Kävin saunomassa talonyhtiön saunassa viime viikolla

Tulipa taas pitkästä aikaa saunottua talonyhtiön uudistetussa ja remontoidussa saunassa. Löylyttelin oikein kunnolla ja maistelin kylmää Pirkka olutta jolla korjasin krapulaani. Eipä minulla muuhun työkyvyttömyyseläkkeellä juuri ole varaa. Siinä löylyistä nautiskellessani tunsin yhtäkkiä kouraisun vatsassani. Eilisen ryypiskelyn jälkioireita varmaankin ajattelin ja kulautin loput oluet ykkösellä alas. Venyttelin raukeasti. Samalla hetkellä tunsin suolistossani poreilua ja kuumaa tunnetta joka tuntui etenevän siellä kuin ranskalainen luotijuna. Hieman hermostuneena korjasin asentoa kunnes tämä juna niin sanotusti saapui perille. En ehtinyt tajuta kun kuuma ripuli roiskahti perceestäni juuri pari kuukautta sitten uusituille lauteille. Nousin ripeästi ylös ja löin pääni saunan kattoon. Kontrollini sulkijalihaksen osalta petti täysin ja koko suolistoni tyhjeni kuin viemäri jonka tukos oli juuri avattu. Haju oli sanoinkuvaamaton ja saunan kuuma ja kostea ilma vielä korostivat sitä uusiin mittasuhteisiin. Nielaisin hiljaa, nyyhkäisin ja poistuin perce ja jalat ripulista märkinä suihkutiloihin. Saunaan jäi aivan hirveä ulosteen haju ja ripulisotku lauteille josta se hitaasti tipahteli lauteiden alle. Peseydyin nopeasti, kuivasin itseni, kahmaisin kiireellä saunakamppeeni kainalooni muistaen vasta kellarikäytävässä että olin alasti. Nopeasti kiedoin pyyhkeen päälleni toivoen ettei kukaan tulisi. Siinä kiireessä pieraisin ja ripulia roiskahti pyyhkeeseeni mutta ei onneksi lattialle. Aloin kävelemään rauhallisesti mutta nopeasti kohti kellarin ovea. Käänsin lukkoa ja avasin sen ja olin törmätä alakerran Perttiin. Käänsin nopeasti katseeni lattiaan, mutisin hätäisesti hyvät viikonloput ja kiirehdin kohti hissiä jättäen Pertin kellarin ovelle hetkeksi ihmettelemään josta hän lopulta katosi kellarikäytävään kohti saunaa. Aloin näpyttämään hissin nappia vain huomatakseni että hissi oli varattu. Kylmä hiki alkoi hiipiä otsalleni ja selkääni. Nyyhkäisin uudestaan. Sekunnit kuluivat. Olin jo ryntäämässä rappusiin kun kuulin hissin kolahduksen vieressäni. Tempaisin oven auki ja syöksyin hissiin alkaen näpyttämään kerrokseni nappia. Olin puolimatkassa ylöspäin kun kaukaa alhaalta kuului vaimeana mutta selkeänä järkyttynyt huudahdus. Sitä seurasi parin sekunnin hiljaisuus jota seurasi raivostunut karjaisu ja varmasti ainakin tusina erilaista kirosanaa joita seurasi sarja tappouhkauksia. Ääni tuli kaukaa alhaalta kellarin syövereistä mutta tiesin että aika oli vähissä. Hissimatka kerrokseeni tuntui kestävän ikuisuuden. Aloin paniikissa hiljaa itkeä ja pieraisin uudelleen. Onneksi selvisin tällä kertaa lusikallisella joka jäi kankkujen väliin. Lopulta hissi saapui perille ja työnsin oven auki. Alhaalta kajahti Pertin helvetillinen karjaisu joka vaati syyllistä tuomiolle. Itse pirukin olisi pieraissut löysät ja luikkinut takaisin helvettiin jos olisi ollut paikalla. Onnekseni Pertti ei ollut tunnistanut minua. Huuto jatkui ja askeleet alkoivat kaikua rapussa. Kiersin avainta ja luikahdin hätääntyneenä kuin ankerias asuntoni turvaan. Eteisessä jälkiripulit roiskahtivat uudelle kynnysmatolleni. Purskahdin itkuun ja menin uudestaan suihkuun. Loppupäivän olen vältellyt liikkumista asuntoni ulkopuolella juoden mskuuhuoneessani varovasti Pirkka olutta. Kenties Pertti on jo lopettanut syyllisen etsimisen. Kukapa tietää.
0226
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu