VAI ONKO LIIAN SUURA TODENNÄKÖISYYS, ETTÄ TARJOLLA TROLLIKAMAA! Yritin antaa riksulaisille mahdollisuuden lukaista jotakin, mitä vainossani on tapahtunut, vaikkapa kodin piirissä. Nostelin aikaisemmin ketjuihin kirjoittamia viestejä esille eli annoin linkin ketjuun.- Justiinsa, joka puolelta olen nostellut trollien sotkemia (saattavat sotkea vaikka parhaillaankin)tai ihan trolliketjuja.
Että kyllä suomi24 joukkovainojien puolella on, vai mitä.
Että kyllä suomi24 joukkovainojien puolella on, vai mitä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minua voisi kehua työllistämisestä tai ainakin tilaisuuksista hankkia taskurahoja. Myös Riksussa (stalkkerit!)
Tarkistelin viime yönä ketjua: GANGSTALKING. JOUKKOVAINO, ELEKTRONINEN HÄIRINTÄ eli että onko paljon trollausta. Siellä oli linkki tuohon ELSOK ja radioamatööri ketjuun. Klikkasin.Jotakin kirjoitinkin. Ei tullut mieleen, että nousee esille tällä palstalla.
Lukaiskaa. Kerron siellä myös VAARALLISESTA TYÖSTÄNI. (siis siitä psykologjn työstä)
Kun ihminen on noin hyvin selvillä kaikenlaisesta vainoamisesta, Elsok:ta ja muusta häirinnästä, niin miksi et itse hankkisi vastaavia laitteita, joilla voisit häiritä vainoojiasi.
Kyllä tiedän paljon, mutta en ollenkaan kaikkea ja tiedän vain pintasolla . - Vrt. tiedän, että TV:llä voi katsella ja kuunnella kaukaa lähetettyjä ohjelmia. Juu,olen ostanutkin sellaisen, mutta en osaisi tarvittavaa teknologiaa selvittää.
Trollien tavanomainen väite aikoinaan oli: todista, että tuollaista on sinulle tehty. -Kun rikosilmoitus aiheuttaa jatkotoimia, rikospoliisit tutkivat ja hankkivat todisteet.
Pikkulapset laittoivat viilipurkin pohjaan reiät, ja sitoivat niistä villalangan, joka meni toisen lapsen viilipurkkiin, ja sitten nämä keskustelivat siinä keskenään.