Ulkoinen habitus

Tellu

Näkyykö merkeissä jo pärstäkertoimesta tai kropasta jotakin, mikä kertoo Aurinko- tai nousevan merkin?

Klassinen esimerkki on Leijona. Leijonat usein pyrkivät kampaamaan tukkansa taaksepäin, jotta saisivat aikaiseksi kunnon "harjan".

Kalalla puolestaan saattaa olla leuanalushölttää, joka viistouttaa leuan ja kaulan linjaa lähes kalamaisesti. (Ajatellaan vaikka nousevaa Kalaa Hithcockia.) Usein Kalojen ulkonäköä pilaavat tietysti päihteet ja ylensyöminen (Taylor ja Liza Minelli).

Härällä on usein vaaleanruskea tukka ja monet ovat varsin sopusuhtaisia, jolloin on vaikea erottaa Härkä ja Vaaka. (Tim Roth = Härkä.) Vaaka on kuitenkin hivenen "hienostuneempi" rakenteeltaan, useimmiten, ja yleensäkin siro ja vähemmän koolla pilattu. Vaa'at erottaa varsinkin tietynlaisesta kallon rakenteesta (sen oppii näkemään kun tutkii useita Vaakoja). Monet näyttelijät ovat Härkiä, ja Härkä on tietysti melkoisen "läsnä" (Jack Nicholson).

Neitsyeissä on jotakin kuivakkaa (Kirka, Paul MacCartney(?).)

Muistelisin lukeneeni että Oinailla on toisinaan kasvot, jotka muistuttavat peräti Oinaan symbolia! Jokatapauksessa Oinailla on usein varsin pistävä katse.

Kauris kuivuu pystyy vanhetessaan, tai on paremminkin iättömän näköinen (Annie Lennox, David Bowie).

Ravuista olettaisin että he ovat joko melkoisen naisellisia tai miehekkäitä (Harrison Ford).

Skorpionit ovat usein tummia.

Mutta entä Vesi- ja Jousihenkilöt? Tietääkö joku?

***

Alempana oli puhetta siitä kuinka taivaan ja kalenterin merkit eivät korreloi. Sikäli tietysti ihmetyttää noiden alussa mainittujen Leijonien toisinaan ilmenevä tarve näyttää Leijonalta... Ja muut merkin symboliikkaan painottuvat tapaukset. Ehkäpä tässä vaikuttaa jokin kollektiivinen suggestio? Tiiä häntä...

10

667

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jousimiesnainen

      ompas sulla hyviä vitsejä......

      • Tellu

        ...mielipiteesi on astrologiaa tuntevan, haluaisin tietää miksi muka puhun potaskaa.

        Mikäli et tiedä mistään mitään, en tarvitse kommenttejasi.

    • Nike

      Vastasin viestiisi jo aiemmin, mutta jokin vika verkossa, ei tullut koskaan perille. Yritetään uudelleen. Skorppareista löytyy usein (tilastoista viis) tiukka katse. Monesti voi myös havaita jonkinlaista pyöreyttä Ravuilla. Vaikkei ulkomuotoa varmaan suoraan voi kartasta katsoa.

    • kaisa87

      ... kun ma olen kalat...

      sa puhuit etta ulkonakoa pilaa usein liikasonti ja paihteet?

      onko se paihteiden kaytto jotenkin tyypillista kaloille?

      • Tellu

        Karkeasti ottaen voidaan Kalat jakaa kolmeen kategoriaan:

        1. juopot ja addiktit
        2. sisar hento valkoiset (tai muuten vaan lähimmäisiään ylenmäärin rakastavat/palvelevat)
        3. mystikot, uskovaiset, huuhaahenkilöt

        Kalana sanoisin että kannattaa tutkia alitajuntaansa. Silloin ei tarvitse lohdukkeita, ei sorru läheisriippuvaisuuteen, eikä ala sekoilla esim. uskonnon kanssa.

        Toki kartan muutkin osat jotain merkitsevät! Jos pelkkä Aurinko on Kaloissa mutta muut planeetat muualla, niin tyyppi tuskin on kovin Kalamainen. Eli sikäli pelko pois, jos tuntuu että on kammottava kohtalo olla tyyppiä 1, 2 tai 3...

      • Nike
        Tellu kirjoitti:

        ihan vain herkkyys. Voihan Kalat käydä elämässä herkkyyttään vaikkapa leffoissa, imaginäärimaailman pyörteissä. :-D

      • Kulkija
        Tellu kirjoitti:

        Karkeasti ottaen voidaan Kalat jakaa kolmeen kategoriaan:

        1. juopot ja addiktit
        2. sisar hento valkoiset (tai muuten vaan lähimmäisiään ylenmäärin rakastavat/palvelevat)
        3. mystikot, uskovaiset, huuhaahenkilöt

        Kalana sanoisin että kannattaa tutkia alitajuntaansa. Silloin ei tarvitse lohdukkeita, ei sorru läheisriippuvaisuuteen, eikä ala sekoilla esim. uskonnon kanssa.

        Toki kartan muutkin osat jotain merkitsevät! Jos pelkkä Aurinko on Kaloissa mutta muut planeetat muualla, niin tyyppi tuskin on kovin Kalamainen. Eli sikäli pelko pois, jos tuntuu että on kammottava kohtalo olla tyyppiä 1, 2 tai 3...

        Hiphei, kuulun sitten varmaan tuohon kolmoskategoriaan! :-D

        Noista ulkonäköjutuista piti sanomani (yritin minäkin kirjoittaa jo aiemmin, mutta eipäs onnistunut), muistan jostain lukeneeni, että varsinkin naispuolisilla Jousimiehillä olisi usein ns. Jupiterlanteet, eli leveät lanteet. Ja sitä Vesimiestähän kai sanotaan eläinradan Peppi Pitkätossuksi, en sitten tiedä korreloiko ulkonäkökin, kun en juurikaan Vesimiehiä tunne.

        Kalat ovat usein ulkonäöltään(kin) sellaisia "utuisia" ja hailakoita, johon tosin voi nouseva merkki vaikuttaa hämäävästi. Silmät ovat myös ainakin lähipiirini Kaloilla aika vaaleat. Esimerkkinä tuli myös mieleen edesmennyt Nirvanan laulaja Kurt Cobain. Ja Oinaasta jos puhutaan, niin ainakin eräs Oinas-nousuinen läheiseni muistuttaa kasvoiltaan juuri sitä Oinaan merkkiä. :-)

      • Kulkija
        Kulkija kirjoitti:

        Niin, siis tarkennuksena tuohon Peppi Pitkätossu -juttuun: en siis usko, että kaikki Vesimiehet olisivat pisamanaamaisia punapäitä, vaan tarkoitin lähinnä sitä yleistä heikun-keikun-meininkiä ja erikoisuutta. :-)

    • Nuuskamuikkunen

      Ainakin toi rapu-kohta taitanee pitää paikkansa...heh!

    • ...

      Oinaat ovat yleensä aika urheilullisen näköisiä ja kasvot ovat kauniita/komeita, ainakin suoraviivaisia, siitä tiedä näyttävätkö aivan pässeiltä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      65
      17173
    2. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      42
      4962
    3. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      300
      2778
    4. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      149
      2085
    5. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      133
      1634
    6. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      28
      1601
    7. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      19
      1600
    8. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      399
      1560
    9. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      11
      1327
    10. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      11
      1323
    Aihe