😡 🍎 🛏 onneksi tänään ei ole asiaa ruokakauppaan vaan menen patjaostoksille. Eilen nimittäin alkoi kuvottaa kotimaisten omenien kohdalla. Yksi miesasiakas (kantis) kaiveli housun takamustaan ja senjälkeen pyöritteli kotimaisia omenia ostamatta niitä. Olis nyt pyöritellyt jotakin muuta kuin niitä kotimaisia omppoja. Varmuuden vuoksi valitsin omat omenat niin ylhäältä, ettei niihin monikaan ole koskenut .
Vastaukset 8
- Anonyymi
Näkyikö työmiehen viiva :D? Omenat kannattaa ilmeisesti kaivella sieltä alta esiin. Mitähän se mies oli kaivelemassa? Onneksi minun ostamissani tuotteissa on aina päällä joko ei-syötävä kuori tai sitten ne on läpinäkyvän muovin sisällä. Kerran urheiluvälineliikkeen myyjä kaiveli m*niaan kun olin asiakkaana. Se ei ollut kantis. Kyllä me silti kaupat tehtiin 😅.
Pirkalla olis kotimaiset omenat pakattuna muovipussiin. Ne vain olivat niin pieniä, etten halunnut niitä ostaa. Täytyy vain muistaa pestä hyvin.
Kempsupuolella yhdessä kaupassa ei-kantis avasi rasvapurkin ja laami sieltä naamaansa mustin (likaisin?) sormin. Laittoi sitten kannen kiinni ja takaisin hyllyyn. Kannattaa tarkistaa tuotteet, ettei ole avattu.lounas.ajatus kirjoitti:
Pirkalla olis kotimaiset omenat pakattuna muovipussiin. Ne vain olivat niin pieniä, etten halunnut niitä ostaa. Täytyy vain muistaa pestä hyvin.
Kempsupuolella yhdessä kaupassa ei-kantis avasi rasvapurkin ja laami sieltä naamaansa mustin (likaisin?) sormin. Laittoi sitten kannen kiinni ja takaisin hyllyyn. Kannattaa tarkistaa tuotteet, ettei ole avattu.Kokeillaas nyt lisätä kirjoitusta täällä kun aloitus ei onnistu:
Vähältä piti, että olisin tarvinnut tikkaita
🤔🛏🫖 kun illalla kapusin sänkyyn. Uusi patja oli pakattu rullalle, joten vasta kotona paljastui mitä olin ostanut. Jotakin olisi tietysti voinut päätellä patjan painosta. Säästin 69 euroa kun hilasin ähkyen patjan itse kotiin. Sänky nousi yhtäkkiä 24 senttiä korkeammaksi. En muista milloin olisin nukkunut viimeksi näin hyvin. En osaa päättää johtuiko se patjan hintalapusta vai siitä, että se on mukavan pehmoinen
- Anonyymi
Työmiehet virosta. Cittaris söivät makkaraa lenkkii naamaan toinen roisto kaljaa hyllyssä joi
Ai kauheeta! Ei ihme, että ruoka on kallista. Tuo hävikkihän on laskettu mukaan ruokien hintaan.
Hyvä, etten tikkaita tarvinnut
🤔🛏🫖 kun illalla kapusin sänkyyn. Uusi patja oli pakattu rullalle, joten vasta kotona paljastui mitä olin ostanut. Jotakin olisi tietysti voinut päätellä patjan painosta. Säästin 69 euroa kun hilasin ähkyen patjan itse kotiin. Sänky nousi yhtäkkiä 24 senttiä korkeammaksi. En muista milloin olisin nukkunut viimeksi näin hyvin. En osaa päättää johtuiko se patjan hintalapusta vai siitä, että se on mukavan pehmoinenVähältä piti, että olisin tikkaita tarvinnut
🤔🛏🫖 kun illalla kapusin sänkyyn. Uusi patja oli pakattu rullalle, joten vasta kotona paljastui mitä olin ostanut. Jotakin olisi tietysti voinut päätellä patjan painosta. Säästin 69 euroa kun hilasin ähkyen patjan itse kotiin. Sänky nousi yhtäkkiä 24 senttiä korkeammaksi. En muista milloin olisin nukkunut viimeksi näin hyvin. En osaa päättää johtuiko se patjan hintalapusta vai siitä, että se on mukavan pehmoinen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421620- 1481091
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70960Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi325913- 68753
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56733- 69671
- 37639
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7601Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33571
