Kaarisilta muistoissa

Kaarisilla seisoi illan himmeässä valossa, Kun ystävät kertyi, hetki alkoi olla kalossa. Oli naurua ilmassa, vähän hassu tunne, Sillä Pirkka-olutta kurkkuun löysi suunne.

Yksi hörppäs' liian nopeasti, suu vähän raollaan, Ja ilmoille karkasi ääni, aivan ilman suolaa. Se oli hilpeä pieru, röyhkeä ja ronski, Laukaistu keskelle juhlaa, tosi epäkonsti.

Sitten alkoi höhhelöinti, sellaista joutavaa, Hassuja tansseja, puhetta outoa, kepeää. Maailma näytti kääntyvän ylösalaisin, Ja kaikki oli jotenkin hämmentävän hauskin.

Mutta sitten silmissä kiertyi, hetkeksi pahoinvointi iski, Pää kääntyi nopeasti, ei ollut hetki piski. Taipui kaiteen ylitse, vatsa kuristi kippurassa, Ja yöllisessä hiljaisuudessa, ääni kajahti hurjassa. Oksennus roiskahti sillan kaarelta alas, Lentäen ilmaan, kohti joen mustaa pintaa kalas.

Ja kun helpotti pahin, paine silti sisällä ahdisti, Seuraava tarve iski, eikä enää mietitty misti. Kaiteen yli kurkotti, nyt tyhjenemään toinenkin pullo, Pissa lentää kaaressa, yöhön kuin keltainen nuoli.

Nestemäinen juova sinkoili, kimmeltäen hetken kuun valossa, Kaarisillalta virraten, luonnon omana alla. Lopulta vaipuen veteen, virran vietävän, Ja helpotus levisi, illasta nauttivan.

Kaarisilta hiljaa kuunteli, tarinoita täynnä, Tavallisesta illasta, josta jäi mieleen nää maineen.