Marinin hallitus ajoi Suomen kaaokseen!

Edellinen Sanna Marinin sd. johtama hallitus ajoi Suomen täydelliseen kaaokseen. Velaksi otettua rahaa jaettiin hulvattomasti ympäri Eurooppaa sekä Suomeen - kaikille, jotka vain ojensivat kätensä. Kesärannassa pidettiin kunnon juhlia ja viina virtasi. Nyt ovat tulleet vastuun ajat. Suomi joutui EU:n tarkkailuluokalle ja ohjeet talouden vakauttamiseksi tulevat Brysselistä - tähän johti demarien, kommarien, kepujen ja vihreiden politiikka. Nyt nämä sitten huutavat kurkku suorana ja haukkuvat niitä, jotka yrittävät laittaa asioita kuntoon.
35365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Se oli HURLUMHEI

Perussuomalaiset pelastaa Suomen.

Äänestä

Näin tapahtui, mutta silloisessa hallituksessa tussaroineet puolueet ei vaan tunnusta tekosiaan vaan yrittävät kaikin voimin aivan alusta asti torjua uuden hallituksen pyrkimyksiä saada tilanne normalisoitua.

Äänestä

Talouselämän huippuosaaja Björn Wahlroos sanoi, että Kataisen Hallituksen aikana Suomen alasajo alkoi ja päättäjät ovat olleet idiootteja. Marinin hallitus ei siis ole ollut yksin syyllinen.

Äänestä
  • Siellähän oli Jutta valtionvarainministerinä. Jutta on tunnettu talousosaaja.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Siellähän oli Jutta valtionvarainministerinä. Jutta on tunnettu talousosaaja.

    Et ymmärrä tekstiä oikein. Walhroos tarkoitti, että nämä hallitukset: Kataisen, Stubbin, Sipilän, Rinteen, Marinin ja Orpon ovat aiheuttaneet Suomen alamäen. Ja nämä kaikki ovat idiootteja hänen mielestä. Urpilainen ei ole yksin syyllinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Et ymmärrä tekstiä oikein. Walhroos tarkoitti, että nämä hallitukset: Kataisen, Stubbin, Sipilän, Rinteen, Marinin ja Orpon ovat aiheuttaneet Suomen alamäen. Ja nämä kaikki ovat idiootteja hänen mielestä. Urpilainen ei ole yksin syyllinen.

    Ei, mutta Jutta oli alasajon aloittaja.

    Äänestä

Persupölö ja edellinen hallitus 🤣🤣🤣🙈

Äänestä

Perussuomalaiset on suurin duunaripuolue.

Äänestä
  • Tuommoisia Persujuoppoja ei kukaan täysjärkinen kannata ovat täysiä ääliöitä ja pasksnjauhajia teot ovat 0 pistettä ja sekin on liikaa.

    Äänestä

  • Perussuomalaiset ei ole duunarin asialla vaan on sairasta kokopersehallitusta

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Perussuomalaiset ei ole duunarin asialla vaan on sairasta kokopersehallitusta

    Perussuomalaiset on parhaiten duunarin asialla. Demarit ja muu oppositio on haittamamun asialla. Se on kyllä nähty.

    Äänestä

Aloittaja on sairaan kokopersehallituksen asialla. Kyllä me olemme valveutyneita tuhoon syypää nykyinen kokopersehallitus

Äänestä

Sanna törsäsi ja biletti Suomen suohon.

Äänestä

Sosialistit ovat Pirkanmaan hyvinvointialueen suurin puolue ja nyt siellä aiotaan sanoa irti satoja työntekijöitä ja karsia heidän etuuksiaan. Samalla korotetaan aluehallituksen puheenjohtajan palkkiota 2,5 kertaiseksi ja aluevaltuuston puheenjohtjan palkkio kaksinkertaistetaan. Tämä on sosialistien tapa tehdä kaikki reilummin.

Äänestä
  • Koitappa Persupösilö tutkia kuka siellä on ollut suurin puolue ja se on Kokoomus ja sieltä Tampereelta on nämä Persujen Homo Vigelius ja Miko Persbummi molemmat on Tämän Homo Tynkkysen kouluttamia Tik Tok ja Somen käytöllä päässeet oilaamaan Suomen ja Suomalaisten elämää Eduskunnan Surkeilla päätöksillä ,Suomi ajettu Euroopan huonoimpaan tilaan tämän Umpisurkean Gallituksen aikana jossaPersujuopot ja Ahneet Kokoomuslaiset ovat pääosassa..

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Koitappa Persupösilö tutkia kuka siellä on ollut suurin puolue ja se on Kokoomus ja sieltä Tampereelta on nämä Persujen Homo Vigelius ja Miko Persbummi molemmat on Tämän Homo Tynkkysen kouluttamia Tik Tok ja Somen käytöllä päässeet oilaamaan Suomen ja Suomalaisten elämää Eduskunnan Surkeilla päätöksillä ,Suomi ajettu Euroopan huonoimpaan tilaan tämän Umpisurkean Gallituksen aikana jossaPersujuopot ja Ahneet Kokoomuslaiset ovat pääosassa..

    Tässä Pirkanmaan aluevaalien tulokset, että et nyt enempää sossu suoltaisi valheitasi:
    https://vaalit.yle.fi/av2025/tulospalvelu/fi/electoral-districts/8/

    Siis selkosuomella vielä Pirkanmaan aluevaltuusto kertauksena SDP 22 paikkaa, Kokoomus 19 paikkaa, vihreät 10, keskusta 9 ja vasemmistoliitto 9 paikkaa. Täysin punainen enemmistö alueella.

    Äänestä

Nuukasti eläminen olisi pitänyt aloittaa jo pulskat 15 vuotta sitten. Ei aloitettu, päinvastoin jakopolitiikkaa kiihdytettiin.
''Emme mahtaneet itsellemme mitään'', voivottelevat poliitikot nyt.
Onneksi pääsemme ''tarkkailuluokalle'' nini toimpuminen voi alkaa.
Ehkä...

Äänestä

Sosiaalidemokraattien ja vasemmistoliiton johdolla tämä maa olisi velkaannutettu valmiiksi venäläisten syötäväksi. Tuho olisi ollut varma jos Marinin hallitus olisi jatkanut. Nyt jo demarit uhoavat ottavansa heti lisää velkaa jos pääsisivät valtaan.

Demarien tuotosta on se, että Suomen ottama velka kylvetään ulkomaille Kreikkaa myöten.

Äänestä
  • Tämä Äärioikeiston Kaaoshallitus on ajanut Suomen täydelliseen kaaokseen,ei siinä auta syytellä muita kun tämä täysin ääliöitten päätöksillä ollaan tässä tilanteessa että Suomi on Euroopan heikoin ja syy on tämä Juoppojen ja Ahneiden koalitio jolla eioo mitään järkeä johtaa tätä maata

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Tämä Äärioikeiston Kaaoshallitus on ajanut Suomen täydelliseen kaaokseen,ei siinä auta syytellä muita kun tämä täysin ääliöitten päätöksillä ollaan tässä tilanteessa että Suomi on Euroopan heikoin ja syy on tämä Juoppojen ja Ahneiden koalitio jolla eioo mitään järkeä johtaa tätä maata

    Kyllä se viime kauden sosialistihallituksen rimanalitus oli varmaan maailmanennätys missä tärvättiin pienituloisten vaivalla ansaitsemia verorahoja ulkomaiden kansalaisten hyväksi ja sama meno jatkuu punaisten johdolla edelleen Pirkanmaalla.

    Äänestä

  • Tämä Hallitus on ajanut Suomen tähän kaaokseen ei kukaan muu.Tämä Hallitus on tehnyt tämän valtavan Työttömyyden.Tämä Hallitus on tehnyt tämän valtavan Konkurssi aallon Suomeen .Tämä Hallitus on tehnyt tämän valtavan Valtionvelan Suomeen ei muut.
    Lopputuloksena on että tämä täysin kykenemätön kaaoshallitus on Suomen tuho jokainen päivä menee huonompaan suuntaan eli Suomen tuhoojat heti hevon kuuseen jokainen päivä on liikaa tälle tuhoojille.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Tämä Hallitus on ajanut Suomen tähän kaaokseen ei kukaan muu.Tämä Hallitus on tehnyt tämän valtavan Työttömyyden.Tämä Hallitus on tehnyt tämän valtavan Konkurssi aallon Suomeen .Tämä Hallitus on tehnyt tämän valtavan Valtionvelan Suomeen ei muut.
    Lopputuloksena on että tämä täysin kykenemätön kaaoshallitus on Suomen tuho jokainen päivä menee huonompaan suuntaan eli Suomen tuhoojat heti hevon kuuseen jokainen päivä on liikaa tälle tuhoojille.

    Ja valehtelu sen kun vaan jatkuu aivan punaisen Pirkanmaan malliin.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Tämä Hallitus on ajanut Suomen tähän kaaokseen ei kukaan muu.Tämä Hallitus on tehnyt tämän valtavan Työttömyyden.Tämä Hallitus on tehnyt tämän valtavan Konkurssi aallon Suomeen .Tämä Hallitus on tehnyt tämän valtavan Valtionvelan Suomeen ei muut.
    Lopputuloksena on että tämä täysin kykenemätön kaaoshallitus on Suomen tuho jokainen päivä menee huonompaan suuntaan eli Suomen tuhoojat heti hevon kuuseen jokainen päivä on liikaa tälle tuhoojille.

    Talousguru Wahlroos on sanonut, että Kataisen hallituksesta lähtien Suomea on hallinnut idiootit ja kaikkien sen jälkeen olleiden hallitusten syy on tila, jossa Suomi nyt on.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Talousguru Wahlroos on sanonut, että Kataisen hallituksesta lähtien Suomea on hallinnut idiootit ja kaikkien sen jälkeen olleiden hallitusten syy on tila, jossa Suomi nyt on.

    Katainen ja sen jälkeen olevat Hallitukset ovat olleet Oikeistovetoisia eli vain Marinin hallitus on ollut vasemmisto enemmistönä ja vielä pahimpaan aikaan kun oli Korona pandemia ja Ukrsinan sota.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Katainen ja sen jälkeen olevat Hallitukset ovat olleet Oikeistovetoisia eli vain Marinin hallitus on ollut vasemmisto enemmistönä ja vielä pahimpaan aikaan kun oli Korona pandemia ja Ukrsinan sota.

    Oli mitä oli ja oli keitä oli, mutta talousguru on antanut arvosanan ja se on IDIOOTIT.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Oli mitä oli ja oli keitä oli, mutta talousguru on antanut arvosanan ja se on IDIOOTIT.

    Ja se on totta.

    Onneksi on PERUSSUOMALAISET. AINOA JÄRJEN ÄÄNI

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Ja se on totta.

    Onneksi on PERUSSUOMALAISET. AINOA JÄRJEN ÄÄNI

    Te olette myös idiootteja. Arvosanan sai kaikki hallitukset Kataisen hallituksesta lähtien.

    Äänestä

Hui kamala!

Äänestä

Pistähän silmälasit päähän. Kokoomus tuolla on hallituksessa.

Äänestä

Yrittääkö radikaalivasemmisto vallankaappausta?

Äänestä

Nykyinen sitten jatkaa mihin Marin jäi.
Ei ole helppoa persulla kun velkaa on jo nyt otettu enemmän kuin Marin otti.

Äänestä

Sannan syytä kaikki. Ja Li Anderssonin sekä Saarikon.

Edellinen hurlumheihallitus oli Suomen turma.

Äänestä
  • Persut on Suomen turma nämä juoppolallit on yhdessä Kokoomuksen kanssa ajanut Suomen turmioon ja Euroopan huonoimpaan tilaan eioo muuta saatu kuin Työttömiä Konkursseja ja Valtionvelkaa aikaiseksi .

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Persut on Suomen turma nämä juoppolallit on yhdessä Kokoomuksen kanssa ajanut Suomen turmioon ja Euroopan huonoimpaan tilaan eioo muuta saatu kuin Työttömiä Konkursseja ja Valtionvelkaa aikaiseksi .

    Nuo ovat kaikki Marinin erittäin epäkelvon hallituksen jälkeisvaikutuksia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Edellinen Sanna Marinin sd. johtama hallitus ajoi Suomen täydelliseen kaaokseen. Velaksi otettua rahaa jaettiin hulvattomasti ympäri Eurooppaa sekä Suomeen - kaikille, jotka vain ojensivat kätensä. Kesärannassa pidettiin kunnon juhlia ja viina virtasi. Nyt ovat tulleet vastuun ajat. Suomi joutui EU:n tarkkailuluokalle ja ohjeet talouden vakauttamiseksi tulevat Brysselistä - tähän johti demarien, kommarien, kepujen ja vihreiden politiikka. Nyt nämä sitten huutavat kurkku suorana ja haukkuvat niitä, jotka yrittävät laittaa asioita kuntoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu