Hei,
Olen tekemässä elämäni suurinta virhettä koskevaa selvitystyötä ja tarvitsen kipeästi vertaistukea ja tietoa. Ajoin huumeiden vaikutuksen alaisena ja aiheutin omaisuusvahingon toiselle osapuolelle. Onneksi kyseessä oli vain peltikolari, eikä henkilövahinkoja syntynyt. Olen ensikertalainen rikoksentekijä.
Odotan parhaillani vakuutusyhtiöltä päätöstä korvausten takaisinperinnästä (regressi). Tiedän, että maksettujen vahinkojen vuoksi summa tulee olemaan erittäin suuri, todennäköisesti kymmeniä tuhansia euroja.
Olen lukenut, että vahingonkorvauslaki (Vahingonkorvauslaki 4:1 §) mahdollistaa korvaussumman "kohtuullistamisen", jos sen maksaminen on minulle taloudellisesti kohtuuttoman raskasta.
Kysymykseni on realistisuudesta:
Onko kukaan onnistunut neuvottelemaan vakuutusyhtiön kanssa erittäin suuren regressivaatimuksen (esim. kymmenistä tuhansista euroista) merkittävästi pienemmäksi? Puhutaanko tällaisissa tapauksissa muutaman prosentin vai huomattavasti suuremmasta alennuksesta?
Onko realistista, että tällainen summa voitaisiin alentaa esimerkiksi alle puoleen tai jopa alle kolmasosaan alkuperäisestä, jos esitän perusteellisen talousselvityksen?
Miten vakuutusyhtiöt reagoivat, jos selvästi osoitan, että ilman neuvottelua ja kohtuullista sovintoa minun on pakko hakeutua yksityishenkilön velkajärjestelyyn? Onko tämä tehokas neuvottelukortti, koska yhtiö saisi järjestelyn kautta todennäköisesti vielä pienemmän osuuden pitkän ajan kuluessa?
Kaikki kokemukset, erityisesti omaisuusvahingoista ja kohtuullistamisen asteesta, olisivat todella arvokkaita. Olen sitoutunut hoitamaan tämän, mutta tarvitsen realistisen tavoitteen. Kiitos etukäteen!
Talous, velat & perintä / Lakiasiat
8
417
Vastaukset 8
- Anonyymi
toivottavasti joudut maksamaan joka euron takaisin vakuutus yhtiölle saatanan tunari
- Anonyymi
Näissä tapauksissa pidämme vähintään saman tai jopa nostamme korvausvaateita.
Ei ole kenenkään edun mukaista alkaa hyvittämään ihmisen talouden perusteella otettua riskiä sekä aiheutettua vahinkoa. - Anonyymi
Näissä tapauksissa pidämme vähintään saman tai jopa nostamme korvausvaateita.
Ei ole kenenkään edun mukaista alkaa hyvittämään ihmisen talouden perusteella otettua riskiä sekä aiheutettua vahinkoa. - Anonyymi
Ainoa oikea tapa, älä maksa senttiäkään.
Kun asia on käräjäoikeudessa käsitelty ja tuomarin nuija pöytään pamahtanut niin määrätyt korvaukset on silloin maksettu.
Antaa vakuutusyhtiön ynnä muiden saataviaan karhuta, mutta minkäs tyhjältä otat.
Kyllä soskusta sen verran euroja saa, että hengissä pysyy ja vihjeenä, soskusta saa hieman paremmin euroja kun menet tekemään hakemusta pienessä sievässä ja annat ymmärtää olevasi ainakin lievästi alkoholisti.
Hyviä tulevia vuosia vapaaherrana, ei paina työt eikä ole huolta toimeentulosta. - Anonyymi
Ainoa oikea tapa, älä maksa senttiäkään.
Kun asia on käräjäoikeudessa käsitelty ja tuomarin nuija pöytään pamahtanut niin määrätyt korvaukset on silloin maksettu.
Antaa vakuutusyhtiön ynnä muiden saataviaan karhuta, mutta minkäs tyhjältä otat.
Kyllä soskusta sen verran euroja saa, että hengissä pysyy ja vihjeenä, soskusta saa hieman paremmin euroja kun menet tekemään hakemusta pienessä sievässä ja annat ymmärtää olevasi ainakin lievästi alkoholisti.
Hyviä tulevia vuosia vapaaherrana, ei paina työt eikä ole huolta toimeentulosta.- Anonyymi
MathewStiv kirjoitti:
tämä ei ole oikea tapa
Kun korvaukset tai kertyneet velat on sitä luokkaa, ettei niitä millään ole mahdollista saada maksettua niin että itsellä pysyisi ns. leipäsuussa, niin esitetty tapa on oikea ja jopa ainoa mahdollinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.641021Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30687- 90685
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24661- 46648
- 9641
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14635Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.68629Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan82558- 42550
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj22548- 62546
- 61539
- 44531
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47523Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.134508Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13482Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.27437Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa46433Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.29423