Mun tarina sosiaalisuuden häiriöstä.

Olen aina ollut ihmisiin ripustautuva koska en pysty luomaan vahvoja ihmissuhteita, pienetkin merkit sosiaalisesta vuorovaikutuksesta saa mut hurmoksiin ja ajattelen välittömästi että mullahan synkkaa ton tyypin kanssa ja kiinnyn henkilöön x valtavasti mutta nämä yksipuoliset suhteet ovat aina päättyneet sosiaaliseen hylkäämiseen. Olen liian sinisilmäinen eihän se toinen osapuoli edes ole musta kiinnostunut ja mä hehkutan miten mukavaa meillä on yhdessä. Näin on siis käynyt jokainen kerta ihmissuhteesta toiseen ennenkuin ovat edes alkaneet mut on vaan torjuttu ja ghostattu. Tämä on mielettömän surullista näillä kokemuksilla pitäisi sitten pärjätä koulussa ja ihmisten kanssa, miksi edes yritän tutustua kun vuorovaikutukseni on yksipuolesta kuvittelua? Koko elämä pelkkää hylkäämistä ei koskaan yhtäkään ihmistä joka sut hyväksyy omana itsenäsi. Ymmärrättekö nyt että mun pahaan käytökseen on syy? Olen aina se ylimääräinen ja se jota ei edes ole olemassa, on minä yksin ja muut ovat ryhmässä minä olen näkymätön välikappale en oikea ryhmän jäsen niin minusta on tuntunut koko elämäni ajan. Vastavuoroisuus on täysin olematonta toiselta ihmiseltä, ja kerta toisensa jälkeen mulle sanotaan no me ei olle sulle sopivaa seuraa jatka etsimistä. Tätä minulle sopivaa seuraa on etsitty jo yli kaksikymmentä vuotta eikä sitä löydy. Onko tässä tilanteessa mitään muuta vaihtoehtoa kuin erakoitua? Vaikea niellä tämmöistä. Mä olen se joka kirjoitti trollauksesta. Ja nyt oikeasti käyttäytykää tämä on avainasemassa mun kuntoutumiseen todella tärkeä. Maksullinen Terapia ei korvaa minulle tätä ketjua jonka lukijoina on tavallisia ihmisiä.