Riikan ja Petterin työllisyyspolitiikka kantaa makeaa hedelmää:

Anonyymi-ap

Tilastokeskuksen mukaan ennätysmäärä tekee osa-aikatyötä. Heitä oli lokakuussa 539 000 eli 20,7 prosenttia kaikista työllisistä. Hallituksen päätös poistaa 300 euron suoja-osa on siis tehnyt osa-aikatyön tekemisestä kannattavampaa. 15–74-vuotiaita työttömiä oli lokakuussa vain 48 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömiä oli lokakuussa huimasti alle puoli miljoonaa, eli ainoastaan 276 000.

Vaikka työttömyysasteen trendiluku kohosi 10,3 prosenttiin, on raportti muuten suorastaan Riikan ja Petterin työllisyyspolitiikan ylistystä:

Nuorten eli 15–24-vuotiaiden osallistuminen työmarkkinoille teki suorastaan pompun ylöspäin lokakuussa. Kyse lienee ainakin opiskelijoiden lisääntyneestä työnhausta. Samaan aikaan 20–64-vuotiaiden kausitasoittamaton työllisyysaste nousi hieman vuodentakaisesta ja oli nyt 76,3 prosenttia. Työllisyysasteen nousu vuodentakaiseen verrattuna tapahtui kokonaan naisten joukossa.

https://www.verkkouutiset.fi/a/tyottomien-maara-kasvoi-lokakuussa/#27d38ce6

Kasvu on Riikan ja Petterin kaudella yrittänyt puskea raivokkaasti esiin nurkan takaa, mutta edellisen hallituksen epäonnistumiset ovat jarruttaneet sitä. Nyt voitaneen jo varmuudella sanoa, että kasvu on nurkan etupuolella, kaikkien nähtävillä?

25

188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Marinin hallituksen laskunmaksun aika on nyt. Marinihan pakeni paikalta jo aikaa sitten.

      • Anonyymi

        Kyllä, edellinen vasemmistohallitus aiheutti maahamme ankaran työvoimapulan. Orvon hallitus hoiti heti ensi töikseen tämän elinkeinoelämää piinanneen ongelman.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, edellinen vasemmistohallitus aiheutti maahamme ankaran työvoimapulan. Orvon hallitus hoiti heti ensi töikseen tämän elinkeinoelämää piinanneen ongelman.

        Tyhmä demari?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyhmä demari?

        Sinä olet selvästikin tyhmä persu. Etkä ihan vähän tyhmä vaan.

    • Anonyymi

      Voisinpa melkein sanoa , että Hallituksen on erottava. Nyt kyllä on Hallituksen syy tämä valatava työttömyys, vai syytetäänkö jälleen kolme vuotta tätä hallitusta johtanut kaksikko, syyttääkö edellisiä hallituksia. Kyllä se on istuvan Hallituksen syy. työttömyys oli todella vähäistä edellisen hhallituksen jälkeen kun Oikeinn Työvoimaministeri Satonen lähti rekrytoimaan ulkomailat työväkeä. Purran sakset ja Orpon taitamattomuus ovat saaneet työttömyysluvut korkeimmaksi koskaan.

    • Anonyymi

      Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist kommentoi:

      ”Hämmentäviä työllisyyslukuja. Sekä työllisyys että työttömyys rajussa nousussa. Työttömyysasteen trendi (10,3 %) on järkyttävä, mutta samaan aikaan työllisyys nousi, eli työvoima kasvoi vahvasti. Kertoo osin rakennemuutoksista.

      Elämme uudessa ja oudossa tilanteessa, tulkinnan tekeminen on tällä hetkellä vaikeaa.
      Maahanmuuton ja työn tarjontaa kasvattavien politiikkatoimien ansiosta työllisen määrä kasvaa, vaikka samaan aikaa työvoiman kysyntä on suhdannesyistä heikkoa. Siksi nähdään sekä työllisyyden nousua että työttömyyttä, Appelqvist selittää tilannetta.”

      • Anonyymi

        Valtiovarainministeriön kansantalousosaston päällikkö Mikko Spolander sanoi muutama päivä sitten, että Suomen taloudessa on mystinen jarru, joka hidastaa elpymistä. Tämä mystinen jarru näyttää sotkevan myös näitä työllisyysraportteja.

        Monesko työllisyysraportti tuo jo oli, missä itkettiin sitä, että työttömien määrät kasvaa....koska mamujen määrät kortistossa koko ajan kasvaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monesko työllisyysraportti tuo jo oli, missä itkettiin sitä, että työttömien määrät kasvaa....koska mamujen määrät kortistossa koko ajan kasvaa?

        Eikä tuossa ole vielä kaikki työttömien mamujen määrien kasvaessa kortison listoilla kunhan PS hanke menee läpi, missä sossunluukulla päivystävät mamut potkitaan kortistoon. Tukien saamisen ehtona täysimääräisenä. Mitä vastaan KAIKKI vassari valtamediat jo soti kun se pakottaa mamut hakemaan töitä jne.

    • Anonyymi

      "Ennätysmäärä työllisistä teki osa-aikatyötä."

      Mitenkäs siinä nyt niin pääsi käymään kun 300e poisto verottomuudesta kerrottiin aikaansaamaan sen että osaaikatyöntekijät lopettaa vähäisenkin työnteon?

      • Anonyymi

        Suojaosan poiston tarkoitus oli vähentää osa-aikatyöläisten määrää ja saada heitä siirtymään kokoaikatyöhön. Kävi täysin päinvastoin. Taisi jäädä kunnollinen vaikuttavuusarvio tekemättä tuonkin uudistuksen yhteydessä, kiireessä ja leikkausvimmassa se runnottiin voimaan.

        Milloin sinä ap teet historiaa vaivautumalla lukemaan lehtijutut jotka sinä kopioit s24 palstoille? Esim. edellisestä poiminta avauksen artikkelista:

        "Ennätysmäärä työllisistä teki osa-aikatyötä."

    • Anonyymi

      Mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu, Orpo ja Purra?
      Täysin pieleen on mennyt kaikki Orpon ja Purran johdolla!
      Nyt joudutaan siihen tarkkailuluokalle!

      • Anonyymi

        Jokin eurooppalainen konsulttitoimisto varmaan mieluusti palkkaisi Riikan ja Petterin luennoimaan maksaville asiakkailleen, kuinka "työ on parasta sosiaaaliturvaa silloin kun, työtä sattuu olemaan" ja "miten valtion velkaantuminen taitettua ainakin teoriassa", jne.

        Niin, siksi Orpon työmarkkinauudistuksia vastustava oppositio ei niitä seuraavassa hallituksessa missään nimessä vesitä koska ne toimii odotetulla tavalla kun maailmantalous elpyy Suomen siinä mukana työpaikkoineen sen seurauksena. Mikä naurettavinta sinä ap olit niitä työmarkkinauudistuksia vuosia vailla alkaen niitä vastustamaan sillä samalla sekunnilla kuin vaatimuksiesi toteuttajaksi osallistui persut. Siksi sinä rotuopin julistaja vastustat jopa mamupolitiikan kiristyksiä kun ei ole lääkitys kunnossa.

        Toimii odotetulla tavalla? No miten ne jumalauta silloin toimisivat jolleivät ne toimi nytkään?

    • Anonyymi

      "Hallituksen päätös poistaa 300 euron suoja-osa on siis tehnyt osa-aikatyön tekemisestä kannattavampaa."

      Montako kymmentä avauksesi kopioa sinä ap haluat joissa sinä huudat pää punaisena kuinka hallituksen päätös poistaa 300 euron suojaosa aikaansai sen, että osaaikatyöntekijät lopetti osaaikatyönteon jääden haisemaan sohvanpohjalle?? 😏

    • Anonyymi

      Miten montakymmentä avausta sinä ap ajattelit vielä yhdestä ja samasta lehtijutusta kirjoittaa entisten jatkoksi samasta uutisesta? "Pientä" pakkomiellettä taas havaittavissa kun samoista lehtijutuista pitää kirjoittaa valtava määrä avauksia kuten aina ennenkin..

    • Anonyymi

      "Ennätysmäärä työllisistä teki osa-aikatyötä."

      En jaksa vaivautua että kopioisin aluksi 100 valtamedian uutista joissa kerrotaan kuinka 300 euron suojaosan poisto aikaansaa sen, että osa-aikatyön tekeminen loppuu.

      • Anonyymi

        Satosenhan piti poistaa osa-aikatyö kokonaan
        Nyt osa--aikatyötätekeviä on enemmän kuin koskaan

    • Anonyymi

      jos teet halvemmalla ja paremman tuotteen kun kiinasta tilattu niin olet töissä

    • Anonyymi

      Anonyymi
      2025-11-25 13:13:57

      Anonyymi kirjoitti:
      Voisinpa melkein sanoa , että Hallituksen on erottava. Nyt kyllä on Hallituksen syy tämä valatava työttömyys, vai syytetäänkö jälleen kolme vuotta tätä hallitusta johtanut kaksikko, syyttääkö edellisiä hallituksia. Kyllä se on istuvan Hallituksen syy. työttömyys oli todella vähäistä edellisen hhallituksen jälkeen kun Oikeinn Työvoimaministeri Satonen lähti rekrytoimaan ulkomailat työväkeä. Purran sakset ja Orpon taitamattomuus ovat saaneet työttömyysluvut korkeimmaksi koskaan.

      Lue lisää
      Juu, potkitaan vaan oikeistohallitus pihalle kun sinä kaappiäärioikeistolainen sitä päivittäin vailla olet tai yksi sinun sivupersoonistasi. Siinä missä sinun toinen sivupersoonasi siteeraa tänääkin Hitlerin natsiopasta jne .mutta... Sillähän se työttömyys taittuu kun päästetään vassarikeput takaisin valtaan jotka maakuntiensa pomoina potkii valtavia määriä hoitajia jne kortistoon etteivät joudu liitoksiin muiden hyvinvointialueiden kanssa lakien seurauksena jotka laativat itse edellisessä hallituksessa? Samoin sotapakolaisten saapuminen Suomeen Ukrainasta loppuu samantien eli sota Ukrainassa kun Suomen hallitus vaihtuu? Ukrainalaisten koko ajan kasvattaessa työttömien määriä koska kuntalaisuuden saadessaan ne hakeutuu heti kortiston listoille maksimaalisten tukien saamiseksii. Siinä missä ennen Suomeen saapuneet Ukrainalaiset tuli tänne töihin yleensä keikkatyöhön sen sijaan että yksikään olisi tullut tänne nostamaan tukia sohvanpohjalta käsin. Erona muihin mamuihin se, että ne myös menee töihin niitä saadessaan?

      • Anonyymi

        S24 palstojen ehdottomasti ahkerin keskustelujen avaaja ja niiden keskustelujen avausten tappaja. Kirjoittaa tänäänkin valtavan määrän keskustelujen avauksia estäen keskustelun niiden viestiketjuissa. Nerokasta...😁😁

        Noinhan se ps propagandakoneisto toimii.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        S24 palstojen ehdottomasti ahkerin keskustelujen avaaja ja niiden keskustelujen avausten tappaja. Kirjoittaa tänäänkin valtavan määrän keskustelujen avauksia estäen keskustelun niiden viestiketjuissa. Nerokasta...😁😁

        Mitä haittaa siitä on, että samasta aiheesta ilmaantuu aluksi useita avauksia? Paras avaus kerää aina eniten kommentteja ja huonommat avaukset hiipuvat hiljalleen pois. Monesti huomaan, että ensimmäiseksi ehtinyt avaus on lyhyt ja hutaisten tehty, joten ajattelen, että aihe ansaitsee laajemman, monipuolisemman ja mielenkiintoisemman aloituksen.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      28
      5651
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3613
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3522
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      26
      3417
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      124
      3006
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      32
      2727
    7. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      22
      2419
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      121
      2392
    9. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      44
      2390
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2205
    Aihe