Kärsinyt siitä että et ole halunnut minua
Olen koko ajan
24
1255
Vastaukset
- Anonyymi
Nyt ei resonoi.
- Anonyymi
Se on sinulle ihan oikein, itsepä läskit. Löysin paljon paremman.
- Anonyymi
Jaa
- Anonyymi
Haluan yhä
- Anonyymi
Voi kulta!
- Anonyymi
Koko ajan minä olen sinut halunnut.
- Anonyymi
Aika moni kärsi siitä, että heitä ei haluttu..
- Anonyymi
Moni myös ajattelee sitä, että riittääkö itse edes toiselle? Ulkopuolinen olo ei houkuttele uskomaan hyvään omalla kohdalla. Siksi ei sille paljoakaan anna tilaa omissa ajatuksissaan?
Mahdotonta on vaikea muuttaa mahdolliseksi, jollei ole uskoa sille, että voisi kokea jotain merkityksellistä toisen kanssa, joka tuottaisi hyvää mieltä ja jatkuvuutta molemmille hyvällä tavalla ilman suurempia turhalta tuntuvia riitoja?
Työtön syrjäytyy, eikä altista itseään helposti uusille pettymyksille? Erakoitumisvaara aina olemassa. Pettynyt myös itseensä, kun tuntee itsensä enemmän painolastina muille. - Anonyymi
tuntu hyvältä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moni myös ajattelee sitä, että riittääkö itse edes toiselle? Ulkopuolinen olo ei houkuttele uskomaan hyvään omalla kohdalla. Siksi ei sille paljoakaan anna tilaa omissa ajatuksissaan?
Mahdotonta on vaikea muuttaa mahdolliseksi, jollei ole uskoa sille, että voisi kokea jotain merkityksellistä toisen kanssa, joka tuottaisi hyvää mieltä ja jatkuvuutta molemmille hyvällä tavalla ilman suurempia turhalta tuntuvia riitoja?
Työtön syrjäytyy, eikä altista itseään helposti uusille pettymyksille? Erakoitumisvaara aina olemassa. Pettynyt myös itseensä, kun tuntee itsensä enemmän painolastina muille.Minä olen erakoitunut, mutta eihän tässä jätetty vaihtoehtoja. Niin minä asian näen. Mutta elämä jatkuu jokatapauksessa. En kyllä tiiä. Ens viikolla tapaan ihmisiä varmaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moni myös ajattelee sitä, että riittääkö itse edes toiselle? Ulkopuolinen olo ei houkuttele uskomaan hyvään omalla kohdalla. Siksi ei sille paljoakaan anna tilaa omissa ajatuksissaan?
Mahdotonta on vaikea muuttaa mahdolliseksi, jollei ole uskoa sille, että voisi kokea jotain merkityksellistä toisen kanssa, joka tuottaisi hyvää mieltä ja jatkuvuutta molemmille hyvällä tavalla ilman suurempia turhalta tuntuvia riitoja?
Työtön syrjäytyy, eikä altista itseään helposti uusille pettymyksille? Erakoitumisvaara aina olemassa. Pettynyt myös itseensä, kun tuntee itsensä enemmän painolastina muille.Tiedän tunteen. Noin ei saisi ajatella, että olisi painolasti jollekin. Mutta helposti niin ajattelee. Siltikin jokainen tuo oman itsensä ihmissuhteeseen. Se on joko vähän tai paljon, riippuen vastaanottajasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moni myös ajattelee sitä, että riittääkö itse edes toiselle? Ulkopuolinen olo ei houkuttele uskomaan hyvään omalla kohdalla. Siksi ei sille paljoakaan anna tilaa omissa ajatuksissaan?
Mahdotonta on vaikea muuttaa mahdolliseksi, jollei ole uskoa sille, että voisi kokea jotain merkityksellistä toisen kanssa, joka tuottaisi hyvää mieltä ja jatkuvuutta molemmille hyvällä tavalla ilman suurempia turhalta tuntuvia riitoja?
Työtön syrjäytyy, eikä altista itseään helposti uusille pettymyksille? Erakoitumisvaara aina olemassa. Pettynyt myös itseensä, kun tuntee itsensä enemmän painolastina muille.Olisin voinut paljon paremmin, jos olisin saanut tehdä itselle mieluisaa työtä! Katson aina bussissa pieniä lapsia äitiensä kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedän tunteen. Noin ei saisi ajatella, että olisi painolasti jollekin. Mutta helposti niin ajattelee. Siltikin jokainen tuo oman itsensä ihmissuhteeseen. Se on joko vähän tai paljon, riippuen vastaanottajasta.
Tiedän ettei saisi, mut minkä itselleen voi. Olen vähän sellainen fiilis ihminen, huomannut sen itsessä, että ikävillä asioilla on liian suuri vaikutus minuun. Jolloin kuormitus voi olla paljon itse asiaa paljon suurempi.
Se voi passivoida myös, vaikka ei haluaisi. Sen olen saanut kokea myös pörssisijoituksissa todella ikävällä tavalla, samoin kävi ensiasunnon kanssa, olin epäonnekas. Elämä ei ole suosinut minua juurikaan, enempi ollut sen suhteen epäonnekas.
Ajoitukset olleet vähemmän onnekkaita 🫣😪 silti haluan syvällä sisimmässäni uskoa, että kokisin onneakin vielä? Sinnikkyyttä, haluton luovuttamaan, vaikka pitkä matka olisi kurottavana vielä edessä parempaan.
- Anonyymi
Onneksi koko ajan sinulla on ollut ainakin yksi, ellei useampikin, lohduttaja.
- Anonyymi
ei minuakaan kukaan halua. taisiis ne epäilyttävät plus 70rkarit sekä ne hiuksiaan kadunkulmassa kampaavat saapaspojat. kyllä se niin vaan on että täytyy olla vtun ruma jos tota ois tarjolla
- Anonyymi
Hän tuskin ajattelee näin.., en sinun tissua tai mitään ole ajatellutkaan menee vähän liian pitkälle kuitenkk, eilen kyllä näin ja aivan ihana oli
- Anonyymi
Tämä on hyvä. Kauniita unia teile ensi keväänä se alkaa.
- Anonyymi
Mistä tiedät etten halunnut. Kysyitkö koskaan?
- Anonyymi
Päättelin siitä, ettei koskaan itse ottanut yhteyttä, ja kun vastasi, vastaili lyhyesti. Niin ja tuuppi aina haravalla kauemmaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päättelin siitä, ettei koskaan itse ottanut yhteyttä, ja kun vastasi, vastaili lyhyesti. Niin ja tuuppi aina haravalla kauemmaksi.
No sitten ei halunnut. Tuskin sitten lukeekaan sinua täältä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No sitten ei halunnut. Tuskin sitten lukeekaan sinua täältä.
Ei halunnutkaan. Luudan olisin vielä ymmärtänyt, mutta harava meni liian pitkälle.
- Anonyymi
Ei minulta. Kun hänellä on oma rakas. Sehän on onnellista että hän ei ole yksin. Kuten minä.
- Anonyymi
Kukas sinä sitten olet kun ei sinulta. Terve?
- Anonyymi
Kenen olisi pitäny haluta ja ketä ja miksi siitä muka kärsisit ettei sua joku halunnu
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä3410501Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on12410099- 217911
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1776294Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.304852- 524630
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1144001Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1233381- 623097
Adonikselle
Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin2173016