Linjan puute

Perussuomalaisilla ei ole mitään yhtenäistä puolueohjelmaa tai linjaa.

On olemassa "Helsingin kopla", vanhavennamolaiset, vasemmistolaiset ja muita ryhmittymiä.

Puuttuu selkeä linja ja organisaatio, siksi puolue on jäänyt pieneksi marginaaliryhmäksi.

Soinin aikana puolueen kannatus on laskenut madonlukemiin, verrattuna entisen SMP:n 18 kansanedustajan eduskuntaryhmään.
7349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Haudastaan. Kun Soini aloitti persujen puheenjohtajana -97, oli kannatus noin nolla pilkku jotain. Nyt se on jo parin prosentin tuntumassa ja nousee kohisten, mikäli kansan silmät vihdoinkin avautuvat.

Äänestä

vanhavennamolaiset, vasemmistolaiset ja mikä lie muista pois potkittu "Kopla"

Äänestä

joka hyväksyttiin yksimielisesti Kokkolan puoluekokouksessa. Jopa linjaa arvostellut Helsingin piiri tunnusti sen (Olli Sademies) ja kuvasi piirin omaa "ehdotustaan" vain keskustelun avaukseksi.
Vasemmistolaisia painouksia siihen ei ole kukaan muu esittänytkään kuin ulkopuoliset häiriköt näillä palstoilla.

Sen sijaan vanhoilla puolueilla näyttää olevan linja häveyksissä. Kokoomus ja RKP sentään ovat selkeästi sekä EU:n että NATO:n kannalla, ja keskustassa on ainakin EU:sta kaksi täysin vastakkaista linjaa.
Mutta mikä on SDP:n linja noissa kysymyksissä?

Äänestä
  • Maalaisliiton poliittista linjaa ei ole kukaan nähnyt viimeiseen sataan vuoteen. Liekö sitä olemassakaan? Suurella joukolla nuo puliveivari keskarit tuntuvat sitä kuitenkin vaaleista toiseen etsivän.

    Äänestä

Timo Soini on nostanut pj-aikanaan puolueen yhdestä kolmeen kansanedustajaan. Ja kansanedustaja. Siihen ei kaikki pysty- arvostelemaan kyllä.

Ei Soini yksin kesää tee, mutta paras puoluejohtaja se Perussuomalaisille on - aivan ylivoimaisesti.

Äänestä

Hesan kopla tulee pitämään tarvittaessa huolen siitä ettei eduskunnassa ole yhtään perussuomalaista kansanedustajaa. Älkää suututtako koplaa.

Nuolkaa ja nöyristelkää, plebeijit. Siitä kopla pitää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


surkuhupaisaa kirjoitti:

Perussuomalaisilla ei ole mitään yhtenäistä puolueohjelmaa tai linjaa.

On olemassa "Helsingin kopla", vanhavennamolaiset, vasemmistolaiset ja muita ryhmittymiä.

Puuttuu selkeä linja ja organisaatio, siksi puolue on jäänyt pieneksi marginaaliryhmäksi.

Soinin aikana puolueen kannatus on laskenut madonlukemiin, verrattuna entisen SMP:n 18 kansanedustajan eduskuntaryhmään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu