Kommuunissa kuhisee

Sunnuntaiaamuna kommuunin pihaan ilmestyi Mercedes.

Kaikki Sirola-opiston käyneet Skodistit, itäautoilijat, elehtivät hermostuneesti, aivan kuin auto olisi tuonut mukanaan jonkinlaisen ideologisen myrskypilven.

— “Kuka tuollaisella ajelee? Eikö pihaan olisi voinut tulla vaikka polkupyörällä, kuten muut sivistyneet ihmiset?” murahti Osku, joka oli juuri kantamassa tyhjää käymissäiliötä varastoon.

Mercedes pysähtyi nytkähtäen soralle. Ovet aukesivat lähes teatraalisella varmuudella. Autosta nousi pitkä nainen, paksu villahuivi hartioillaan, ja katsoi kommuunia kuin se olisi jokin luonnonvarainen nähtävyys.

— “Hyvää huomenta! Onko tämä se Paatsamankujan yhteisasumus?” nainen kysyi heleällä äänellä.

Skodistit vilkaisivat toisiaan. Kukaan ei vastannut heti; tunnelma oli kuin rikkoutumaisillaan oleva lasipallo.

— “On… se on tämä,” sanoi vihdoin Aarre, joka oli yleensä ensimmäinen paheksumaan kaikkea länsimaista, mutta nyt selvästi hämmentynyt.

Nainen hymyili.

— “Hienoa. Minä olen Leena. Tulen katsomaan huonetta, josta sovittiin.”

Kommuunissa kuului kollektiivinen sisäänhengitys. Kukaan ei muistanut, että mistään huoneesta olisi sovittu. Joku oli selvästi unohtanut ilmoittaa muille.

Takavasemmalta ilmestyi lopulta Pirkko, vielä tohvelit jalassa ja tukka yön jäljiltä seisovana kuin sähköverkko.

— “Aivan! Leena! Se sähköpostiviesti… minä unohdin kertoa muille.”

— “Sähköpostiviesti?” Osku toisti epäuskoisena, aivan kuin itse sana olisi ollut poliittisesti arveluttava.

Leena ei näyttänyt huomaavan jännittynyttä tunnelmaa. Hän sulki Mercedeksen oven ja sanoi iloisesti:

— “Haluaisin asua täällä, jos tilaa löytyy. Minulla on mukana muutama kasvi, pari kirjaa ja yksi vanha levysoitin. Ja toivon, ettei Mercedeksestä ole teille vaivaa — se on lainassa.”

Lainassa. Sana levisi joukkoon kuin lämmin tuulenpuuska.

Silmät alkoivat siristyä vähemmän epäluuloisesti. Pirkko nyökkäsi nopeasti.

— “Totta kai löytyy. Tervetuloa katsomaan. Ja… anteeksi meidän aamujähmeys.”

Leena hymyili, kääntyi ja vilkaisi kommuunin rakennusta uteliaasti.
Hänen tavassaan katsella ympärilleen oli jotain, joka sai koko porukan hetkeksi unohtamaan auton merkin.

Mutta siitä huolimatta, kun he alkoivat kävellä kohti sisäänkäyntiä, Osku kuiskasi Aarrelle:

— “Jos se pitää tuota autoa tuossa koko ajan, meidän pitää järjestää kokous.”

Jatkuu myöhemmin
Kiitos! Taru