Kuinka saataisiin aikaan se, että työn vajausta potevat kiinnostuisivat tarjolla olevista töistä, joista maksetaan oikea kunnollinen palkka? Onko niin, että jos työ ei ole helppoa, siistiä ja sisätyötä, niin siihen ei saada päteviä ja kiinnostuneita hakijoita enää Suomesta?
Miten työmaille
Saadaan työhaluisia
8253
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tekijöitä kyllä löytyy, kunhan työstä maksetaan palkkaakin.
Tosin kovin monilla "työnantajilla" on kovin omalaatuinen käsitys siitä, mikä on "oikea kunnollinen palkka"...
kunnon palkan pitäisi syntyä liikevaihtoakin - jota kortistossa pehmennyt väki ei mitenkään pysty tekemään.
Tekevälle ja osaavalle on aina töitä, muu sakki on asia erikseen.
Kun työnantaja on "maksavinaan palkkaa", niin silloin työntekijä tietenkin on "tekevinään töitä".
Tunnut olevan loistava esimerkki siitä ennakkoluuloisesta ajattelusta, mikä tänä päivänä vaivaa erityisesti "työvoimapulaa" ja palkanmaksuhaluttomuutta potevaa "työnantajaleiriä".
Jos ei halua palkata duunaria, ei kai auta kuin itse tehdä ne työt. Jos siis löytyy osaamista ja työntekotaitoa sieltä pomopuolelta. Tuskin.
ongelma vaan yrittäjän liikeidean perusteinen.
Älä myy jäätä eskimoille, late
Liikevaihto tehdään työllä, eikä ideoilla. Ja työ tehdään yhdessä pomon ja työntekijöiden kesken.
Kun saan myytyä 20 tuntia viikossa, loppu jää paperihommille ja muuhun firman pyöritykseen kuuluviin töihin. Suosittelen muillekin yrittämistä valittamisen sijaan. Se on paljon palkitsevampaa, kuin purnaajan osaan jääminen. Ihmiset maksaa ihan oikeasti työhaluisille ja työnsä kunnolla hoitaville. Nykyään on ns. verovähennysoikeus, jota hyvin monet työn tilaajat osaavat hyödyntää.
Suomessakin on suuri joukko töitä paiskivia ihmisiä, joille työnteko ei takaa köyhyysrajaa ylittävää elantoa. EU:ssa käytettävällä suhteellisella köyhyysmittarilla mitaten noin 180 000 suomalaista kuuluu työssäkäyviin köyhiin.
Naisilla, nuorilla ja heikosti koulutetuilla on keskimääräistä suurempi riski ajautua työssä käyvien köyhien luokkaan. Työtätekevien köyhyys alkoi lisääntyä hieman 1990-luvun loppua kohden. Samoihin aikoihin kansalaisten tuloerot kääntyivät kasvuun ja suhteellinen köyhyys lisääntyi.
Työtätekevien köyhyys määritellään kotitalouden käytettävissä olevien tulojen perusteella. Tutkimuksessa köyhiksi on määritelty henkilöt, joiden käytettävissä olevat vuositulot kotitalouden jäsentä kohti jäivät vuonna 2000 alle 7 717 euron.
Aineistossa ovat mukana myös opiskelijat, koska useimmat heistä käyvät myös työssä.
Syynä työssäkäyvien köyhyyteen on pienpalkkatyön yleistyminen ja kasvavat erot vähäistä koulutusta vaativien töiden ja korkean koulutustason työpaikkojen välillä.
---------
Ajatella: vihreä Meppikin saa jo yksistään lentokone kyydistä paljon enemmän "palkkaa" kuin pari matalapalkkaista, kaippa se sitä nyky tasa-arvoa
Ja samainen Meppi vielä puhuu tasa-arvosta, aika irvokasta!