Suomessa oli syyskuun 2025 lopussa
308 900 työtöntä työnhakijaa ELY-keskusten kehittämis- ja hallintokeskuksen (KEHA-keskus) Työllisyyskatsauksen mukaan. Tämä oli 29 200 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin.
Työttömyysaste oli syyskuussa 11,4 prosenttia, eli 1,0 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin.
Suomessa oli syyskuun 2025 lopussa 308 900 työtöntä työnhakijaa
4
53
Vastaukset
- Anonyymi
Eläköön potkulaki!
- AnonyymiUUSI
Työllisten väheneminen (15-74 vuotiaat)
2022 : noin 2 619 000 työllistä.
2023 noin 2 628 000 työllistä.
2024 lokakuussa 2024 työllisiä oli 2 586 000
2025 tilanne on edelleen heikentynyt, mutta pitää odottaa vuoden 2025 tilastokeskuksen lukuja
Työpaikkoja on siis vähemmän. - AnonyymiUUSI
Maailma ONNELSIN kansa tyhmä sanoisin .SU 35 S kuski . Lännen koneet alas .
- AnonyymiUUSI
Ei olisi kannattanut uskoa Petteri Orvon puheita siitä, että syntyy 100.000 uutta työllistä heidän politiikalla. Ei tarvitse muuta kuin äänestää heitä heitä. Sittenhe pääsevät pelastamaan Suomen työttömyydeltä ja pääsevät myös vähentämään velkaa.
Petteri Orpo = VALEHTELIJA. Väittää edelleen kirkkain silmin, että kaikki onnistuu.
Minä ainakin olen menettänyt uskon talouteen ja säästän nin paljon kuin mahdollista, jotta olisi aikanaan eläkkeelle ehkä päästessäni jotain rahaa. Tarvitsen myös rahaa, jotta voisin sairastuessani käydä kalliilla yksityislääkärillä, kun muuta ei kohta ole. Ja jos pitää päästä päivystykseen, enkä olisi vamman takia ajokunnossa, niin joudun menemään taksilla (jos ottavat vamman saaneen ihmisen kyytiin vertavuotavana) satojen kilometrien päähän, eikä se ole ilmaista. Pitää päästä takaisinkin joskus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä15111406- 288102
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.565884Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1624759- 154671
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai324331Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas844193- 843487
- 803240
- 481741