuuskiihkolla.

      • Anonyymi

        Täyttä sontaa ja valetta kirjoittelet.

        Suomen kansa sai vasta 1863 venäjän tsaari Aleksanteri ll ansiosta luvan käyttää suomenkieltä kirjallisuudessa ja virallisissa asioissa, ne oli kielletty Ruotsin kuninkaan toimesta.

        Pakkoruotsi on jatkumoa suomenkielisten nöyryyttämiselle, se on kansallinen häpeä.

    • Anonyymi

      samaa mieltä amerikka lippu tilalle, kun ollaan päädytty nyt niiden alaisiksi, tai vaikka nato lippu

    • Anonyymi

      Olen samaa mieltä ap💙Suomi suomalaisille! Ei Ruotsissakaan liputet suomalaisuuden päivää.
      Miksi meidän pitäisi liputtaa entisille sortajille.
      Suomalaiset on sysätty syrjään omassa maassaan.

    • Anonyymi

      Onko saamelaisilla jokin oma juhlapäivä sille, että etelän väki saapui ja toi heille sivistyksen?

      • Anonyymi

        Etelän-sivistykselle oma liputuspäivä saamelaisille.

    • Anonyymi

      Haha Ruotsissa taidetaan laittaa enemmän rahaa suomalaisuuteen kuin täällä ruotsalaisuuteen. Olemmehan me siellä sentään virallinen kansallinen vähemmistö. Aivan kuten romanit. Maine myös sama.

      • Anonyymi

        Ruotsalaiset eivät ikinä alistuisi opettelemaan kouluissa suomenkieltä, tai asettamaan kaksikielisyysvaatimuksia suomenkielen osaamisen suhteen. Ne nauraisi sellaisille ehdotuksille.

        Ruotsi ei ole koskaan ollut osa Suomea mutta Suomi oli yli 600 vuotta osa Ruotsia. Olimme siis ruotsalaisia ja olimme mielellämme sillä venäjä tunnettiin jo silloin. Ruotsin laki oli myös pohjana venäjän vallan aikana ja Suomen laki perustuu Ruotsin lakiin.

        Fennomaanit jotka voimakkaasti ajoivat Suomen itsenäisyyttä venäjästä olivat ruotsinkielisiä. Maaseudulla ja suomenkielen puhujissa ei yhtä voimakasta itsenäisyyden ajoa ollut jos oli lainkaan, herääminen tuli myöhemmin.

        Suurimmalla osalla merenrantasuomalaisista eli länsi ja eteläsuomessa Oulusta Kotkaan ja Jyväskylään on ruotsalaiset sekä läntiset sukujuuret ja yleensä tietämättään.

        Koulussa en juuri ruotsia ja englantia opetellut mutta iällä huomasin miten hölmö olin ollut ja mistä jäänyt paitsi. Nyttemmin opettelen Youtuben kautta kuunnellen musiikkia tekstitysten kera ja nautin oppimisesta, enkä pelkästään ruotsin vaan myös muita euroopan kieliä.

        En keksi nykyisin yhtäkään syytä miksi en kieliä opettelisi. Jos nyt Suomi kaatuu velkaansa niin Haaparannasta pääsee yli Ruotsin puolelle, siellä kun näyttää menevän paremmin. Kieltä osaamattomalle voi olla hankalampaa.

    • Anonyymi

      Ruotsin kieli oli toki virallinen kieli Suomen virastoissa ynnä muissa jo paljon ennen Venäjän vallan aikaa ja siksi luontevaa, että ruotsalaisuuden päivää vietetään täällä. Ei se suomalaisuutta heikennä tippaakaan,

    • Minä ainakin liputan Svenska dagenin kunniaksi, ihan vaan vaikkapa ahdaskalloisten sivistymättömien persujen kiusallakin... 🇫🇮🇸🇪😹👍

    Ketjusta on poistettu 28 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      138
      11235
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      157
      10361
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      27
      8053
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      197
      6598
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      54
      5749
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      86
      5214
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      158
      4483
    8. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      31
      4276
    9. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      81
      4132
    10. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      138
      3682
    Aihe