Olin ekstaasisen iloinen kun sain tietää olevani raskaana - olen niin vanha, lähes nelikymppinen, ja tämä on ensimmäiseni. Nyt kuitenkin mietin, pitäisikö tehdä abortti, tappaa lapseni (nimikin oli jo mietitty, ja vaatteita aloin tehdä). Ongelmani on se, että lapsen isä otti pitkät - ei halunnut isäksi vanhoilla päivillään (hänelläkään ei ole ennestään lapsia). Olen käsityöläinen, ja työskentelen kotona. Kertokaa minulle, kokemattomalle, voiko lapsen kanssa tehdä työtä vai onko lapsi itse ihan kokopäivätyö? Minulla ei ole säästöjä, ja sossuun en haluaisi turvautua. Täytyy päättää viikon sisällä, mutta en kertakaikkiaan osaa. En pelkää yksinhuoltajuuden emotionaalista puolta, rakastaisin lastani, mutta olisinko edesvastuuton, jos antaisin hänen syntyä köyhään kotiin?
Yrittäjän äitiys
yksinäinen
301588
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
niin miksi muka et voi tehdä töitä kotona vauvan ollessa kanssasi? Ei vauva nyt sinun aikaasi koko ajan vie! Tiedän perheitä, missä aikoinaan vauvat olivat kampaamoiden takahuoneessa äitien tehdessä töitä. Minusta sinun pitää pitää vauvasi!
Huolehdit vain siitä, että sinulla on sosiaalinen verkosto ympärilläsi, ihmisiä jotka auttavat sinua, pitävät seuraa sinulle ovat tukenasi sinulle ja vauvalle. Ja saathan sinä lapsilisät isäkin joutuu maksamaan elatusmaksua.
mutta minulla on sellainen tapa suhtautua asioihin - haluan olla varma, haluan suunnitella. En ole kovin äidillinen tyyppi, mutta tämä pikkuinen on jo vienyt sydämeni, ja ainoa asia, joka pelottaa, on nuo rahavaikeudet. Luin kirjaa pikkulasten kehityksestä (mistäs sitä muuten oppii, tutuillani ei ole lapsia), ja sen kirjoittaja tuntuu ajattelevan, että lapsen kanssa pitää viettää ihan tavattomasti aikaa. Ja pelkään sitä, jos lapsi herää kovin usein (tai eikös ne yleensä aina heräile, muutamat ensimmäiset kuukaudet?), enkä saa nukuttua, ja olen sitten niin väsynyt, että päivätkin menee horroksessa.
Tunnen kuulostavani aika avuttomalta, mutta en ole todella sellainen. En vaan tiedä, millaista lapsen kanssa eläminen on. Minulla ei ole sukulaisia lähelläni, joten olen tilanteessa melko yksin. Lapsen isä ei aio auttaa taloudellisesti. Lapsi pitäisi hänen mielestään abortoida. Ehkä hän muuttaa mielensä myöhemmin, kun näkee lapsen... Kai se joskus niin käy. Toivon ainakin.
Kiitos vastauksestasi. Se rohkaisi
Lapsen isä joko maksaa elatusmaksut tai hänet ulosmitaan, koska sinulle maksetaan valtion varoista elatusapu, joka sitten peritään lapsen isältä.
Kun pidät lapsen, vaadi lapsen syntymän jälkeen isyystesti, vaadi myös yksinhuoltajuus! Neuvoja saat sosiaalitoimistosta ja neuvolasta!
Ja miettippäs kuinka kivaa on kun on se oma pieni käärö sylissä, kaikesta huolimatta lapsi tuo uutta elämää!
Lapsen kanssa selviää käytännöllisellä 'maalaisjärjellä'. Jos osaat pitää huolta itsestäsi, niin osaat pitää huolta myös lapsestasi. (Minä kyllä opin pitämään huolta itsestänikin vasta sitten kun tuli lapsia, joista olin vastuussa.)
Odotan itse parhaillaan esikoistani -yksin.. Palkka ei ole järin suuri, lisäksi makselen tässä vanhoja opintotukia pois sekä erästä toista lainaa. Minimielatusapu ei tule olemaan suuri, n.100e mutta olen päättänyt pärjätä tavalla tai toisella. Tingin omistani ja huolehdin, että lapsella on kaikki mitä hän tarvitsee. Kyllä sinä pärjäät, minäkin olen päättänyt pärjätä =) Tottakai nyt jo surettaa kuinka pienenä joudun hänet päiväkotiin laittamaan, mutta ei ole vaihtoehtoja. Minusta sinulla on ihana tilanne kun voit pitää hänet kotona, ainakin jonkin aikaa. Ja eikö se työskentely ole vain järjestelykysymys? Ainakin omat vanhemmat ovat hoitaneet meidät kotona työn ohella kouluikään asti (tai no äiti lähinnä).
Minä en koe olevani edesvastuuton, vaikka annan lapseni syntyä "köyhään" kotiin, päinvastoin tunnen olevani vastuullinen aikuinen ihminen, sillä haluan kantaa vastuun tästä pienestä taimesta masussani vaikka hänen isänsä ei siihen valmis ollutaan.
Kyllä me pärjätään näiden vaavien kanssa, ihan varmasti!!
Kuulostat niin päättäväiseltä ja järkevältä, että selviät mistä vain.
Itsestäni en ole niin varma...
Minun äitini työskenteli kotona, ja minä tunsin olevan hiukan heitteillä. Hänellä oli aikaa laittaa ruokaa, mutta ei aikaa jutella kanssani, lukea kirjoja, leikkiä, hullutella. Kasvoin tietäen, etten ollut haluttu, ja nyt en ole missään tekemisissä hänen kanssaan. Ehkä minusta tulisi samanlainen äiti, ja kaiken sen vaivan jälkeen aiheuttaisin vain toiselle ihmiselle onnettoman alun elämään.
millainen tulee olemaan omille lapsille. Jos on umpinarsisti luonne, niin tahtoo kostaa lapsilleen kaiken, mitä itse on kokenut. Sinä tuskin kuulut niihin. Kai oma elämäsi on elämisen arvoinen, vaikket pidä omasta äidistäsi.
paha se on kenenkään muun sanoa siihen, mitä tunnet yhtään mitään. Eli mikäli koet ettet missään tilanteessa pystyisi olemaan hyvä äiti niin ehkä sinun täytyy miettiä sitä toista vaihtoehtoa...? Onhan se vastuun kantamista ettei halua kenenllekään "huonoa" elämää. Entä tuo adoptio mistä on kovasti puhuttu? Tuntuuko se sinusta jotenkin vastenmieliseltä vaihtoehdolta?
Minua vain pistää silmään sinun kirjoituksessa sana ehkä. Tuntuu ettet sittenkään ole varma olisitko niin kauhea äiti? Yleensä omien vanhempien virheistä oppii ja niitä ei itse tee omille lapsilleen. Ja jokainen meistä pelkää, minäkin esimerkiksi pelkään sitä, miten onnistun kasvattamaan lapseni niin, että hän pysyy erossa mm. huumeista ja alkoholista ns."huonosta" seurasta.
Vaikea tilanne kyllä sinulla =(
mutta olen melko varma, että olisin köyhä. Tänään päätökseni tuntuu kallistuvan sille puolelle, että annan lapsen syntyä. Päätän huomenna, jos vain voin.
Adoptio on varmaan hieno juttu, jos sattuu hyvään perheeseen. Mutta kai sitä aina miettisi, että rakastavatko he lastani todella, ja olisiko sittenkin pitänyt uskaltaa yrittää omin voimin. Harkitsin aikoinani itse adoptoivani lapsen, mutta siinä oli aina esteenä se, että kumppanini oli liian vanha, eikä muutenkaan halunnut lapsia.
vanhemmat turmelevat elämämme ensimmäisen puoliskon, ja lapsemme toisen.
baarin takahuoneessa ja leikkikehänä toimi välillä maitolaatikko, ei jäänyt traumoja. nyt itsekkin yrittäjänä kuskaisin kyllä lasta toisinaan kaupalle. liiketuttavatkin tuovat omiaan neuvotteluihin ja kaikki on sujunut aina mallikkaasti. kyllä se siitä suttaantuu...
Kelalta päivärahaa.Ei niitä lapsia voisi tehdä,jos aina miettisi onko valmis ja onko rahaa.Meillä ei ollut edes omaa kotia lapselle,kun aloin odottamaan ja rahaakaan ei tähän perheeseen ole siunaantunut kovin paljon,mutta henkistä pääomaa on,vaikka muille jakaa.Ja sitä sinulla tuntuu olevan,kaikilla niillä jotka on hyvätuloisia ei aina edes ole sitä mitä lapsi eniten tarvitsisi hoivaja hellyyttä.
Pidä lapsesi! Itselläni on talous turvattu, on kesämökki, sijoitusasunto ja velaton talo, ikää vähän yli kolmekymmentä! Saimme lapsen, jonka menetimme 8 tunnin päästä syntymästä. Olisin mieluusti antanut maalliset hyvät, jos olisin saanut hänet pitää. Tottakai aluksi voi olla rankkaa, jos lapsi itkee yötä päivää, mutta ainakin meidän paikkakunnalla yksinhuoltajan on mahdollista saada kunnallista kodinhoitoapua, jos ei jaksa lapsen kanssa. Jos olet yrittäjä niin "tee töitä vaan sunnuntaisin" ei vaikuta ansiosidonnaiseen päivärahaan ja näin saat vähän enemmän taloudellista tukea. Taloudelliseen puoleen ei lapsenteon pitäisi kaatua, yhteiskunta pitää siitä kyllä huolen, jos vain otat selkoa asioista. Kysy neuvolasta ja muista, ettei sossuun turvautuminen ole häpeä! Sitä vartenhan esim. minä maksan veroja ihan tarpeeksi, jotta saisit pitää lapsesi. Lisäksi Mannerheimin lastensuojeluliitto tarjoaa edullista lastenhoitoapua (muistaakseni 4.20 / tunti, myös yöllä). Pärjäile!
Minä kun en valitettavasti (tai enpä sitä muuten valita:) asu enää Suomessa. Suomen sosiaalihuolto on maailman paras. Meillä ei täällä ole asiat ihan niin hyvin. Jonkin verran saa apua, mutta sitten joutuu tilittämään tekemisensä ja jokaisen ansaitun pennosen (kuluja ei kysytä, tulot vain, ja kohdellaan kuin rikollista jo etukäteen - tosi nöyryyttävää) ja se isän elatusmaksu maksetaan vain, jos isä suostuu. Tämä isä myöntää isyytensä, se ei ole ongelma, hän vaan ei halua mitään osaa, emotionaalista eikä rahallista, lapsen hoidossa. Hän voi helposti minimoida tulonsa, vaikka veisin asian lakituvan kautta, koska hänkin on yrittäjä, ja saa tuloja monelta suunnalta.
Ja jos olisin ollut töissä muualla, en silti saisi palkallista äitiyslomaa niin kuin te siellä Suomenmaassa. Olette järjestäneet maanne todella huolehtivaiseksi yhteisöksi, monella tavalla. Olen minäkin täällä veroja maksellut, mutta niistä menee iso osa yksityiskoulujen miljoonaavustuksiin ja poliitikkojen kampanjoihin. Köyhien asema pahenee koko ajan.
Olen silti onnellinen lapsesta, tavallaan. Ja kuitenkin mietin aborttia. Ehkä voisin antaa lapsen adoptoitavaksi, mutta miten sellaista voisi tehdä? Tulisi aina mieleen, että osaavatkohan kasvattaa kunnolla, ja rakastavatkohan tarpeeksi. Ehkä voisin antaa hänet siskolleni, sinne Suomeen... Hän on naimisissa, ei lapsia, ja on nuorempi kuin minä. Mutta ei sekään ole täydellinen ratkaisu.
Ehkä se tästä sujuu. Monet ovat yksinhuoltajina selviytyneet. Ja toisaalta, ehkä vielä löydän jonkun kunnollisen miehen, joka haluaa olla isä vanhoilla päivillään:)
Kiitos rohkaisusta kaikille. Arvostan kommenttejanne, todella. Tämä elämä on niin absurdia. Jotkut haluavat lasta, käyvät läpi hedelmällisyyshoitoja, eivätkä silti saa lasta. Sitten minä, "vanha" nainen tulen raskaaksi vahingossa, ja niin helposti. Ehkä se johtuu siitä, etten ole syönyt pillereitä koskaan ja olen muutenkin terve. Mutta olen aika vanha. Kun vien lasta kouluun aikoinaan (jos, jos), minua varmaan luullaan hänen isoäidikseen.
adoption puolesta puhuja?
Mikä se on tuo "adoption puolestapuhuja" -asenne? En oikein ymmärrä ajatuksenjuoksuasi. Jos raskaus ei ole suunniteltu, niin sitä on tilanteessa, jolloin täytyy ihan tosissaan miettiä, mikä olisi paras ratkaisu. Ei tässä ole paljon aikaa, jos päädyn aborttiin. Jos taas päätän synnyttää lapseni, totta kai adoptio on sitten myöhemmin yksi mahdollisuus, vaikkei mikään helppo sekään.
Olen vaikeassa tilanteessa, ja todella arvostan kaikkia asiallisia kommentteja. Siksi kirjoitin tänne. Asiattomat kommentit on paras jättää pois, kiitos vain. Niistä ei ole hyötyä kenellekään.
Vai oletko sitä mieltä, että 'adoptio' on tabutermi, eikä sitä saa mainita muuta kuin 'adoptio'-palstalla? Vai mitä palstaa suosittelisit? Hei, haloo, tilanteeni on todellisesta elämästä - sinun palstapoliisielkeesi eivät kiinnosta ollenkaan. Jos rikoin jotain kirjoittamatonta suomalaista keskustelupalstasääntöä, olisitko niin ystävällinen ja selittäisit. Olen aivan ulalla.
Päätän ensi viikolla, mitä teen. Tulee olemaan pitkä viikonloppu, sitä ultraa odotellessa. Toisaalta abortti tuntuu tappamiselta. Toisaalta köyhyys pelottaa. Adoptio (sori) pelottaa. Lapsi sinänsä tuntuu ihanalta ajatukselta. Jospa voittaisin lotossa, sehän ratkaisisi asian. Mutta se suunnitelma ei taida olla kovin kiinteällä pohjalla.
mielestäni parempi vaihtoehto kuin abortti. Käsittääkseni nämä vanhemmat "seulotaan" hyvin tarkkaan (huvittavaa sinänsä) He ovat usein vuosikausia lapsettomuudesta kärsineitä ihmisiä joille oma lapsi olisi kaikkien unelmien ja toivoiden täyttymys.
adoptioon.Sillähän se on selvä.
Täydellisessä maailmassa lapsia syntyisi vain sellaisille kuin sinulle, joka todella niitä haluaa. Minä en vielä tiedä, mitä tehdä.
Joku arvosteli, kun tulen tänne kirjoittelemaan ja mainitsen adoptiosta mahdollisuutena. Etsin palstaa aiheesta 'Raskaana, ja harkitsee aborttia, äitiyttä tai adoptiota', mutta en löytänyt. Siksi tulin tänne. Jotkut näyttävät ajattelevan, että tälle palstalle saisi tulla vain, jos on tehnyt abortin, ja sitten kertoa kokemuksistaan. Minusta elämä ei ole niin yksinkertaista. Tai ainakin yritän miettiä asioita, ennenkuin teen päätöksen (vaikka eipä tuo raskaus itse mietinnän tulos ollut). Kauhean vaikea päätös. En usko, että olen koskaan ollut vaikeamman päätöksen edessä. Jos annan lapseni syntyä, ja jos se syntyy terveenä, haluaisin olla hyvä äiti. En tiedä, osaisinko olla.
Keskenmeno olisi helpoimmalta tuntuva "ratkaisu". Sekin voi tietysti tapahtua, koska olen niin vanha. Se ikä tässä eniten huolettaa, rahan jälkeen. Miten tulisin mummoiässä toimeen teini-ikäisen lapsen kanssa.
En ole koskaan edes pitänyt vauvaa sylissäni, tai en ainakaan muista, että olisin. Se on ihan toisenlainen elämä, ja minulla on tilaisuus/vaara astua siihen elämään, tai sitten ei.
Onko täällä ketään, joka on ollut samassa tilanteessa; vanha, köyhä ja tottumaton lapsiin? Mitä teit ja oletko katunut? Aborttia varmaan katuu, mutta kun sitä lastakin voi katua, ja sitten se on jo liian myöhäistä...
Olen pohdiskellut paljon samoja juttuja... Ikävä kyllä minusta ei ole apua, sillä en ole itsekkään keksinyt ratkaisua siihen kumpaa katuisin enemmän. Mietin, että olisi nyt kohta puoleen aika tehdä se lapsi jos meinaa, mutta kun en ole lapsirakas, toisaalta haluan lapsen. Kumpaa kadun enemmän; sitä, että teen lapsen vai sitä etten tee. Ja oikeestaan onko sillä katumisella mitään väliä, se on jotain mikä tulee jälkeen päin, miksi murehtia sitä nyt. Mutta mitä nyt? Teenkö lapsen ja otan riskin, etten sitä kykene rakastamaan, vai jätänkö varmuuden vuoksi tekemättä ja mahdollisesti kadun myöhemmin.
Olen aiemmin tehnyt abortin, myös aikuisiällä jo, ja sitä ratkaisua en ole koskaan katunut, koska mietin asiat aina näin liian tarkkaan. Aika valuu nyt vain hukkaan kun päätöstä ei synny, viiden vuoden kuluttua, en ehkä enää kykene lasta saamaan, vaikka silloin haluaisin...Mutta on myös mahdollisuus etten halua koskaan, eli jos kuitenkin lapsen teen se olisi varminta tehdä nyt.
Toisaalta teenkö lasta, siis kuvittelenko kuitenkin, että mahdollisesti lapsen joskus teen vain siksi, että muut odottavat minun tekevän. Tätä olen nyt miettinyt, yhä varmemmaksi tulee, että se halu saada lapsi on kuitenkin minusta itsestäni lähtöisin, en vain koskaan ole ajatellut olevani kokonaan lapseton ja minulla on tarjota paljon.
Sikälihän meidän pohdintamme eroavat oleellisesti, että sinä olit jo varautunut olemaan lapseton koko elämäsi. Minä vielä haen kumpaa olisin. Nyt sinulle on tullut muutos, et ehkä olekaan aina lapseton. Varmasti rankkaa, muuttaa nyt aivan kaikki. Toisaalta voisit elämäsi säilyttää ennallaan, mutta tiedä sitten palaako se enää normaaliksi abortin jälkeen... Miksi elämä ei ole yksi-nolla ratkaisuja, vaan täällä joutuu punnitsemaan aivan liian monia asioita?
Ihmettelen missä maassa olet, lähinnä siksi että mikäli sosiaalihuolto on noin huonosti hoidettua, uskaltaako siellä mennä sairaalaan köyhä toimenpiteeseen? Omasta terveydestäänkin kannattaa kantaa huolta ja ei pidä lähteä kaiken maailman puoskareiden silputtavaksi. Jostain yksityiskohdasta päättelin, että olisit amerikoissa, mutta siellä lienee abortti laiton? No, mitäpä väliä sillä on kunhan huolehdit hygieniasta molemmissa tapauksissa; synnyttäessäsi keskeneräisenä tai valmiina. On sitä varmaan aivan avuton olo yksin tuollaisessa maassa jossa ei ole apua sosiaalihuollon puolelta?
En usko olevani täydellinen, mutta tiedän, ettei mikään maailmassa korvaa pienen lapsen hymyä tai aurinkoisia katseita! Vaikeaa on varmasti, niinkuin kaikilla, mutta usko, että selviät! Tiedän paljon äitejä, jotka ovat saaneet lapsosen yli 45 vuotiaina, siis jopa esikoisen ja hyvin ovat selvinneet. Jos et usko selviäväsi yksin, ota luoksesi au pair! On aina tukena ja voi tehdä töitä myös viikonloppuisin / öisin. Itsellämme on hyvät kokemukset esikoisen hoidosta, hänelle hankimme au pairin ja saimme tosi luotettavan ukrainalaisen englannin opettajan. Hänen palkkansa kotimaassaan oli noin 30 euroa kuussa, joten maksamamme 250 euroa / kk tuntui hänelle tosi isolta rahalta. Jos haluat miettiä tätä vaitoehtoa niin käväise www.mol.fi, johon voit jättää ilmoituksen / lukea ilmoituksia au paireista. Jos kerran haluat lapsen, älä mieti miten pärjäät, voihan olla, että luonto "järjestää asian" ja tällöin sinun ei ainakaan tarvitse katua koskaan päätöstäsi. Voimia! ja kirjoittele vielä jos vaan haluat
salapoliisia on tökerö. Tee oikea valitus jonnekin adoptioliittoon tai mitä niitä nyt on onkaan - jos olet jostain noin suivaantunut, että kuvittelet adoptiolasta vonkuvia naisia joka puolella.
Olen jo varannut synnytysajan (varmuuden vuoksi) julkisesta sairaalasta. Sairaalat ovat ihan hyviä täällä, ja ilmaisiakin, mutta ei välttämättä pääse haluamaansa sairaalaan. Koska olen niin vanha, olen ns. riskisynnyttäjä, ja siksi sovittivat minut listalleen, vaikka tulijoita on enemmän kuin paikkoja. En halua kertoa, mikä maa, koska suomalaisia ei ole kovin paljon täällä, enkä halua tuttavien tunnistavan. On tämä aika nolo juttu. Olisi pitänyt osata suunnitella paremmin, tällä iällä.
Olen yksin, se on totta. Jotenkin tuntuu, että elämä on lopussa. Ja sitten toisena päivänä uskon, että pystyn selviytymään tästä kaikesta. Sen olen kyllä jo päättänyt, ihan heti alussa, että jos lapsi on vammainen, tai vammaisuuden todennäköisyys on kohtalainen, teen abortin, enkä usko, että sitä ikinä katuisin. Mutta jos se on terve lapsi, ja se saattaisi olla hyvin isänsä kaltainen, ihana, älykäs ihminen. Olisin niin ylpeä hänestä.
Voi kun olisin aikaisemmin ymmärtänyt säästää rahaa ja koota varakkuutta, ja oppia elämään sopusointuisesti kumppanini kanssa, niin tällaista ongelmaa ei olisi koskaan tullutkaan. Jos en ole onnistunut elämään parisuhteessa kuin vähän aikaa, miten kävisi lapsen kanssa? Ja lapsesta kun ei edes voi erota. Eikä sitä voi tappaa, paitsi nyt ihan pienenä. Kauhea ajatus sekin, mutta saatan vielä päätyä niin tekemään.
Yritän nyt, kaikki erehdykset tehtyäni, suunnitella, miten selvittäisin aikaansaamani sotkut. Voi niitä onnellisia ihmisiä, jotka osaavat elää paremmin. Tai onhan meillä tietysti kaikilla omat ongelmamme. Kun ne sattuvat omalle kohdalle, ne vaan tuntuvat isommilta.
Saatan pian joutua muuttamaan yksiöön. Siinä on vaikea kolmen ihmisen elää ja vielä tehdä työtäkin. Ehkä löydän uuden kumppanin:) Sitten au pair olisi ihan hieno juttu! Raskaana oleville keski-ikäisille naisille ei kuitenkaan taida olla paljon kysyntää... Ehkä on parempi sitten, kun lapsi on syntynyt. Suloinen lapsi äitineen on ehkä viehättävämpi kuin isomahainen nainen.
Kiitos tuosta linkistä. Vilkaisen sitä heti.
Ehkä pitäisi kirjoittaa bestselleri. Tänäänhän tulee ulos se viimeisin Harry Potter - sen kirjoittaja oli aikoinaan samanlaisessa tilanteessa - köyhä yksinhuoltaja. Hän ratkaisi ongelman loistavasti. Osaan kyllä kirjoittaa, mutta minulla ei ole mielikuvitusta. Joten se siitä.
Toivon, että luonto järjestää asian. Tunnen melkein vastustamatonta halua ottaa tosi kuuman kylvyn - se saattaa kuulemma aiheuttaa keskenmenon. Vahinko, ettei ole saunaa. Ei, kyllä tämä nyt menee oudoksi tämä ajatteluni. Päätän ensi viikolla, kunhan saan sen testin tuloksen. Ja sitten kadun myöhemmin. Kävi miten kävi, kyllä kai siitä jotain katumista löytyy, jos sitten positiivisiakin puolia. Riippuu kai omasta asenteesta.
Kiitos vastauksistanne, kaikki. Olette tosi ihania.
Vastauksia kysykyksiisi: lapsi tuo työtä, MUTTA myös sylintäydeltä onnea ja iloa. Lapsen kanssa voi kyllä tehdä myös töitä: ensin nukkuu paljon ja sitten kun liikkuu niin puuhailee omiaan. Lapsissa on tietty eroja, mutta uskon, ettei lapsi ole este. Mitä mieheen tulee niin muista, että elämässä sattuu ja tapahtuu kaikkea. Voit vuoden päästä löytää elämäsi rikkaan miehen tai vastaavasti hyvässä parisuhteessa oleva voi menettää rakkaan ihmisen esim. liikenteessä ELI YHTEENVETONA: koskaan et voi olla varma mistään. Jos olet jo miettinyt lapsellesi nimeä saatat katua aborttia, lasta tuskin kadut sen verran hyvin lapsi juurtuu äidin sydämeen. Jos olet jo 40 kymppinen, terveen lapsen saaminen lienee suuri lahja, jota et välttämättä myöhemmin saa. Tsemppiä ja anteeksi, jos kuullostan liian tietävältä, mutta ammattini puolesta olen nähnyt ihmisiä, jotka myöhemmin katuvat jotain esim. aborttia
Olen ihan samaa mieltä kaikesta, mitä sanoit. Ja silti, ajatus, että lapsessa olisi jotain vikaa, joka teksi sen rakastamisen vaikeammaksi, ja jota ei näkyisi kokeissa, on kauhea.
Ja eikös lastakin voi katua, mutta se on sitten siinä, ja siitä on pidettävä huolta, haluaisi tai ei. Niin, ehkä olet oikeassa, ehkä äitiys on niin vahva tunne, sitten aikanaan, että sitä rakastaa minkälaista tallaajaa tahansa. En tiedä.
Niin, emmehän me voi tulevaisuudesta tietää. Ja ei tämä koko juttu mikään tragedia ole, oli tulos mikä tahansa. Maailmassa on niin paljon todellista kärsimystä. Tässä ei ole kysymyksessä sen luokan asia ollenkaan, ymmärrän sen. Sen sijaan siitä voi tulla eläni suurin ilo. Siinähän se on, se vaikeus, kun tulevaisuutta ei tiedä.
Et kuulosta "tietäväiseltä", vaan asiasta todella jotain tietävältä. Oli kiva kuulla kommenttisi.
Ultraääni kertoi, että lapseni oli lakannut kasvamasta jo ennen kuukauden ikää. Kuukautisia ei ole ollut, joten kai se pikkuinen solupallero siellä vielä kohdunmutkassa köllöttää. Se poistetaan sitten, jos ei piakkoin tule pois itsestään.
Tällaista tapahtuu kuulemma hyvin usein, varsinkin vanhemmille odottaville. Olin tuntenut jo kolmannelta raskausviikolta lähtien, että vauva oli kuollut, ja mainitsin siitä silloin lääkärillekin, myöntäen, etten tiennyt, oliko se mielikuvitustani. Mutta saattoi olla juuri silloin, kun lapseni elämä lopahti. Ja juuri, kun olin alkanut kallistua sille puolelle, että kyllä lapsen kanssa kai yksinkin pärjää.
Lääkäri kertoi asian minulle aika varovasti, ja näytti hiukan yllättyneeltä, kun en puhjennut kyyneliin, vaan hymyyn, ja kiitin. Kerroin, että se oli iso helpotus.
Olen 40% pettynyt, 50% helpottunut ja 10% surullinen.
Ainakin tapaus näytti, millainen mies kumppanini (entinen kumppanini!) oli, ja miten paljon minusta välitti. Jo sen takia tämä oli hieno juttu.
Onnea teille, jotka toivotte lasta, ja saatte lapsen. Se olisi se ideaalitilanne. Ei käynyt näin minulle.
tästä eteenpäin. Koeta olla vihaamatta sitä miestä.
Eli tuo minulle niin rakas sananlasku pitää siis aina vain, uudestaan ja uudestaan paikkansa..
Näin siis oli tarkoitettu, parempi niin. Voimia silti keskenmenosta toipumiseen! Ja kuten itse totesit, tuossa muuten niin ikävässä tilanteessa oli jotain hyvääkin, sait selville miehesi petollisuuden ja voit etsiä itsellesi jonkun kuka on arvoisesi! Eikä sitä koskaan tiedä mitä elämä tullessaan tuo..
Onnea ja voimia ja ihanaa loppukesää!
kiva jutella. Auttoi kovasti. Hyvää kesää!