Heinävedellä vai onko vaihtunut PS ja Kokoomuksen nimiseksi?
Millainen ahne itsekeskeinen sika voi ihminen ollakkaan kun tuollaista toimintaa harjoittaa muita ihmisiä kohtaan kuin Happosen ja Kärkkäisen kyyditykset.
Ihmisroskia.
Vieläkö nämä muilut ovat elossa hävetkää jos olette.
Vieläkö Lapuanliike vaikuttaa
18
548
Vastaukset
- Anonyymi
Heinävesi yksi murheellisten laulujen maa
- Anonyymi
Kärkkäinen?Kukas se on?
Murheellisten laulujen maa todellakin.- Anonyymi
Kärkkäinen oli vaatimassa köyhille äänioikeutta....
Paketteja”, joita Leppävirran kautta kulki, oli ainakin viisi, edellä mainittujen Hiltusen ja Juutin lisäksi kommunistien kansanedustaja Juho Perälä Teuvalta, Äänekosken sosiaalidemokraattinen kunnankamreeri Ahti Kärkkäinen ja salolaiskommunisti Viljami Salonen. Ainakin kerran, Salosen tapauksessa, jatkoyhteyden järjestäminen epäonnistui Leppävirralla ja kyyditys keskeytyi.85 Leppävirralta ”paketit” kuljettiin Heinäveden puolelle Karvion kanavalle. Karvion etappia hoiti vanha suojeluskunta-aktivisti, majatalonpitäjä Erkki Koponen, joka tuomittiin Kärkkäisen kyydityksestä Joensuuhun. Koponen ei toki yksin vastannut kaikista Heinäveden kautta kulkeneista kyydityksistä, vaan jatkoautoja tuli Karviolle Joensuusta.
https://savonhistoria.fi/1919-1944/lapuanliike-savossa/ - Anonyymi
Ei vanhene koskaan yle areena onni happonen siinä loistaa tämä Erkki Koponen kertomassa mitä teki.
Leppävirran ja Heinä- veden miehet vastaa- massa Äänekoskella.
Kamreeri Kärkkäisen kyyditys- juttu käsiteltävänä. Muilutet- tiin, koska oli puo'tanut köyhille ja köyhäinhoitoa nauttiville val- tiollisessa vaalilautakunnassa äänioikeutta<.
Äänekosken y.m. pitäjien käräjäkun- nan kihlakunnanorkeuden varsinaisten syyskäräjien istunnossa lauantaina oli esillä kamreeri Kärkkäisen syyskuun 2 p:nä 1931 tapahtunut kyyditysasia. Vastaajiksi oli haastettu ja saapuvilla farmasianoppilas Viljo Boman, kont- toristi Mauri Vessman ja konttoristi Georg Relander, Äänekoskelta, eläin- lääkäri Aaro Hokkanen, johtaja Nike Riihikallio, lukkari Paavo Karikoski, työnjohtaja Otto Liimatainen ja her- Ta Kaarlo Ruonakangas Leppävir Toilta, sekä maanviljelijät Erkki Koponen, Ferd. Karvinen ja metsän- vart. Pekka Tuovinen Heinäve- deltä.
Asiakirjoista kävi selville, että syy- tetyt Boman, Vessman ja Relander olivat elokuun 30 p:nä 1930 neuvo- telleet, miten saataisiin Kärkkäisen poliittisista mielipiteistä selvyys ja matkustaneet elok. 31 pnä Lapualle Kosolaan, jossa sopivat lapuanliik- keen kera Kärkkäisen kyydityksestä. Syyksi mainitsivat, että »Kärkkäinen oli puoltanut köyhille ja köyhäinhoi- toa nauttiville valtiollisessa vaalilau- takunnassa äänioikeutta.« Leppävir- ralta ja Heinävedeltä olleet syytetyt myönsivät, että K. tuotiin Karttulasta autolla Leppävirralle ja vaihdettiin hänet siellä autoon, joka muilutti K:n Pöytälahteen saakka, mistä Heinäve- den miehet ottivat hänet autoonsa ja muiluttivat Joensuuhun, missä jätti- vät erään E. Partasen asunnossa jo- ensuulaisille miehille.
Välipäätöksellään lykkäsi kihlakun- anoikeus asian enemmän käsittelyn alvikäräjien kuudenteen istuntopäi-c
vään.
- Anonyymi
Vaikenemisen kulttuuri ainakin on vallassa. Hyssss kaikki on hyvin ylintä johtoa myöten.... Hysssss...
- Anonyymi
Niin on näköjään.
Joskus oli sanonta kuin mykkä v..tu.
Joko häpeävät kun jokaisella on jokin sukuyhteys näihin tai sitten ovat edelleen samanlaisia aatteiltaan vai pelkäävätkö poloiset noita jo nyt edesmenneitä muiluuttajia.
Kyllähän nykyhallitus kovasti ajaa samansuuntaisia toimia. - Anonyymi
Katsoin piruuttani valtuuston siis Happosen perillinenkö ja Rautevan siellä istuvat Kokoomuksen riveissä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsoin piruuttani valtuuston siis Happosen perillinenkö ja Rautevan siellä istuvat Kokoomuksen riveissä?
Kiäntyy Onni- poika hauvvassaan jos perilliset istuu vihamiesten riveissä.
En ole oikein koskaan ymmärtänyt pienyrittäjien himoa äänestää Kokoomusta sillä Kokoomushan ei aja kuin suuryritysten etuja.
- Anonyymi
Jaakko Kosola seisoo punaisen talon pihamaalla Lapuanjoen rannalla.
Hän on Vihtori Kosolan pojanpojanpojanpoika. 22-vuotias Kosola jatkaa sukunsa perintöä kunnallispolitiikassa kokoomuksen riveissä. Hän on varavaltuutettu ja Lapuan kokoomusnuorten puheenjohtaja.
Vihtori Kosola oli lapualainen maanviljelijä, josta tuli lapuanliikkeen johtohahmo, "Suomen Mussolini" ja "Jumalan valitsema johtaja".
Jaakko Kosolaa edellisten sukupolvien synnit eivät paina. Päinvastoin hän kantaa ylpeänä nimeään, vaikka kuuleekin vinoilua lapuanliikkeestä.
– Aina silloin tällöin joku kysyy, olenko sukua Vihtorille. Reaktio on yleensä ihan positiivinen. Ei kukaan oleta, että olisin mikään fasisti, Kosola pohtii.
Mäntsälän kapinaa kukistamassa ollut lapualainen puolustusministeri Jalo Lahdensuo saa vihat niskaansa kotipitäjässään. Hän pitää puheen Lapuan päivänä, mutta puhe keskeytetään kukkopillikonsertilla. Vrt Onni Happosen nurhan oikeudenkäynti Onnin tyttären kertomana :kylän hienot rouvat kulkivat kukkopillien kanssa äidin edessä.
IKL eli Isänmaallinen kansanliike jatkaa lakkautetun lapuanliikkeen perinnettä.
* IKL perustetaan jo kesäkuussa 1932.
* IKL on laillisia menetelmiä käyttävä parlamentaarinen puolue, joka saa runsaasti tukijoita nuorista akateemisen koulutuksen saaneista.
* IKL on 1933 vaaleissa vaaliliitossa kokoomuksen kanssa ja saa 14 kansanedustajaa.
Vieläkö joku ihmettelee Kokoomuksen touhuja.
https://yle.fi/a/3-11068956 - Anonyymi
Kokoomuksellahan on pitkät perinteet Lapuanliikkeen ja IKL stä.
Ettekö te häpeä heinävedellä millaisia ihmisiä olette suojelleet?
Olisiko aika avata ne sanaiset arkkunne?
https://yle.fi/a/3-6311431 - Anonyymi
Oon lukenu tuon kirjan
- Anonyymi
Oliko hyvä ja vastasiko todellisuutta ja tapahtumien henkilöitä?
- Anonyymi00015
Persut eivät taida äänessä olla heinävedellä.
- Anonyymi00017
Antaisit sinäkin Happosen ja Kärkkäisen levätä rauhassa.
Tapahtumista on jo niin kauan ja aika on muuttunut monessakin suhteessa paremmaksi.
Joka menneitä muistelee, sitä tikulla silmään.- Anonyymi00018
Heinävedellä varsinkin on hyvä muisrutella menneistä näin lähestyvien vaalien alla.
Nyt jo näkyy samat vaikutukset hallituksessa kuin 30- luvulla. - Anonyymi00021UUSI
Anonyymi00018 kirjoitti:
Heinävedellä varsinkin on hyvä muisrutella menneistä näin lähestyvien vaalien alla.
Nyt jo näkyy samat vaikutukset hallituksessa kuin 30- luvulla.Hooveellä eivät voi enää muuta, muistella menneitä koska ei ole tulevaisuutta. Suojeluskuntatalo hiljenee lopullisesti, lukio on näköjään kaput.
- Anonyymi00019
Taitaa olla mielivalta puikoissa......!
- Anonyymi00020UUSI
Onko kellään sitä warkauden lehden lehtiartikkelia siitä Happosen kyyditysautosta?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096566Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M884201L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453529TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a72911Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6251521- 66938
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja55923- 9899
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?193888Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j47869