Suomi joutui toisellekin tarkkailuluokalle: Eriarvoisuus kasvaa maassamme

Anonyymi-ap

"EU-komissio esitti huolensa sosiaalisen eriarvoisuuden kasvamisen riskistä Suomessa ja kahdeksassa muussa EU-maassa. Komission mukaan Suomessa huolta aiheuttavat korkea työttömyys, mukaan lukien nuorten työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys, sekä myös ihmisten kokemus siitä, että he jäävät ilman terveydenhuollon palveluita. Köyhyysriski ja syrjäytymisen riski ovat Suomessa kasvaneet.

Europarlamentaarikko Li Andersson nosti esiin, että talouden lisäksi Suomi ”joutui tarkkailuluokalle” myös sosiaalisen eriarvoisuuden kasvussa:

- Hallitus on kasvattanut suomalaisten eriarvoisuutta muun muassa rajuilla sosiaaliturvan leikkauksilla, työntekijöiden asemaan kohdistuvilla heikennyksillä sekä ennen kaikkea romuttamalla ihmisten luottamuksen, joka näkyy niin taloudessa kuin työllisyydessä. Suomalainen yhteiskunta on eriarvoistumassa ja sosiaaliset ongelmat pahentumassa."

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/a/7b28e84b-f7b5-4586-b379-a6eb5aa9d6a9

Nykyinen hallitus ei kuunnellut kotimaisia asiantuntijoita, kun se runnoi kiireellä voimaan sosiaaliturvan leikkauksia. Miksi se kuuntelisi EU-komission huomautuksia eriarvoisuuden kasvusta Suomessa? Hallitus jatkaa eriarvoistamisen linjallaan ja on leikkaamassa jopa köyhien ruokarahoistakin eli toimeentulotuesta.

13

127

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ihmisillä on eri ominaisuuksia !!! ei ominaisuudet muutu !!!
      ajattelit tehdä kaikista yhtä köyhiä 🤣🤣🤣

    • Anonyymi

      vaikka olisi köyhä niin voi olla keho toimintakykyinen 90 vuotiaana ja sitten rikkaat kuolee sairauksiin 50 vuotiaana , emme ole minkään yhden nimikkeen alla

      • Anonyymi

        Unohdit, että meteoriitti voi pudota myös ökyrikkaan päähän.

        Tällaisilla argumenteilla on hiton älykästä perustella leikkauksia ja heikennyksiä jo valmiiksi heikoimmassa asemassa olevien tukiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unohdit, että meteoriitti voi pudota myös ökyrikkaan päähän.

        Tällaisilla argumenteilla on hiton älykästä perustella leikkauksia ja heikennyksiä jo valmiiksi heikoimmassa asemassa olevien tukiin.

        millä määrität rikkaan tai köyhän ? esimerkiksi wolt bisnes vuosikausia satoja miljoonia tappiolla , jotta matut saa suomen passit 🤔 onko toi hyvä veronmaksaja ???
        sehän menee miinukselle ja pahasti , kun ynnäät kaiken


    • Anonyymi

      Eriarvoisuus, köyhyys, syrjäytyminen ja henkinen pahoinvointi kasvavat Suomessa. Silti meidät rankataan maailman onnellisimmaksi kansaksi. Ristiriitaista.

      • Anonyymi

        Varsinkin seur. hallituksen aikana..


    • Anonyymi

      On aina yhtä viihdyttävää kun sinä sinimustien somesaastevastaava julistat vassaripropagandaa s24 palstoilla..😂 😂

    • Anonyymi

      Muistiko se Li kertoa kuinka tukien varassa elävät köyhät saa käteen saman summan Orpon hall. aikana kuten saivat Marinin hall. aikana? Toimeentulotuen maksuosuuden ollessa vain suurempi leikkausten takia käteen jäädessä kuitenkin sama summa. Tai sitä, kuinka ne sotepalvelut on ajettu alas Marinin hall. soteuudistuksen seurauksena? Mitä oli läpi viemässä mm. Li itse.

    • Anonyymi

      Rahat loppuu, kun rahat hassataan sinne tänne.. Ahneus ja tyhmyys ohjaa.
      Yli-velka Suomi on itse tehty.
      Taloudellinen mahalasku on Suomessa itse tehty.
      Kun Ei ole Suomessa osaamista. Ei esim. eu pelin osaamista, jne.
      Suomen talous ongelmiin syy on Suomen osaamaton ulko- ja talouspolitiikka.
      Meillä on jo pitkään olleet politikoimassa osaamattomat, lapselliset, likinäköiset trendi politikot. ( viher vas sekä markkina lib. oikeisto ).
      Ja trendaavat harha uskomus puolueet on olleet tekemässä Suomen kaikinpuolista alasajoa.
      Selvästi Suomessa kehitys Visiona on ollut turvaton, köyhä, kehitysmaa Suomi,
      se pohjolan kongo.
      Taxi raiskausten ja lasten joukkoraiskausten johtava sairas kehitysmaa.

      • Anonyymi

        Suomesta on tulossa nopeasti EU:n mätäpaise, liiallisen oikeistolaisuuden sairastuttama maa. Entinen mallioppilas on nyt koulukiusaaja ja häirikkö, tarkkisluokkalainen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomesta on tulossa nopeasti EU:n mätäpaise, liiallisen oikeistolaisuuden sairastuttama maa. Entinen mallioppilas on nyt koulukiusaaja ja häirikkö, tarkkisluokkalainen.

        Orpon hallituksen aloittaessa Suomesta alettiin puhua laitaoikeistopolitiikan koelaboratoriona, eikä turhaan. Synkeät ennusteet ovat käyneet toteen.

        Olemme varoittava esimerkki muulle Euroopalle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Orpon hallituksen aloittaessa Suomesta alettiin puhua laitaoikeistopolitiikan koelaboratoriona, eikä turhaan. Synkeät ennusteet ovat käyneet toteen.

        Olemme varoittava esimerkki muulle Euroopalle.

        ”Vastakkainasettelun aika on ohi”, sanoi presidenttiehdokas Sauli Niinistö syksyllä 2005. Persujen kannatuksen kasvu toi vastakkainasettelun takaisin.


    • Anonyymi

      suomessahan saa asua uudessä kämpässä asumistuella lapsiperhe , vaikka ei ole mitään tuloja ja sossusta saa rahaa vaikka lasten jääkiekko harrastukseen 🤔

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      27
      5504
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3603
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3522
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      26
      3407
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      124
      2996
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      32
      2727
    7. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      22
      2413
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      120
      2390
    9. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      44
      2230
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2205
    Aihe