Rahasta rakastaja SRK = PORTTO!

SRK.n kerjuukirje SYT:lle 12.2.1965
Suomen Rauhanyhdistysten keskusyhdistys r.y.
Pakkahuoneenk. 12.

Oulu 12.2.65


Toiminnanjohtaja O.K.

Te, Herra Toiminnanjohtaja selittämättä tiedätte, vaara on uhkaamassa kansallista vapauttamme ja porvarillista talousjärjestelmäämme yhä lisääntyvän vasemmistolaisuus tähden.On hyvin mahdollista, että seuraava eduskunta muodostuu jo vasemmistovoittoiseksi.Tätä vaaraa lisää vielä se, että sosialidemokraatit ovat niin julkisesti siirtyneet kommunistien liepeille, leimahan oli parhaiten näkyvissä kunnallisvaaleissa tehdyissä vaaliliitoissa.
Vastatoimenpiteisiin olisi nyt ryhdyttävä koko terveesti ajattelevan kansanosan voimalla. Tässä ei auta yksistään vain poliittiset palopuheet, vaan nyt on osoitettava pohjimmiltaan uskonnollismieliselle kansalle vasemmistolainen ajattelu synniksi. Vasemmistolaisuus ei siis itseasiassa olekaan verrattavissa vain politiikkaan, vaan se on henkivalta, määrätynlainen uskomus ja sitä ei voi kumota muulla kuin Jumalan sanalla.
Järjestömme yksinomaisena tarkoituksena on taistella Jumalan sanalla kaikkea väärää vastaan ja voittaa sieluja Jumalalle. Kun tämä aukeaa,aukeaa samalla vasemmistokysymys oikeassa valossa ja silloin se myös syntinä hyljätään.

Toisaalta järjestömme toimesta tehty työ kirkastaa ns. nukkuville yhteiskunnallisen valveutumisen merkitystä ja nimenomaan näkemään senkin Jumalan lahjana. Velvollisuutemme on olla mukana rakentavien voimien kokoamisessa.
Normaalisti teemme tätä työtä n. 7 - 10 vanhan milj. markan edestä vuodessa, mutta mahdollisuutemme työvoimaa suhteen olisivat suuremmat.

Esitämmekin Teille, Herra Toiminnanjohtaja, että johtamanne järjestö osallistuisi tämän työn avustamiseen yhdessä niiden henkilöidenkanssa, joille olemme tämän lähettäneet, ja joista luettelo seuraa oheisena.
Saimme viime vaalien edellä huomattavan summan tätä tarkoitusta varten,mutta liian myöhäisessä vaiheessa, jolloin ei enää voitu työtä niin tarkoin suunnitella, kuin olisi pitänyt. Vaikka uskommekin, että sen tuloksena Pohjois-Suomi säilytti porvarillisen värinsä.
Emme lähde suoranaisesti poliittiseen työhön, vaan Jumalan sanalla kumoamaan vääriä kasvannaisia. Tässä mielessä otamme mielellämme vastaan toteutettavaksi ne toivomukset, joita lahjoittaja asettaa. Käytettävissämme olisi tähän työhön noin 300 maallikkosaarnaajaa ja 50 pappismiestä. Pappismiehet lähinnä oman toimensa ohella.
Jatkoneuvottelut kävisimme mielellämme suoraan lahjoittajan tai hänen määräämänsä asiamiehen kanssa. Puoleltamme neuvottelee asioista järjestömme taloudenhoitaja ja Päivämies-lehden päätoimittaja E.K., osoite Oulu Pakkahuoneenkatu 12, ...
Te, Herra Toiminnanjohtaja, maamme talouselämän keskeisenä ja vaikutusvaltaisena persoonana ymmärrätte hyvin, että haluamme pitää tämänkaltaiset kirjeet luottamuksellisina. Järjestössämmekin pidämme tämän allekirjoittajien keskeisenä.
'
Ymmärrämme myös, että mahdollinen apunne tuo meille lisää huolta ja vastuuta, mutta sen kannamme mielellämme kunhan vain säästyisimme vasemmiston yhteiskuntajärjestystämme repivätä hirmuvallalta.

Syvästi huolestuneina maamme poliittisen kehityksen tulevaisuudesta.


Kunnioittavasti
Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys< ry.


E.K.
Tal.hoit, päätoimittaja
E.V.

6

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • UUSI

      Mitä olisi tapahtunut jos kommunistit olisivat maksaneet enemmän SRK! lle kuin CIA ja SYT?

      Olisiko suomesta tullut osa Neuvostoliittoa?

      • Anonyymi
        UUSI

        Mahtaako saalemista tulla kasa *askaa.


      • Anonyymi
        UUSI

        Hyvä huomio, olen jopa ajatellut, oliko hoitokokousten takana kommunistit, meno oli ainakin samanlaista, kuin kommunisteilla, kytätään, että noudattaa ohjeistusta.


      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä huomio, olen jopa ajatellut, oliko hoitokokousten takana kommunistit, meno oli ainakin samanlaista, kuin kommunisteilla, kytätään, että noudattaa ohjeistusta.

        Terävä huomio sinulta. Molempien (SRK ja komukat), takana oli sama "toimeksiantaja" eli "Wanha Wihtahousu",- paholainen.


      • Anonyymi
        UUSI
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Terävä huomio sinulta. Molempien (SRK ja komukat), takana oli sama "toimeksiantaja" eli "Wanha Wihtahousu",- paholainen.

        Juuri tuon tyypin toimeksiannostahan sinä noita viestejäsi kirjoittelet. Olette molemmat ahkeria.


      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri tuon tyypin toimeksiannostahan sinä noita viestejäsi kirjoittelet. Olette molemmat ahkeria.

        Miten ihmeessä saat poistatettua aina "mäiskis",mäiskis "vastaukseni?


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      110
      3647
    2. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      19
      2722
    3. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      121
      2291
    4. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      6
      2203
    5. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      8
      1944
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      36
      1596
    7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      58
      1056
    8. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      36
      960
    9. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      73
      934
    10. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      48
      878
    Aihe