Suhdeuutinen persupoliitikoista toi JSN-rapsut Kalevalle

Anonyymi-ap

ulkisen sanan neuvosto (JSN) on antanut langettavan päätöksen sanomalehti Kalevalle sen perussuomalaisten kansanedustajia Pekka Aittakumpua ja Jenna Simulaa käsittelevästä uutisesta.
DEMOKRAATTI/STT
Demokraatti

Oulussa ilmestyvä Kaleva julkaisi viime vuoden marraskuussa jutun, jossa väitettiin lehden nimettömien lähteiden perusteella Aittakummun ja Simulan olevan suhteessa.

Neuvosto katsoi, että jutussa ei avattu riittävästi nimettömien lähteiden käyttöä ja sitä, mihin heidän päätelmänsä väitetystä suhteesta perustuivat.

Kantelun teki kansanedustaja Aittakumpu, joka on siviiliammatiltaan seurakuntapastori. Myös Simula oli antanut kantelulle suostumuksensa.

PS. miksi uutinen poistoon suomi24?

9

197

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Huvittavinta asiassa on kuitenkin tosiasia, että mainituilla henkilöillä on todellisuudessa suhde tänä päivänäkin.

      • Anonyymi

        kerro iltalehdille ja mene takuuseen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kerro iltalehdille ja mene takuuseen?

        Iltalehti kuuluu persujen sontaosastoon.


    • Anonyymi

      Mitään ei saa enää sanoa.

    • Anonyymi

      Kyllä nämä kermaper*eet osaavat sitten uhriutua.

    • Anonyymi

      Oulu on kyllä niin luotaantyöntävä paikka,keskustalaisten Kaleva ansioitunut varsinkin perussuomalaisten moittimiseen asiassa kuin asiassa .
      Kokevat tietenkin heidät kilpailijakseen, naurettavaa ja säälittävää, tällainen nostaa perussuomalaisten kannatusta ja hyvä niin.

      • Anonyymi

        Valehtele,solvaa ja UHRIUDU!!!!


    • Anonyymi

      Kivi koomikko

    • Anonyymi00010
      UUSI

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      184
      5055
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1701
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1605
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      126
      1490
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1393
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      49
      1100
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1074
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      299
      957
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      191
      926
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      770
    Aihe