Mitä mieltä ihmiset on nykytilanteesta? Tuntuu siltä, että ensi hallituksen aikana tulee IMF käymään meillä, jos samankaltainen törsäily valtion puolesta jatkuu. Joka ei kyllä tosin pahitteeksi varmaankaan olisi. Olisi hienoa jos päästäisiin kaikista suojatyöpaikoista, sekä entisten poliitikkojen hillotolppaviroista pois.
Suomen velkatilanne
Anonyymi-ap
2106
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Velka tilanne on suhteellinen käsitys?
Suomi on kohtuullisen rikas maa. Sitä meille ei haluta kertoa sillä puhumme Valtion ja julkisen velasta ja siitä, miten se maksetaan "tulevista tuloista" eli Bkt:stä.
Kukaan ei halua puhua varallisuudesta!
No puhutaan sitten.
Samaan aikaan kun Suomi velkaantui, se on kerännyt eläke kassaa 285 miljardia euroa. Mitä sitten? Aika moni maa ei ole niin tehnyt.
Ab Suomi eli Valtio omistaa myös jotakin. Esimerkiksi pörssiyhtiöitä 16 kpl. Versus vaikka Ruotsi 1kpl. Valtio omistaa metsää todella paljon. Noin 2 kertaa enemmän mitä Ruotsin valtio.
Valtion omaisuus noin 100 miljardia euroa.
Yksityisten ihmisten pankkitileillä on noin 114 miljardia euroa. Pörssi omaisuutta yksityisillä noin 100 miljardia euroa riippuen laskenta tavasta.
No tässä päästään noin 600 miljardiin euroon!
Velkaa Valtiolla nyt tämän hallituksen törttöilyn vuoksi lienee kohta 200 miljardia euroa!
600-200 = 400 miljardia plussalla.
Valtio ei kuole. Sen kannattaa ottaa velkaa. Näin tekevät kaikki valtiot.
No mutta?
Tarvitseeko Suomen maksaa koko velkansa jo huomenna? Ei.
Jos haluamme olla Primus oppilas EU:ssa, riittää tuollainen 50 miljardia euroa ensi yönä ja kas Suomi on pelastettu!!
Voimme esim jos emme halua myydä omaisuutta kuten Ruotsin Kokoomus (Moderat) on tehnyt, käyttää Eläke varoista tuo 50 miljardia ensi yönä?
Mutta siitä nousee meteli.
Bkt on tulevaa ansiota ja se on noin 260 miljardia euroa/vuosi.
Me siis haluamme, että me emme sitä velkaa maksa,.me jotka sen teimme, vaan tulevaisuuden ihmiset!!
Pelkuri velkansa maksaa!