Rautavaarasta

Täällä on otettu esille syntymä- ja lapsuuskuntani Rautavaara, joka on listattu Suomen surkeimmaksi kunnaksi ja todisteeksi siitä laitettu tämä linkkikin:

https://keskustelu.suomi24.fi/t/19165800/suomen-surkein-kunta-ja-heikoin-johto

Niin näkyy nyt olevan: Kai siitä tulee syyttää Suomen Keskustaa, kun kunnanvaltuustossa puolueella on suuri enemmistö:

https://www.rautavaara.fi/asukkaille/kuntani-rautavaara/paatoksenteko/kunnanvaltuusto/

Onhan kunnanjohtaja Mikko Kärnä myös keskustalainen, ollut puolueen kansanedustajanakin, joskin taustaltaan on upseeri.

Kovin toisenlaiseksi Rautavaara on muuttunut lapsuusajoistani. Silloin siellä oli yli 5000 asukasta ja vasemmistopuolueet olivat selvästi kannatetuimmat. Väestöpako sieltä on ollut suurta, kun väestölle silloin tärkeimmät metsätyöt ovat käyneet kovin vähiin. Kirkonkylä on vielä varsin vilkas – monilla käynneilläni olen sen nähnyt, mutta syrjäkylät ovat lähes autioituneet. Väkipako niistä on ollut suurta kaupunkeihin ja myös Ruotsiin, jonne useita lapsuudentovereitanikin on muuttanut ja jäänyt.

Lapsuuden kotikylälläni Tervamäellä oli seitsemän asuintaloa, joissa asui yhteensä noin 50 ihmistä – näin nyt laskin muistoistani. Nyt sillä kotikylälläni asutaan pysyvästä vain yhdessä talossa, kahta muuta käytetään kesämökkeinä ja loput on purettu – niin myös minun lapsuuskotini.

Onkohan minullakin syytä kunnan nykytilanteeseen, kun lähdin sieltä jo 16-vuotiaana tänne Stadiin, jossa sain asunnon kansakoulunopettajani ystävän kotona ja heidän avullaan myös työpaikan Stockmannin ”juoksupoikana”. Pari vuotta sitten täällä olin, työpaikat ja asuntokin muuttuivat muutaman kerran ja 18-vuotiaana lähdin sitten Lapin suurille savotoille, ensin ihan ”tukkijätkänä” mutta sitten pääsi herran tieni alkuun suorittamalla metsätöiden aputyönjohtajakurssin ja toimimalla aputyönjohtajana Pohjoismaiden suurimmalla savotalla Kittilän Kuolavaarassa. Rovaniemessä kävin sitten kutsunnoissa joissa minut määrättiin palvelukseen Stadin Santahaminaan. kun viimeinen kiinteä asuinosoitteeni oli ollut täällä Stadissa.

Voi, voi – miten paljon ja monenlaista onkaan tapahtunut elämässäni tuon jälkeen, mutta olen kertonut niistä vaiheista niin paljon täälläkin, että enempään ei liene enää tarvetta.

kapi-vanhus