Kokoomusryhmyri kertoo pitävänsä Petri Honkosen ulostuloa ”populistisena ja suhteettomana”.
– Kun keskusta roikkui vasemmistohallituksessa vielä jokin aika sitten ja oli nostamassa pysyviä menoja miljarditolkulla, on vaikea ottaa vakavasti yritystä saarnata taloudenpidosta tänään. Honkonen tuntee kyllä syyllisen, katsoo vain vasemmalle ja peiliin, Kopra jyrähtää.
Hän sanoo kokoomuksen varoittaneen lukuisia kertoja vaarallisesta velanotosta.
– Keskusta ajoi valtiovarainministeripuolueena ja vihervasemmiston apukuskina kohti EU:n tarkkailuluokkaa laput silmillä, ja sivuutti kaikki kokoomuksen ja useiden asiantuntijoiden varoitukset. Kokoomus teki aiheesta silloin myös välikysymyksen ja oli valmis kaatamaan tuhlarihallituksen, Kopra muistuttelee.
suomenmaa kertoo
Kun keskusta roikkui vasemmistohallituksessa
12
159
Vastaukset
- Anonyymi
No kaatuiko halitus?
- Anonyymi
Minä taas muistan, että kokoomus ja vasemmistoliitto olivat yhdessä Kataisen hallituksessa, joka otti velkaa 47 miljoonaa euroaa. Sosiaalidemokraatit olivat valtiovarainministereitä, ensin Urpilainen ja sitten Rinne.
Myös Lipposen kahdessa hallituksessa oli kokoomus 8 vuotta. Niinistö (kok) oli valtiovarainministeri ja Lipponen pm.- Anonyymi
Siinä se vaan kokoomus roikkui vasemmistohallituksessa Lipposen (SDP) johdossa.
- Anonyymi
Kataisen Kokoomus oli vain varjo nykyisestä, jämerästä ja isänmaallisesta Kokoomuksesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kataisen Kokoomus oli vain varjo nykyisestä, jämerästä ja isänmaallisesta Kokoomuksesta.
Sarkasmia varmaankin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sarkasmia varmaankin.
Ilmiselvästi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sarkasmia varmaankin.
Ei vaan totta. Kaikkien aikojen paras hallitus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vaan totta. Kaikkien aikojen paras hallitus.
Kaikkien aikojen paskin hallitus on perskokkarehallitus. Typerykset vei Suomen Eu:n tarkkikselle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikkien aikojen paskin hallitus on perskokkarehallitus. Typerykset vei Suomen Eu:n tarkkikselle.
Nykyinen hallitus joutui edellisen hallituksen talouspolitiikan maksumieheksi. Nykyinen Orpon johtama hallitus on paras kautta aikojen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyinen hallitus joutui edellisen hallituksen talouspolitiikan maksumieheksi. Nykyinen Orpon johtama hallitus on paras kautta aikojen.
Orpon hallitus sotki talouden ja aiheutti kaaoksen Suomeen ihan itse.
Kokoomuksella on ollut kiire ajaa kaikki palvelut yksityisille yhtiöille, ja se onnisutuu parhaiten velkaannuttamalla maa korviaan myöten, eikä siihen mennyt kuin parikymmentä vuotta jonka aikana kokoomus on ottanut eniten velkaa. Kokoomus onnistui tavoitteissaan, nyt loppuu vasemmistososialismi, jäljelle jää vain oikeistososialismi ja se on sitä parasta ihkua rikkaille.
- Anonyymi
Orpon hallituksen tehtävä on sama kuin Ahon hallituksella 90-luvulla.Tehtävänä ajaa talous kuralle ja maa lamaan jotta pääomapiirit saisivat putsata kansan taskut tyhjiksi.Ikävä että silloin nuori pääministeri Aho ei osannut aavistaa kokoomuksen kieroutta.Suomen alasajo ja velkaannuttaminen alkoi v1987 kun kokoomus pääsi takaisin hallituspuolueeksi pitkän oppositiossa olon jälkeen.
- Anonyymi
Kokoomus on myös bilderberin etäispääte.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2754699Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343040Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442877Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k342871Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?771816Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061664Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 601429
- 951292
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2151190