Passaa kaupunkilaisen ihailla seipäälle nostettua viljasatoa ja puidun viljan ihanaa tuoksu. Emäntä kiikuttaa maitotonkkia maitolaiturille sääret vilkkuen ja navettahameen helmat heiluen. Isäntä pyyhkii pellolla hikeä otsaltaan ja antaa hevosella käskyn jatkaa auranvetoa. Mökkiläinen pääsee syömään isännän ja emännän pöytään lämmintä juuri paistettua ruisleipää ja päälle oikeaa voita paksulti ja vielä siivu viljalla kasvatetun possun kinkkua. Siinä kaupunkilaisenkin sielu lepää ja saa itse nähdä, että miten pienellä tuella tuo onnela on tehty. Puhdas luonto lapsille ja viljavissa pelloissa kasvatettu kotimainen ruoka. Maksakaa kiitoksella pientä tukea palkastanne ja pääsette edelleen valmiiseen pöytään maaseudun herkkuja nauttimaan.
Pidetään maaseutu elävänä ja ihmisille hyvänä paikkana, pieni tuki on siitä pieni hinta.
59
323
Vastaukset
- Anonyymi
Loistavaa sarkasmia, Kiitos.
- Anonyymi
Aloittajalla oli loistava idea maaseudun ylläpitämiseksi. Siirrytään maaseudulla ajassa sata vuotta taaksepäin. Kaikki työt tehdään lihasvoimalla.
Se jos mikään tuo turisteja seuraamaan maalaisten elämää. Myös kesällä voi turistit päästä osallistumaan maataloustöihin, kuten heinän seivästämiseen ja kuivan heinän siirtämiseen latoihin hevosvaunuilla. Ladossa tehdään latohommia, eli hypitään heinissä ja ropsautetaan hiukan mausteita heinille. Syksymmällä osallistutaan sadonkorjuuseen, eli esim perunoiden ja juureksien poimintaan. Navettahommiin olisi oikein turistiryntäys.
Iltaisin voisi turistit osallistua maaseudun iltarientoihin.
Turismi nostaisi keskiaikaisen mastalouden kannattavaksi ja pitäisi maaseudun asuttuna. Lisäksi yhteiskunta säästäisi miljardeja, koska julkisen infran ja palveluiden ylläpitoa saatikka rakentamista ei tarvita harvaanasuttuihin pikkukyliin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittajalla oli loistava idea maaseudun ylläpitämiseksi. Siirrytään maaseudulla ajassa sata vuotta taaksepäin. Kaikki työt tehdään lihasvoimalla.
Se jos mikään tuo turisteja seuraamaan maalaisten elämää. Myös kesällä voi turistit päästä osallistumaan maataloustöihin, kuten heinän seivästämiseen ja kuivan heinän siirtämiseen latoihin hevosvaunuilla. Ladossa tehdään latohommia, eli hypitään heinissä ja ropsautetaan hiukan mausteita heinille. Syksymmällä osallistutaan sadonkorjuuseen, eli esim perunoiden ja juureksien poimintaan. Navettahommiin olisi oikein turistiryntäys.
Iltaisin voisi turistit osallistua maaseudun iltarientoihin.
Turismi nostaisi keskiaikaisen mastalouden kannattavaksi ja pitäisi maaseudun asuttuna. Lisäksi yhteiskunta säästäisi miljardeja, koska julkisen infran ja palveluiden ylläpitoa saatikka rakentamista ei tarvita harvaanasuttuihin pikkukyliin.Unohdit sen, että lapset ajaa vapaana kirmailevia kanoja kirkuen takaa ja isäntä hymyilee vinosta lasten touhotukselle. Emäntä katselee ihaillen salskeaa kaupungista tullutta ylioppilasta sillä silmällä, mutta ei huomaa tyttären katselevan murhaava katse silmissä äitiään ja aitan ovet on tytär rasvannut, että aukeaa ääneti. Koivun latvat huojuu, salama välähtää ja seesteisen tyyni järven pinta kimaltelee auringon kiloja kauniisti. Isäntä teroittaa kirvestä kiroillen kaupunkilaisia sukulaisiaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittajalla oli loistava idea maaseudun ylläpitämiseksi. Siirrytään maaseudulla ajassa sata vuotta taaksepäin. Kaikki työt tehdään lihasvoimalla.
Se jos mikään tuo turisteja seuraamaan maalaisten elämää. Myös kesällä voi turistit päästä osallistumaan maataloustöihin, kuten heinän seivästämiseen ja kuivan heinän siirtämiseen latoihin hevosvaunuilla. Ladossa tehdään latohommia, eli hypitään heinissä ja ropsautetaan hiukan mausteita heinille. Syksymmällä osallistutaan sadonkorjuuseen, eli esim perunoiden ja juureksien poimintaan. Navettahommiin olisi oikein turistiryntäys.
Iltaisin voisi turistit osallistua maaseudun iltarientoihin.
Turismi nostaisi keskiaikaisen mastalouden kannattavaksi ja pitäisi maaseudun asuttuna. Lisäksi yhteiskunta säästäisi miljardeja, koska julkisen infran ja palveluiden ylläpitoa saatikka rakentamista ei tarvita harvaanasuttuihin pikkukyliin.Väyrysen kesäteatteri on ollut suunnaton menestys ja niissä näytellään Kekkosen aikaa, eli parasta aikaa Suomelle. Katsojia on jonossa asti ja väliajalla voi ostaa Väyrysen myymää kahvia ja pullaa.
- Anonyymi
Emäntä on nimeltään Chantelle ja hyvin tumm,a ja rubenslaisen rehevä ja syntisen näköinen. Emäntä Chantelle luo merkitseviä katseita pitkien silmäripsiensä alta kaupunkilaiseen salskeaan vieraaseen. Sitten Chantelle sanoo miehekkäällä matalalla äänellä: "Tännään naija napsutellaa, eli oli isäntä kotona eli ei". Kaupunkilainen maksoi seuraavasta palkastaan mielellään maaseudun kymmenykset. Isäntä kuikuili hammasta purren maataloaan ja puristi kourissaan petkelettä ja kirosi "saamarin Kapi"!
- Anonyymi
Olen itse maatalosta lähtöisin ja ymmärrän asian.
Ossi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen itse maatalosta lähtöisin ja ymmärrän asian.
OssiLuonnollisesti.
- Anonyymi
Löi sopivasti romantiikan päälle ennen navettaan lähtöä. Meillä on Michelle niminen lehmä, toinen on Jäätteenmäki.
- Anonyymi
Bwahahaaahaaa;-)))))) Nyt meni selkäkeikkanauruksi;-)))))) Mahtavaa sarkasmia ja kuin suoraan MTK propaganda oppaasta!
- Anonyymi
Jyvät on jo nostettu seipäille, mutta perunantaimet ovat istuttamatta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jyvät on jo nostettu seipäille, mutta perunantaimet ovat istuttamatta!
Ja perunasato puimatta, puhumattakaan kaalin puinnista, isäntä sammui ennen aikojaan.
Vai pientä? Maasetumaiseen haja-asutukseen kipataan vuosittain miljarditolkulla rahaa. Näiden rahavirtojen määrä olisi syytä selvittää pitkältä ajalta. Siinä löytyisi nimittäisi yksi perussyy sille, miksi Suomen taloudessa menee niin surkeasti. Rahaa hukataan valtavat määrät kannattamattomaan taloudelliseen puuhasteluun. Suomella ei pitäisi olla varaa siihen.
Mistä nämä rahavirrat koostuvat. Maatalouden tukeminen vie noin kaksi miljardia euroa suora tukea vuosittain. Sen lisäksi päälle tulee helposti toinen mokoma kaikenlaisista energiamaksujen, tienpidon ym. infran rakentamisesta ja kunnostamisesta. Tämä on sitä kepulaista siltarumpupolitiikkaa, jota on perinteisesti harjoitettu niin kauan kuin meillä Kepu on suinkin päässyt asioihin vaikuttamaan. Sitä tuhoisaa politiikkaa on harjoitettu pitkään ja hartaasti.
Mutta suoraan maaseutuelinkeinoa palveleva tuki on vain osa tätä kurjuutta. Suomessa on joukko maaseutukuntia, joiden rahoitus hoidetaan suurelta osin koko yhteiskunnan varoilla. Tämän järjestelyn nimi on kuntien valtionosuusjärjestelmä ja siihen liittyen erityisesti ns. tasausjärjestelmä, joka on mahdollistanut rahan kuppaamisen asutuskeskuksista maaseudulle. Umpikepulainen Merijärvi on tästä surkuhupaisa esimerkki. Kunta ei ole kyennyt elämään asukkaidensa verovaroilla edes puoliksi. Näitä samanlaisia kuntia on useampi. Valtio maksaa noin puolet niiden menoista. Rahavirrat kulkevat joka ikinen vuosi pk-seudulta näille maaseutukunnille.
Nyt kuntien valtionsouudet ovat vähentyneet, koska kuntien tehtävistä suuri osa on siirtynyt hyvinvointialueille soteuudistuksen myötä. Mutta ei se rahavirtoja ole muuttanut. Valtion piikki on lisäksi nyt auki. Rahavirtojen määrälle ei ole mitään tolkkua. Soteen olisi pitänyt tietysti liittää sotevero, jolla alueet itse rahoittaisivat kulunsa. Tätähän Kepu ei suin surminkaan halunnut liittää soteen. Sen periaate, että tulot pidetään ja menot sosialisoidaan, sai jatkoa.
Kuka kummajainen käy ihailemassa jossain Merijärvellä seipäälle nostettua viljaa tai tuoksuttelemassa sitä? Eikä niitä heinäseipäitä edes missään enää näy. Jos haluaa nähdä heinäseipäitä, pitää ajaa 5-tietä Suomussalmelle ihailemaan Hiljainen kansa -taideteosta, missä pellolla lienee noin tuhat heinäseipästä puettuna viimeisen päälle. Siellä ei paljon vilja tuoksu, mutta kahvilasta saa kyllä pullaa kahvin kera, jos kahvila sattuu olemaan auki. Maaseudun emännät ovat alkaneet käydä vähiin. Nuoret naiset ovat paenneet maaseudulta sankoin joukoin ja miehet ovat jääneet sinne keskenään ampumaan eläimiä, kun naisseuraa ei ole rauhoittamassa menoa. Kun käy noissa pikkukuntien pikkutaajamissa, näky on usein lohduton. Vastaan tulevien keski-ikä on ehkä 70 vuotta siitä päätellen, että yleinen ajoneuvo on rollaattori. Näiden pikkukeskustojen kuolleisuus on silmiinpistävää. Kaikkialla on hyvää tilaa, kun ihmisiä ei juuri ole. Ei ole kyllä mitään palveluitakaan, joten omat eväät kannattaa ottaa mukaan. On niitä suhteellisen vireitäkin paikkoja. Näitä ovat esim. Lapin hiihtokeskukset, jotka elättävät niiden välitöntä ympäristöä ainakin sesonkiluontoisesti.- Anonyymi
Onhan noita rahavirtoja selvitetty.
Otetaan esimerkiksi edellisen hallituksen eräs toimenpide. Koronaan vedoten maaseutukunnille Kepu Saarikon kautta esitti 2 miljardin lisärahoitusta. Mitä teki hallituksen pääministeripuolue SDP? Lisäsi tukeen vielä yhden miljardin, eli nosti tukisumman 3 miljardiin.
Tämä episodi kertoo hyvin sen, miksi maaseudulle on rahaa mennyt ja menee. Syy on demarien jakopolitiikka. Ei Marin ainia ole, jo Lipposen ajama valtiontukijärjestelmä antoi maaseudulle paljon lisää, ja nytkin SDP varjobudjetissaan esittää valtionosuuksien tasausjärjeslmään muutoksia, jotka lisäsisivät maaseudun tukea.
Näistä ymmärtämättömättömät tollot syyttää tietysti Kepua, koska Kepu on pitänyt maaseudun asioita agendallaan. Ero tulee siitä, että Kepu pyrkii pitämään maaseudun elinvoimaisena sitä kehittämällä, SDP pyrkii elättämään maaseutua rahaa jakamalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan noita rahavirtoja selvitetty.
Otetaan esimerkiksi edellisen hallituksen eräs toimenpide. Koronaan vedoten maaseutukunnille Kepu Saarikon kautta esitti 2 miljardin lisärahoitusta. Mitä teki hallituksen pääministeripuolue SDP? Lisäsi tukeen vielä yhden miljardin, eli nosti tukisumman 3 miljardiin.
Tämä episodi kertoo hyvin sen, miksi maaseudulle on rahaa mennyt ja menee. Syy on demarien jakopolitiikka. Ei Marin ainia ole, jo Lipposen ajama valtiontukijärjestelmä antoi maaseudulle paljon lisää, ja nytkin SDP varjobudjetissaan esittää valtionosuuksien tasausjärjeslmään muutoksia, jotka lisäsisivät maaseudun tukea.
Näistä ymmärtämättömättömät tollot syyttää tietysti Kepua, koska Kepu on pitänyt maaseudun asioita agendallaan. Ero tulee siitä, että Kepu pyrkii pitämään maaseudun elinvoimaisena sitä kehittämällä, SDP pyrkii elättämään maaseutua rahaa jakamalla.Huvittava kommentti kepuloiselta, kepu pyrkii pitämään maaseudun elinvoimaisena tulonsiirroilla ja velalla.. Todella kestävää kehitystä. Ruotsissa ei ole juurikaan kepuja ja Ruotsilla menee todella hyvin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huvittava kommentti kepuloiselta, kepu pyrkii pitämään maaseudun elinvoimaisena tulonsiirroilla ja velalla.. Todella kestävää kehitystä. Ruotsissa ei ole juurikaan kepuja ja Ruotsilla menee todella hyvin.
Olet oikeassa
Kepu pitää maaseudun elinvoimaisena tulonsiirroilla ja velalla. SDP sen sijaan syytää maaseudulle pelkkää velkarahaa ilman ajatustakaan elinvoimasta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan noita rahavirtoja selvitetty.
Otetaan esimerkiksi edellisen hallituksen eräs toimenpide. Koronaan vedoten maaseutukunnille Kepu Saarikon kautta esitti 2 miljardin lisärahoitusta. Mitä teki hallituksen pääministeripuolue SDP? Lisäsi tukeen vielä yhden miljardin, eli nosti tukisumman 3 miljardiin.
Tämä episodi kertoo hyvin sen, miksi maaseudulle on rahaa mennyt ja menee. Syy on demarien jakopolitiikka. Ei Marin ainia ole, jo Lipposen ajama valtiontukijärjestelmä antoi maaseudulle paljon lisää, ja nytkin SDP varjobudjetissaan esittää valtionosuuksien tasausjärjeslmään muutoksia, jotka lisäsisivät maaseudun tukea.
Näistä ymmärtämättömättömät tollot syyttää tietysti Kepua, koska Kepu on pitänyt maaseudun asioita agendallaan. Ero tulee siitä, että Kepu pyrkii pitämään maaseudun elinvoimaisena sitä kehittämällä, SDP pyrkii elättämään maaseutua rahaa jakamalla.Ei demareilla ole mitään intressiä jakaa rahaa umpikepulaisiin kuntiin. Ei niistä demareille ääniä tule vaikka kuinka paljon rahaa kauhottaisiin. Kepun tupailloissa on pidetty vuosikaudet yllä mielikuvaa, että demarit tulee ja tappaa koko maaseudun.
MPP - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei demareilla ole mitään intressiä jakaa rahaa umpikepulaisiin kuntiin. Ei niistä demareille ääniä tule vaikka kuinka paljon rahaa kauhottaisiin. Kepun tupailloissa on pidetty vuosikaudet yllä mielikuvaa, että demarit tulee ja tappaa koko maaseudun.
MPPOlipa intressiä tai ei, niin rahaa demarit jakaa pikkukunnille. Se on fakta
Tuo Marinin miljardin lisäys olkoon esimerkkinä, se kun on tuossa ihan lähimenneisyydessä tapahtunut.
Miksi näin tapahtuu, sen varmasti joku demari osaa selittää.
Itse veikkaan, että kyse on demareille tyypillisestä täydellisestä ymmärtämättömyydestä talousasioissa. Ovathan he nimittäneet Matias Mäkystä puolueensa talousasiantuntijaksi. Se kertoo kyllä täydellisestä osaamattomuudesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olipa intressiä tai ei, niin rahaa demarit jakaa pikkukunnille. Se on fakta
Tuo Marinin miljardin lisäys olkoon esimerkkinä, se kun on tuossa ihan lähimenneisyydessä tapahtunut.
Miksi näin tapahtuu, sen varmasti joku demari osaa selittää.
Itse veikkaan, että kyse on demareille tyypillisestä täydellisestä ymmärtämättömyydestä talousasioissa. Ovathan he nimittäneet Matias Mäkystä puolueensa talousasiantuntijaksi. Se kertoo kyllä täydellisestä osaamattomuudesta.Ei demarit sentään niin tyhmiä ole, että Mäkystä pitävät talousosaajana. Joona Räsänen on heidän talousvastaava nykyisin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei demarit sentään niin tyhmiä ole, että Mäkystä pitävät talousosaajana. Joona Räsänen on heidän talousvastaava nykyisin.
Kyllä Mäkynen on talousnero, ja Tuppurainen kanssa. Molemmilla vähän vielä suuruusluokat sekaisin, miljardit ja miljoonat usein sekaisin.
Tuppurainen lahjoitti etelä-Eurooppaan miljardeja, samoin Uniperin kautta miljardeja Saksalle. Meni nääs numeroiden määrä luvuissa väärin kun ei yhden käden sormet riittäneet laskemaan niitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Mäkynen on talousnero, ja Tuppurainen kanssa. Molemmilla vähän vielä suuruusluokat sekaisin, miljardit ja miljoonat usein sekaisin.
Tuppurainen lahjoitti etelä-Eurooppaan miljardeja, samoin Uniperin kautta miljardeja Saksalle. Meni nääs numeroiden määrä luvuissa väärin kun ei yhden käden sormet riittäneet laskemaan niitä.Anneli Jäätteenmäki sanoi pääministerinä, että miljardi on niin iso luku, että ei sitä voi ymmärtää kukaan...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huvittava kommentti kepuloiselta, kepu pyrkii pitämään maaseudun elinvoimaisena tulonsiirroilla ja velalla.. Todella kestävää kehitystä. Ruotsissa ei ole juurikaan kepuja ja Ruotsilla menee todella hyvin.
...moni on kakku päältä kaunis ... lähiöihin eivät poliisitkaan uskaltaudu kovin pienellä joukolla , "päivettyneet" joukkiot miehittävät pienempienkin taajamien keskustoja , sameakatseisia "pilvenveikkoja" hortoilee päämäärättömästi pitkin katuja .. Ehtivät tosin , ennen muslimien ja muiden maahan muuttaneiden kehitysmaalaisten yletöntä tulvaa , sijoittaa rahansa ja ostella mm. Suomesta kaiken vähänkin kannattavan mutta en silti väittäisi etteä "hyvin menee "...

Ei tuo koske vain lähiöitä.
Helsingin keskusta on samassa tilanteessa, peukun sekoittamia hortoilee yltympäri. Siellä jopa taksikuskit raiskaavat naisasiakkaitaan. Katujengit ryöstelevät ohikulkijoita, ja jos jollakulla on vähän kalliimpi merkkivaate, niin se otetaan vaikka väkisin.
- Anonyymi
"viljasato seipäillä" hiiihiiiiiih
- Anonyymi
Kepulaiset luulee, että tukirahat on heidän töidensä tulosta..
- Anonyymi
Keksusta ruoka hyvä ruoka, kuin silki on makkaralija ja lintumaitu. Sosilismi ruoka hapaman katkero.
- Anonyymi
Minä muistan naapurin tukevan emännän, joka on viemässä maitotonkkia laiturille, renkaattomilla maitokärryillä vanteet kolisten. Naisella on klotisevat isot saappaat jaloissaan. Isäntä nojaa perunakellarin olkikattoon heinänkorsi suussaan ja katselee kun vaimo nostelee vaivanloisesti tonkat ensin maitolaiturin alemmalle portaalle ja siitä sitten laiturin katon alle. Saunan edessä olevasta sahtikuurnassa olevista maltaista leijuu vedet isännän suuhun tuova tuoksu, isäntä myhäilee, Kellarissa on käymässä suurehko tynnyrillinen vahvaa sahtia se saa hymyn isännän kasvoille, tulossa on luultavasti mukavat heinänteko talkoot parin viikon päästä. Isäntä nukahtaa hymy huulillaan öisen sahdinvalmistuksen väsyttämänä.
- Anonyymi
Aikoinaan yhdessä kepu torpassa lihava emäntä ilmoitti aamulla isännälle, että nyt naitattaan niin kovasti, että varpaat on niin harillaan, että ei mahdu kumisaappaisiin. Isäntä halkaisi varret ja jatkoin kuorsausta, öinen sahdinteko oli vienyt voimat. Emäntää harmitti suunnattomasti.

Isäntä raahautui herättyään lastensänkyyn lasten viereen. Tästä kerrotaan paljon mm Ylellä lestakepulaisten elämästä.
- Anonyymi
Millä vuosituhannella elät?
- Anonyymi
Mtk propagandan mukaan näin on.
- Anonyymi
Tästä ansiokkaasta ketjusta puuttuu kuitenkin se Nuorisokeskustalaisten aikakauden tärkeä; Seksityötä maaseudun elvyttämiseksi- projektin kuvaus. Älkäämme unohtako puolueemme nuosison merkitystä maaseutukuvan luomisessa, koska nuosissa on myös tulevaisuutemme.
- Anonyymi
Lestakepulaisuus on jo täyttänyt nuorten keskustalaisten seksuaaliset tarpeet, lestakepu isä on siinä auttanut.
- Anonyymi
Nuorisossa olisi tulevaisuutemme, mutta Kaikkosemme ei hyväksy heidän ehdotuksiaan.
- Anonyymi
Kyllä siellä kinkku saa kyytiä, mitä luulet sen harmaan nesteen olevan, mikä valuu kotimaisesta kinkusta.
- Anonyymi
Isäntä ajaa aamun töiden jälkeen polkupyörällä päivätöihin kunnalle, Isännän serkku jakaa urakat kunnassa. Isäntä haravoi kunnan keskustassa puistomaisia alueita. Emäntä lähtee myös pyörällä töihin kunnan terveyskeskukseen, onneksi siellä on niin hiljaista, että emäntä voi täyttää maatilan tukihakemukset ja vielä printata ne kunnan paperille. Vanhasen himmelikunta on toteutunut Suomessa, se maksaa ainoastaan hyvin vähän ja jaksaa veronmaksajat tukea tätä keskustalaista unelmaa.
- Anonyymi
Nyt on keskustalaista todellisuutta!
- Anonyymi
Kekkosen aikaan turvetta sai kaivaa niin paljon kuin halusi ja Neuvostoliitosta tuli ketjuvarrelliset suolapiot. Niillä kun pisteli, niin hiki tuli katsojan otsalle. Isäntä istui suo-ojan reunalle ja otti pääkaupunki votkaa YYA sopimuksen hengessä. Emäntä kävi katsomassa kunnan talolla venäläistä ripaskaryhmää ja sanoi illalla isännällä ala vetää senkin tuhkis!
- Anonyymi
Miksi meillä maataloustuki on vastikkeeton tuki, miksi emme voisi Ruotsin mallin mukaan vaatia hyvää ja kunnollisia elintarvikkeita tukijunteilta? Mehän heidän elämän ja työn maksamme.
- Anonyymi
Keput rakensi hillittömän hallintohimmelin tuottajien ja veronmaksajien väliin estämään se, että laatua alettaisiin vaatimaan. Yli 5000 ihmistä työllistää maa-ja metsätalous hallinto, siihen vielä kuntien vastaava pellehermannit päälle.
- Anonyymi
Jos ette maksa tukea, niin joudutte syömään ulkolaista myrkkyruokaa. Ulkomailla ihmiset kuolee myrkkyruokiin, Suomessa ei kuole. Mutta ilman tukea asia voi muuttua.
- Anonyymi
Kansallinen maataloustuki oli siirtymäkauden tuki ja keskustan mielestä siirtymä aika on vähintään 150 vuotta...
- Anonyymi
...onhan se jonkin laatuinen nostalgiapläjäys tuokin .. tv:n iltapäivä elokuvasta , mustavalkoista seitsemän- kahdeksankymmenen vuoden takaa ?
- Anonyymi
Keskustalainen isäntä suolaa herkällä kädellä kinkun ja ruikuttaa sinne kevyt suolaa kevyt vedessä, lisää vähän nitraattia antamaan painoa ja peittämään silakan makua. Emäntä kiikuttaa kinkut jakeluautolle ja vähän flirttailee kuskina olevalla entiselle heilalleen ja saattaa vähän vilauttaa. Kinkku lähtee onnellisena kohden veronmaksajia kohden ja he kiroilevat kinkusta valuvan harmaan nesteen määrää, se leviää uunin pohjalle ja jää siihen ikiajoiksi. Suolamäärä ruostuttaa uunisisäpinnat ja kaupunkilaisperheessä joulu on pilalla. Isäntä huutaa akalleen, ensi vuonna ostetaan Tanskalainen kinkku prkle ja lopetetaan turhan kansallisen maataloustuen maksu!
- Anonyymi
Maaseudulla yhteisöllisyys on käsin kosketeltavaa. Maataloista kokoonnutaan yhdessä kaalin puintiin ja vaihdetaan kuulumisia. Sitten nuo herkut lähetetään maksajilleen kaupunkiin ja talkoo väki alkaa sammuilemaan ja nuoremmat naiskentelevat vanhempia keskusta emäntiä ja isäntä kuorsaa vieressä. Sitten tupaillassa parrat pärisee ja tanner tömisee.
- Anonyymi
Keskusta pitää sinusta huolta kehdosta hautaan. Jos satut maaseudulla asumaan.
- Anonyymi
Isäntä hakee pick-upin peräkärryllä tuppeensahattua lautaa pirtin vuoraukseen ja laittaa tuppilaudat verotuksessa sikakalan virikekopin korjausmomentille hyödyntäen näin ne vähennyksenä verotuksessa. Muija sitten talvella ajaa samalla pick- upilla töihin kunnan verovirastoon tarkistamman isännän veroilmoituksen ja tankaa pick- upin tullessaan kotiin. Kotona antaa isännälle verotusta varten pick- upin takkkauskuitin. Näin hyöty syntyy kaikkiin suuntiin, mennen tullen. Illalla tytär lähtee tapaamaan naapurin poikaa traktorilla kurvaillen pitkin syrjäkylän raittia kohti kylän toista reunaa verovapaata mökää polttaen ja hirvittävää savua tuottaen koko pitäjän alueelle ja odottaen kiihkeänä illan tapahtumia. Maalla on mukavaa!
- Anonyymi
Vanhanen nautti natinati tyttären ja tuppilaudan kanssa. Matin vaimo Merja harrasti natinati Matin turvamiehen kanssa ja löysi oikean mihin itselleen. Matti tumputtaa nykyään vihertalossaan.
- Anonyymi
Keput käyttävät poikkeuksellisen paljon tuppeensahattua lautaa eri tarkoituksiin.
- Anonyymi
Näin se verovaroilla tuettu maaseutu toimii. Yksinkään juntti ei ole vastaan väittänyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keput käyttävät poikkeuksellisen paljon tuppeensahattua lautaa eri tarkoituksiin.
Natinati Matti tykkäsi tuppeensahatusta. Matti muutenkin änkytti kovasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keput käyttävät poikkeuksellisen paljon tuppeensahattua lautaa eri tarkoituksiin.
Miksi tuppeensahattu lauta on niin suosittua keskustalaisten piireissä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi tuppeensahattu lauta on niin suosittua keskustalaisten piireissä?
Matti Vanhanen tykkäsi siitä, kun naiset kutsui häntä tuppimulkuksi.
- Anonyymi
Keskustalainen kinkku sai maatalon emännän kiihoittumaan ja varsinkin kinkusta valuva harmaa suolaneste oli liki orgastinen kokemus. Kepu isäntä sanoi käheällä äänellä, kun minä panen kotimaisen kinkun uuniin niin se painaa puolet vähemmän ulosottaessa. Lapset katsoivat silmät pyöreinä keskustalaista joulua.
- Anonyymi
Mahtava avaus maaseudusta ja illuusiosta.
- Anonyymi
Maaseudulla saa myös kauppa-autosta tuoretta ja hyvää ruokaa. Jos isäntä ei ole ehtinyt sammumiseltaan pellolle.
- Anonyymi
Orbanikin maaseudulla riehuu.
- Anonyymi
Nyt talven tuloa odotellessa parivaljaat tarkastetaan lumiauran talvisia vetoja varten ja hevosten kengitykset on uusittava. Kaiken on oltava kunnossa putkimiehen tien kunnossapitämiseksi. Näin varmistetaan lypsykoneen putkistovuotojen vastavuoroinen nopea korjaus mahdollisen vuodon sattuessa. Eikä pidä unohtaa tukihakumuksen ja veroilmoituksen laatian tontin aurausta, koska se varmasti tuo takaisen enemmän kuin vetoaisojen raudoitteiden uusiminen. Mottona kun on, että palvelus palveluksesta. Maalla on syksyllä runsaasti mielenkiintoista puuhastelua ja askartelua välineitten kunnostuksessa.
- Anonyymi
Myös navetalle menevään vesiputkeen on taas laitettava eristeet, isännän mukaan makuuhuoneessa on jo niin kylmä, että sieltä joutaa villat navetalle. Saa edes karja vettä. Myös mopoon on vaihdettava talvi eli nastarenkaat.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai12310110Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki785026Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.694862Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.83306Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j152530Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1071750Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.561593- 471546
Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota591464Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?681445