Havaittu asia. Annat palautetta ja kritiikkiä näille paikallisille ja yrität heidänkin hyväkseen hieman avartaa heidän maailmankuvaansa. Niin ei, mikään ei mene perille eikä mitään muutosta nähdä tapahtuvan. Ja taatusti näistä asiosta on jauhettu iät ajat täällä.
Normaali ihminen laajentaa tajuntaansa viisaudella ja pohtii asiota ja oppii virheistään ja korjaa ajatusmallejaan. Näin toimien ihminen kasvaa ihmisenä ja kehittyy.
Täällä ollaan sillä tasolla, että jos joku tulee vaikka Hämeestä, niin sanotaan että se on liian hieno ja vähän parempi ihminen. No, tottakai on koska paikalliset itse huonontaa itsensä kateudella, kieroudella ja erikoisilla harrasteillaan kuten juoruilulla ja pahanpuhumisellä sekä kyttäilyllä. Muualta tulevilla on yleensä yhteys itseensä ja hieman järkevämpiä ajatuksia kuin se, että kuka ajoi naapurin pihaan tai saisiko siitä hyvän juorun tai valheen.
Miten ihminen voisikaan kehittyä jos ei ole edes halua ottaa kritiikistä ja viisaista sanoista onkeensa ja muuttaa omaa käytöstään ja ajatteluaan. Pitäydytään samoissa junttimaisissa typerissä ajatuksissa eikä muuteta näkemyksiä edes tosiasioiden valossa.
Normaalisti ihminen oppii virheistään ja parantaa juoksuaan. Karjalassa ei
Anonyymi-ap
6
98
Vastaukset
- Anonyymi
Olen parantanut juoksuani, kun juoksen muskotista kaljakonttien kanssa vain todella harvoin lihava vartija saa minua kiinni!
- Anonyymi
Ken unohtaa menneet erheensä, on tuomittu toistamaan niitä.
- Anonyymi
Ken muistelee erheitään, on tuomittu toistamaan niitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ken muistelee erheitään, on tuomittu toistamaan niitä.
Aloittaja vajakki taas lämmittelee vanhaa samaa paskanjauhantaa.
- Anonyymi
Normaalisti ihminen paranee mielenterveyshoidossa, aloittaja ei.
- Anonyymi
Aloittajan kannattaisi parantaa juoksuaan karjalasta pois päin ja mahdollisimman kauas.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä16211520- 288132
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.566004Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1664977- 214747
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai394384Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas1014285- 1003640
- 803290
- 481781