Jouduin tässä kaupungissa .tunnetun runoilijan nimeä kantavan kadun varrella olevan koulun lukiossa koulukiusaamisen kohteeksi. Minua pidettiin yksinkertaisedti vähäjärkisenä. Tilanne oli minulle sietämätön.
Onnekseni pääsin kesken lukuvuotta kaupungissa toiseen lukioon. Joka sijaitsi lähellä vanhaa kirkkoa.. Sen ansiosta sain erinomaisen ylioppilastodistuksen
En mainitse tässä kyseisiiä oppilaitoksia nimiltä. Tosin ne voivat edellä esitetystä selvitä. Epäilemättä on myös lukijoita, jotka muistavat tapauksen tai ovat kuulleet siitä.
koulumuisto; niin loppui koulukiusaaminen
23
534
Vastaukset
- Anonyymi
Mua kanssa kiusattiin koulussa, hakattiin repulla ja varastettiin pipot ja muut sain lumipesuja talvella eikä opettaja puuttunut asioihin, päätin itse, että nyt se loppuu, keväällä aloin nyrkkeily harrastuksen enkä kertonut siitä muille ja syksyllä koulun alettua jälleen he yrittivät kiusausta uudelleen silloin kerroin, että sitten tulee kuonoon, kun alkoivat kneppasin paria kingiä kunnolla et nenistä valui veri eivät uskoneet ja yrittivät jälleen ja saivat saman kohtelun, sitten puuttui opettajakin peliin ja minusta tuli koulussa sellainen puolueeton "poliisi" tytöt ja pojat pyysivät apua ja kahinat loppuivat siihen ja harrastus kantoi myöhemmin hyvin korkealle, nyt on kiva muistella noita aikoja.
- Anonyymi
Olisi kannattanut myös käydä äidinkielen tunneilla nyrkkeily salin lisäksi, niin olisit oppinut myös jaottelemaan kirjoituksen.
Nythän tuo on kaikki yhdessä pötkössä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi kannattanut myös käydä äidinkielen tunneilla nyrkkeily salin lisäksi, niin olisit oppinut myös jaottelemaan kirjoituksen.
Nythän tuo on kaikki yhdessä pötkössä.No, minkä tuo kirjoittaja sille voi. Sanan säilähän se kannattaa aina.
- Anonyymi
Monet vielä aikuisena jäävät ylä-aste tasolle koulukiusaaja mentaliteettiin.
Samanlaisia pelkureita kuin olivat jo nuorina, riippuvaisia tausta joukon hyväksynnästä.
Mitäpä sisäsiittoisilta junteilta voi muutakaan odottaa. - Anonyymi
Joskus 85-86 yks ruma lukiolainen yhtärillä kiusasi mua. Sellainen iso rokonaamainen ja muutenkin tyhmän näköinen. Musta letti. Ois tarvinnut turpaan silloin ja kunnolla. Toivottavasti elämä on opettanut. Minusta ei silloin ollut lyömään ketään. Arka paskahousu. Sittemmin luonnetta on tullut ja enää ei silmille hypitä. Ikää tietysti jo eikä väkivalta kiinnosta. Mutta on näitä.
- Anonyymi
80-90 -luvuilla koulukiusaamiseen ei puututtu kunnolla, vaikka oli selvästi nähtävissä, niin sokeita opettajat eivät voineet olla. Koulukiusaamisesta johtuvia henkisiä arpia voi joutua kantamaan läpi elämän.
- Anonyymi
Ketjun aloittajan kuvaama tapaus vaikuttaa tutulta.. En mainitse tässä hänen enkä koulujen nimiä. Boosta kiusaajista lienee moni jo matojen ravintoa.
Kiusaaminen ei unohdu - eivätkä kiusaajat. - Anonyymi
Jännästi kaipaa revanssia, vaikka tajuaa ettei kiusaajat välttämättä edes muista tai tiedosta tekosiaan..ja totta uhri ei unohda edes vuosikymmenien jälkeen..yksi kiusaaja, on nykyään pillereitä popsiva ihmisraunio jonka saisi kumoon puhaltamalla....kiitos karma.
- Anonyymi
Minulle kiusaaminen oli onneksi, kun sain sijern siirtyä aloittajan tark leoittamasta koulusta arvostetumpaan mikkeliläisrrn lukioon
- Anonyymi
Eli lyskalle..siellä oli fiksumpaa porukkaa ku yhtärillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli lyskalle..siellä oli fiksumpaa porukkaa ku yhtärillä.
Lyseo ei tosiankaan ollut typerykksien koulu.
- Anonyymi
Kiusatut tyypillisesti jotenkin poikkeavia, se on vaan biologiaa että heitä rääkätään. Siis siksi, etteivät heikoilla geeneillä olevat pääsisi lisääntymään. Totuuden saa aina sanoa.
- Anonyymi
Kyllähän nyt sisäsiittoisten junttien lauma tietysti aina tietää parhaiten varsinkin kun tuollainen vajakki on johtajana.
Ehkä isäsi ei sittenkään hakannut sinua tarpeeksi kun olit lapsi. - Anonyymi
Erehdyt pahasti, 2025-11-27 14:21:58.
Minesto lahkakkuudet. ovat joukossa poikkeavia. Siksi heitä kiusataan.
Olin kiusattu ja olen päässyt elämässä pitemmälle kuin yksikään kiusaajista, joiden *lahjakkuudests*en ole toistaiseksi päässyt vakuuttumaan
- Anonyymi
Koulukiusaajien aggressiivinen käytös juontuu usein alhaisesta itsetunnosta ja epävarmuudesta, ei todellisesta itseluottamuksesta.
Heidän ylimielinen ulkokuorensa peittää alleen hauraan egon ja syvän hyväksynnän tarpeen, jotka ovat saattaneet kehittyä varhaislapsuuden epätasapainoisen kasvatuksen seurauksena.
Kiusaamisella he pyrkivät kontrolloimaan muita ja hakemaan huomiota, mutta vastuutilanteissa he tyypillisesti puolustautuvat tai uhriutuvat, koska eivät kykene käsittelemään uhkia omalle minäkuvalleen.- Anonyymi
Väärin. He ovat luonnollisia alfauroksia, tai alfanaaraita. Kiusatut taas heikkoja yksilöitä, luonnon näkökulmasta. Liika kiusattujen suojelu heikentää ihmisrotua. Näin se vaan on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väärin. He ovat luonnollisia alfauroksia, tai alfanaaraita. Kiusatut taas heikkoja yksilöitä, luonnon näkökulmasta. Liika kiusattujen suojelu heikentää ihmisrotua. Näin se vaan on.
Yleensä myös kouluttautuvat psykiatreiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väärin. He ovat luonnollisia alfauroksia, tai alfanaaraita. Kiusatut taas heikkoja yksilöitä, luonnon näkökulmasta. Liika kiusattujen suojelu heikentää ihmisrotua. Näin se vaan on.
Täysin hakoteillä 2025-11-29 15:28:24
Luokka ei ole mikään lauma
Kiusaajat ovat luoksn kun heikoimpia oppilaita, jotka edes kiusaamalla pyrkivät nostamaam omaa surkeaa minäänsä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väärin. He ovat luonnollisia alfauroksia, tai alfanaaraita. Kiusatut taas heikkoja yksilöitä, luonnon näkökulmasta. Liika kiusattujen suojelu heikentää ihmisrotua. Näin se vaan on.
Miten on?
oletkos itse päässyt jatkamaan ylivertaisia geenejäsi ?
- Anonyymi
Tavallisesti auttaa siirtyminen toiseen kouluun. Kokemuksen perusteella voin suositella.
Tosin jää jäljelle ehtymätön viha kiusaajien koulua. ko htaan... Kun joskus joutuu sen ohittamaan, , tekee mieli sylkäistä sitä kohti. - Anonyymi
Entisestä lyseosta ja tyttölyseosta on todella tullut vaikuttajia suomalaisten yhteiskuntaan
- Anonyymi
kertokaa mustoja vanamon apu koulusta.ite sielä 70l!
- Anonyymi
pääsin vamanosta yyoosi v.80 nyt on insnöri akm
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1604923Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621565- 121489
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211401Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s71129Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.951037Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit40957Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249298915- 150810
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu278739