Omakohtaisena kokemuksena olen havainnut, että tässä maakunnassa ehkä eniten 60-80 vuotiaat häiriökäyttäytyy eli seuraa toisia, kyttää, juoruaa, valehtelee, keksii tarinoita ja kadehtii.
Nuorissakin varmaan on tätä mutta jotenkin tuntuisi että tuo vanhempi ikäryhmä on erityisen narsistista. Voi olla että olen väärässäkin mutta itse olen saanut nimenomaan vanhemmilta ihmisiltä tuollaista toimintaa havaita. Ei nuoret ole levitelleet juoruja tai en ainakaan tiedä sellaisesta jos on.
Tuntuu että 60-80 vuotiaat on maakunnassa eniten häiriöisiä
8
95
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Minä olen tehnyt havainnon, että tällä palstalla Pohjois-Karjalan ihmisiä haukkuvan tyypin täytyy olla todella tarmokas kyttääjä, koska tuntee jopa kaikki ihmisryhmät ja heidän käytöksensä.
- AnonyymiUUSI
Kyttäämättäkin se selviää kun huomaa mitä ikäryhmää kyttääjät yleensä on, taikka kovimmat valehtelijat.
P.s, Minä en hauku Pohjois-karjalan ihmisiä. Minä kritisoin ja samoista syistä kuin monet muutkin. Haukkuminen on tämä alueen väestön heiniä. He aina parjaa selän takana minkä ehtii toisia ihmisiä. Kritiikki huonosta käytöksestä ei ole parjausta. - AnonyymiUUSI
Aloittajalle olisi vanhaan hyvään aikaan käynyt kuten Päätalon Herkolle, kun pappi kirjoitti kirkonkirjaan "Mielisairas" ja lähetti Pelson pakkotyölaitokseen.
Nykyään valitettavasti vajaamieliset saavat olla vapaana ja häiriköidä ympäristöään. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Aloittajalle olisi vanhaan hyvään aikaan käynyt kuten Päätalon Herkolle, kun pappi kirjoitti kirkonkirjaan "Mielisairas" ja lähetti Pelson pakkotyölaitokseen.
Nykyään valitettavasti vajaamieliset saavat olla vapaana ja häiriköidä ympäristöään.Eipä tuo suurta häiriötä aiheuta tänne kirjoittamalla, joillain se vaan ottaa syystä tai toisesta koville lukea näitä mielipiteitä.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Eipä tuo suurta häiriötä aiheuta tänne kirjoittamalla, joillain se vaan ottaa syystä tai toisesta koville lukea näitä mielipiteitä.
Että aloittaja ihan itse vastasi ja puolustaa sekoiluaan... 😂🤣😂
- AnonyymiUUSI
Jospa liikkuisit muuallakin kuin siellä vanhainkodin käytävillä vai eivätkö päästä?
- AnonyymiUUSI
Aloittaja ei hauku se räksyttää.
- AnonyymiUUSI
Vanhuuden dementtia kuolema odottaa sairaudet syöpä aivoverenvuoto ym.tylsistyy viimeinen mahdollisuus olla hankala on paha olla pitää purkaa pahaa oloaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 585060
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai544562Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas1224489Mikä on vaikeinta siinä, että menetti yhteyden kaivattuun, jota vielä ajattelee?
Mikä jäi kaihertamaan? Jos jokin olisi voinut mennä toisin, mitä se olisi ollut? Mitä olisit toivonut vielä ehtiväsi san2941647- 2281308
- 811301
- 681265
- 305998
- 199930
Pääsit koskettamaan
Sellaista osaa minussa jota kukaan ei ole ennen koskettanut. Siksi on hyvin vaikea unohtaa sinut kokonaan.50820