Suomen talouteen olisi yksinkertainen apu olemassa...

..mutta jostain syystä yksikään hallitus ei halua asiaan puuttua. Ehkä eivät ymmärrä, koska valtaosin poliitkot ovat poliittisia broilereita vailla kokemusta yrittäjyydestä.

Keino nro 1: Toiminimi-yrittäjyyden uudistaminen. Toiminnan vastuuta pitää rajoittaa osakeyhtiön tapaan, mikä mahdollistaisi yrittämisen riskin ottamisen ilman pelkoa koko elämän romuttumisesta.

Keino nro 2. Kirjanpito pitää tehdä niin helpoksi, että yrittäjä voi sen tehdä itse ilman suurta riskiä. Tähän voisi yhteiskunta tarjota neuvota-apua

Keino nro 3: Sallitaan vapaa tmi-yrittäminen työttömille. Vain tienattu raha huomioidaa tuissa, mutta poistetaan yrittäjä-statuksen syntyminen.

Jo noilla keinoilla tulee tuhansia uusia itsensä työllistäjiä. Eikä maksa oikeastaan mitään.

Kertokaapa tämä jollekin kansanedustajalle, niin osaa viedä hanketta eteenpäin.
7164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Lainsäädäntöä tulisi myös monilta osin fiksata niin, ettei pieni toiminimi rinnastu isoihin yrityksiin, koska nämä toimivat täysin eri kentällä.

Äänestä

Toiminimi ei oikeastaan ole edes yritys (erillinen oikeushenkil) ja sitä pitäisikin kohdella itsenäistä työtä tekevänä kuluttajana tai ammatinharjoittajana.

Äänestä

Tähän muutokseen riittäisi 1% nykyisistä yritystuista ja toisi kymmeniä tuhansia uusia työllisiä.

Äänestä

Yrittäjyyteen kuuluu valitettavasti riskit. Riskitöntä yrittämistä ei ole.

Äänestä
  • Mutta rajaa voisi madaltaa.

    Äänestä

  • Riskejä on monenlaisia. On eri asia riskeerata yrityksen pääoma kuin koko elämänsä yhden virheen takia. Siksi suomalaiset eivät halua yrittäjiksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

..mutta jostain syystä yksikään hallitus ei halua asiaan puuttua. Ehkä eivät ymmärrä, koska valtaosin poliitkot ovat poliittisia broilereita vailla kokemusta yrittäjyydestä.

Keino nro 1: Toiminimi-yrittäjyyden uudistaminen. Toiminnan vastuuta pitää rajoittaa osakeyhtiön tapaan, mikä mahdollistaisi yrittämisen riskin ottamisen ilman pelkoa koko elämän romuttumisesta.

Keino nro 2. Kirjanpito pitää tehdä niin helpoksi, että yrittäjä voi sen tehdä itse ilman suurta riskiä. Tähän voisi yhteiskunta tarjota neuvota-apua

Keino nro 3: Sallitaan vapaa tmi-yrittäminen työttömille. Vain tienattu raha huomioidaa tuissa, mutta poistetaan yrittäjä-statuksen syntyminen.

Jo noilla keinoilla tulee tuhansia uusia itsensä työllistäjiä. Eikä maksa oikeastaan mitään.

Kertokaapa tämä jollekin kansanedustajalle, niin osaa viedä hanketta eteenpäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu