Se tunne - se olotila - se mielen apeus

Kun yrität suojella oikeita ja vääriä. Omalla kustannuksella. Ottaen itse niin pahasti siinä takkiin osumaa, joka ei ole mihinkään oikeaan perustuvaa vaan totaaliseen valheeseen, mutta oli syy mikä hyvänsä, se tunne - se tekee surulliseksi.

Oikeat. Millä tavalla oikeat? No, tarkoitan heitä, jotka ovat hyvällä asialla.

Väärät. Ne, jotka eivät ole niinkään hyvällä.

Mutta kun yrität ottaa huomioon tuon koko sakin. Hyvällä. Vastataanko siihen hyvällä? Odotat ainakin aikasi olettaen, että jossain vaiheessa niin kävisi. Että joku, edes joku näkisi sen saman, minkä itse näet. Minkä koet. Mitä tunnet.

Mutta kun siihen vastataan vain pahalla? Etkä halua itse mennä samalle tasolle? Jos se ei kuulu sinun luonteeseesi? Odotat yhä aikasi, tiedät tekeväsi tavallaan oikein, mutta myös väärin. Oikein, koska haluat asioihin selvyyden. Väärin, koska sallit. Kumpiko on sit se parempi tapa eli ollako vaiko ei olla?

Jos minä jonkin asian kimpussa oon miettinyt tuota, niin tämän. Tehden siinä enemmän itselleni hallaa kuin kellekään muulle. Vain suojellakseni. Vain oikeita. Siinä sivussa vääriäkin. Perskules, mutta noin se menee.

Kauanhan tuota on kestänytkin. Kauan saattaa vielä kestää.

Kuka lopettaa?

Milloin?

Otan vastaan edelleen. Ihan niin kauan kuin on tarvetta. Ihan niin kauan kuin se jatkuu.

Ojensin käteni. Montako kertaa liene. Olisiko aika vetää se viimein pois. Onko sinulla vastausta tähän?