Isä mukaan synnytykseen??

Mies ei osaa etukäteen välttämättä arvioida tilannetta, joten suosittelen hänelle miehistä keskusteluseuraa asian tiimoilta. Synnytyksissä mukana olleet isät siis lähinnä. Meillä on ollut isän oma valinta tuleeko, ja halusi tulla. Ensimmäiseen hän ei päässyt, joten minulla oli tukena ystävätär, joka oli kolmesti itse synnyttänyt. Toiseen siis mies halusi tulla, ja itse kyllä koin hänet paremmaksi tueksi...

Miehelläni jäi jotain traumoja, mutta ne liittyivät siihen, että hän oli mukana hätäsektiossa, ja näki vauvan elvytyksen. Samalla joutui pelkäämään myös minun puolestani. Itse en tiedä mitään, koska minut nukutettiin.

Mutta ei nuo kokemukset ole hänellä ensimmäisenä mielessä, kun hän minut näkee. Lapsiluku oli vain vähällä jäädä kahteen kokemuksen seurauksena.

Muistot tulevat silloin mieleen, kun ko. lapsi sairastaa esimerkiksi. Ehkä sellaista ylisuojeluakin on välillä havaittavissa, johtuen varmasti siitä, että alkuajat olivat vauvallamme hankalat...

Seuraavaan sektioon mies saa tulla mukaan, jos hän itse sitä haluaa. Minä en painosta suuntaan enkä toiseen. Ilmeisesti on kuitenkin tulossa mielellään...

mies tuli vapaaehtoisesti mukaan synnytykseen. Eikä sille tullut mitään traumoja siitä, vaikka normaalisti alakautta synnytin.

meidän mies oli ja ei ollut mukana. Ekan pojan syntyessä oli mukana. Poika kun tuli muutaman päivän myöhässä ja sairaalassa sitä sitten yhdessä odoteltiin. Kaikki meni hienosti. Tosin mulla ei ole hajuakaan mitä hän teki synnytys salissa mutta oli kuitenkin mukana...

Toinen poika oli sitten eri juttu. Mulla tuli raskausmyrkytyksen oireet nopeasti niin pahaksi, että poika laitettiin tulemaan nopeasti ulos. Ei mies ehtiny mukaan. Itseltä meinasi mennä henki siinä touhussa joten oli ihan hyvä että hän ei ollut mukana. Olisi vaan turhaan ollut huolissaan.

Ei oo mies kummastakaan kerrasta ollut moksiskaan ja kumpikin poika on yhtä rakas. Eiköhän ole jokaisen miehen oma ratkaisu haluaako olla mukana. Ei äidin kannata painostaa. Voihan sairaalassa olla mukana joku muukin kuin isä.

mukana koko ajan avautumisvaiheessa joka kestikin 17 tuntia mut ei sitten halunnut tulla ponnistusvaiheeseen vaan odotti käytävässä. On herkempää sorttia eikä ois varmaan pysynyt edes pystyssä! :) En halunnut pakottaa mukaan. Mut avautumisvaiheessa yritti kyllä kovasti olla avuksi.

Toisaalta se on ihan kiva kun se on mukana mutta luulen et itte ainakin ehkä pärjäisin ilmankin. Kuitenkin ainakin mun mies jännitti ja pelkäs mun puolesta niin paljo ettei siitä ollu kauheesti juttuseuraa vaikka tietysti se parhaansa mukaan yritti olla mahdollisimman terävänä. Eli kyllä se riippuu aika pitkälti miehestäkin varmasti. Jotku ei kestä ja jotkut on kuin kotonaan (ainakin kavereiden puheiden mukaan.)

kolmannen lapsen kohdalla ja tarpeellinen olikin. Halusin synnyttää jakkaralla ja isukki piti minut fyysisellä voimallaan pýstyssä ponnistusvaiheen. Meillä ei ollut mitään ongelmaa mukanaolosta, tosin synnytyksen kokonaiskesto oli 4,5tuntia. Isän mielestä oli yksi elämänsä upeimpia kokemuksia vaikkakin sillä kohtaa, kun minuun sattui, sanoi kokeneensa itsensä avuttomaksi.
Äitinä sanoisin, että yksin synnyttäminen ei ollut yhtä hyvä juttu.

Vaikka synnytykseni oli pitkä ja vaikea plus jälkikomplikaatiot, niin mieheni on sitä mieltä ettei hän olisi missään nimessä halunnut jättää sitä väliin. Meitä kokemus yhdisti ja hänelle jäi siitä ihan yhtä hyvät ja kauniit muistot kuin minullekin. Enhän minäkään sitäpaitsi katso lastani muistaen vain synnytyskivut ym. ikävät asiat, joten olisi aika outoa jos mieheltäni ei synnytyksen huonot puolet olisi haalistuneet muistista! Eikä siellä nyt lennä verta ja suolenpätkiä ja isi voipi pysytellä siellä yläpäässä eikä alhaalle ole pakko katsoa...

Niin ja parisuhdekin on palautunut ennalleen, ilman mitään traumoja puolin tai toisin...:)

Mieheni oli synnytyksessä mukana mutta herkkänä ihmisenä hän ei halunnut olla ihan lähellä ja minulle se sopi hyvin. Keskityin kätilöiden ohjeisiin ja taustalta miehenikin minua kannusti. En kaivannut miestäni kädestä kiinni pitämään, se olisi saattanut hermostuttaa enemmän. Tuntui kuitekin hyvältä tietää että mies on lähellä. Kannustaa ja tukea voi monella tavalla. Eli synnytyksessä voi välttyä "veren ja suolenpätkien" näkemiseltä mutta huutaminen on eri juttu... Mielestäni huusin loppuvaiheessa TOSI kovaa mutta mieheni sanoi jälkeenpäin ettei se nyt niin kovaa huutoa ollut! Kai hänkin niin kovin jännitti (oli kuulemma ponnistellut ja puuskuttanut kanssani samaan tahtiin!) ettei muista tarkalleen miten kovaa huusin tai sitten hän oli kädet silmillä ja sormet korvissa! Onnea synnytykseen teille molemmille!

molemmissa synnytyksissä, ensimmäinen oli sektio 9,5 vuotta sitten ja nyt 2,5kk sitten alatiesynnytyksessä ja ei mitään traumoja kummastakaan synnytyksestä. Alatiesynnytyksässä hänen osuutensa oli mahtava, synnytys kesti 6,5h ja koko ajan kannusti vieressä. Luonteeltaan on sellainen että tekee helposti pahaa mutta ei ollut moksiskaa synnytyksestä. Meillä lähentänyt suhdetta ja positiiviseti vaikuttanut siihen.

Isukki oli mukana synnytyksessä. Tosi ihanaa kun hän oli tukemassa. Eihän miehen tarvitse niin olla että näkee suoraan "tapahtuma paikkaan". Meillä mies oli vieressäni kun tyttö syntyi.

Isä on kahden synnytyksen jälkeen vain valittanut, kuinka tylsää siellä oli, ei mitään tekemistä ja joutui vain odottamaan... Näin siis valittaa mies, joka ensimmäisessä katsoi televisiosta jalkapalloa ja toisen synnytyksen ajan luki kirjaa. Ekassa ehti olla mukana kolme tuntia ja toisessa kaksi, joten kohtuuttoman pitkiksikään ei nämä hänen kärsimyksensä mielestäni venyneet. Kolmanteen en häntä mukaan enää ota. Jospa vaikka nämä kaksi lasta kotona pitäisivät hänet työntouhussa, ettei enää olisi niin pitkäveteistä.

Meillä isä oli mukana synnytyksessä omasta tahdostaan. Olimme puhuneet asiasta monesti ja mieheni oli sitä mieltä että tulee mukaan. Olin myös sanonut että saa lähteä kesken pois jos tuntuu pahalta tai olla tulematta jos ei siihen omasta halusta kykene. Eli annoin miehelleni vapaan valinnan ,en pakoittanut/velvoittanut. Tuli kuitenkin ja on erittäin tyytyväinen että tuli. Kokemus oli kuulemma mahtava, sanoi että nyt vasta ymmärtää mitä nainen saa kokea ja ettei se naisena olo niin helppoa ole; "kovaa hommaa toi synnytys"! Serkkuni mies ei ole pystynyt synnytyksiin menemään, mutta ei se parisuhteeseen ole mitenkään vaikuttanut, minä olin serkkuni tukena toisen lapsen synnytyksessä (tämä tapahtui ennen omaani), ja voin sanoa että kokemus oli hieno ja ymmärrän täysin etteivät kaikki miehet siihen pysty osallistumaan. Tuttavan mies oli synnytyksessä mukana ja sanoi ettei mene seuraavaan mukaan; ei kuulemma kestä katsoa kun vaimoaan koskee ja sitä avutonta oloa kun ei voi toista auttaa, odotteli sitten käytävällä hermostuneena.

ja kyllä meilläkin mies pelkäsi,jos hänestä ei oo mitään apua.Mä sanoin,et kätilöt hoitaa sen muun puolen ,et oo vaan siinä tukena.Mä meinasin itse pyörtyä,kun näin kirjasta ja videolta synnytyksen ja sanoin miehelle,ett kuinka sä pystyit olla siellä alapäässä katsomas,kun tytär syntyi.Hän katsoi mua ja sanoi,et eihän se mitään kaunista katsottavaa oo,mut lopputulos on sen arvoinen.Hän ei olis mistään hinnasta jäänyt pois.Ja voihan sitä etukäteen miettiä ja keskustella että mitä se vois olla ja katsoa videolta,kirjasta,mut kyl se tilanne on erilainen,eikä sitä oikeastaan voi tietää,ennenkuin kokee sen.

Mieheni on ollut kaikkien kolmen lapseni synnytyksissä mukana. Tein hänelle heti alusta asti selväksi, että pakko hänen ei missään vaiheessa ole synnyttykseen mukaan tulla. Halusi kuitenkin ihan omasta tahdostaan tulla ja hyvä niin. Tosin keskimmäinen lapsi jouduttiin tosin tuomaan maailman sektiolla, mutta mieheni näki senkin tapahtuman ihan alusta alkaen. Ei ole vielä tähän päivään mennessä puhunut siitä, että olisi jäänyt, jotain traumoja:)Tosin mieheni on aina ollut kaikessa mukana ennen lasten syntymää. Täytyyhän sitä isänäkin valmistautua uuteen tulokkaaseen ja aivan samalla tavoin, kuin äidin;)

Meillä isä sanoi jo silloin kun tulin raskaaksi että haluaa tulla synnytykseen, sanoin kyllä ettei pakko ole tulla jos myöhemmin alkaa pelottamaan.(Tämä oli ensimmäinen lapsi miehelleni ja toinen minulle)
Kyllä hän sanoi muutaman kerran kun laskettu aika rupesi lähestymään, että hiukan häntä rupee pelottamaan tuo synnytys mutta että kyllä hän aikoo sinne mukaan tulla. No sitten eräänä aamuna herätin hänet ja sanoin että kohta varmaan täytyis lähteä sairaalaan ja niinpä sitten lähdettiin. Eipä keretty synnytyssalissa oleen kuin 25min ja poika syntyi.Kaiken kaikkiaan synnytys kesti 4h30min.
Kyllä miehelläni myös itku tuli kun poika tuli maailmaan ja on sanonut monta kertaa sen jälkeen että se oli kyllä niin hieno hetki olla siellä pitämässä kädestä kiinni ja sousittelee kaikille isille.Enää hän ei kuulemma voi sanoa että naiset olisivat jotenkin heikompia kuin miehet,että kun näkee sen kivun ja tuskan mitä nainen kärsii...

minä olin mukana synnytyksessä. Vaimoni kertoi siitä olleen todella paljon apua kun olin vierellä. Kuulemmma pelkkä katsekontakti häneen rauhoitti.
Ei minulle ainakaan tullut mitään haluttomuutta vaimoani kohtaan, miksi olisi? Synnytyshän on luonnollinen asia?

Sivarina minua ihmetyttää, ja huvittaa sellaiset "miehet", jotka evät tuota kestä, ja toisaalla ovat niin armeijahenkisiä. Eikös siellä armeijassa pitänyt niitä miehiä juuri tehdä? ;) Ressukoita ovat..