Sitten alkaa kostaminen ja saadaan Suomi monenkertaisesti takaisin
Kun Riikka saa isommat sakset käteen
12
124
Vastaukset
- Anonyymi
PS on epäonnistunut tarina kaunaisten tollojen politiikasta.
- Anonyymi
Paitsi että sinun tapasi peukuttaa omia viestejäsi on aina yhtä noloa, se on myös tapasi mistä sinut tunnistaa kaikilta s24 palstoilta. Myötähäpeää aiheuttavat omien viestien peukutuksesi ollessa kuin reviiriään merkitsevä joka puolelle kuseksiva koira. 😁😁
- Anonyymi
Niin, epäonnistunut tarinahan se sellainen on, missä Halla-aho nosti ensin persut hallitukseen alennustilasta mihin sen Soini jätti loikatessaan rotan lailla upottamastaan laivasta ettei menetä salkkuaan. Minkä lisäksi Halla-aho Purran kanssa on saanut enemmän eduskunnassa läpi puolueensa hankkeita läpi kuin koskaan uskalsi edes haaveilla saavansa. Kaunaisuutta edustaessa te omaan pesään paskovat äärimmäisen katkerat Soinistit. Joiden tarina päättyi äärimmäisen nolosti ek vaaleissa 2019. Heidän suuren johtajansa loisiessa edelleen sopeutumisrahalla ainoana työmaana Purra persujen perään itkeminen?
- Anonyymi
Lindtman kohta hattu kourassa nöyränä poikana pyytää voisiko Purra luovuttaa saksensa hänelle? Joka joutuu leikkaamaan Purran tavalla..
- Anonyymi
Ei purra saksi muilta kuin puolustuskyvyttömiltä.
- Anonyymi
Leikkusten toteuttaminen ja niiden leikkausten aiheuttaminen on kaksi eri asiaa. Purraa joka ei ole syyllinen leikkauksiin ainoastaan niiden toteuttaja vastuuministerinä kivittäessä tahot jotka aiheutti ne Purran suorittamat leikkaukset. Jotka olisi pitänyt tehdä aikoja aikoja sitten mutta kun ei ollut munaa yhdelläkään edeltävillä valtiovarainministereillä. Poislukien Sipilän hallitus joka leikkasi ja prkeleesti ilman että kukaan muistaa kuka oli saksimassa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Leikkusten toteuttaminen ja niiden leikkausten aiheuttaminen on kaksi eri asiaa. Purraa joka ei ole syyllinen leikkauksiin ainoastaan niiden toteuttaja vastuuministerinä kivittäessä tahot jotka aiheutti ne Purran suorittamat leikkaukset. Jotka olisi pitänyt tehdä aikoja aikoja sitten mutta kun ei ollut munaa yhdelläkään edeltävillä valtiovarainministereillä. Poislukien Sipilän hallitus joka leikkasi ja prkeleesti ilman että kukaan muistaa kuka oli saksimassa?
Rikkaille veroale ja kansalta pois on Purran valinta. Jos velka olisi huolen aihe ei varakkaille ajaettaisi verovaroja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rikkaille veroale ja kansalta pois on Purran valinta. Jos velka olisi huolen aihe ei varakkaille ajaettaisi verovaroja.
Miksi velan pitäisi olla ongelma senhän piti olla ilmaista?
- Anonyymi
haluatko minut peltisaksineni valtaan ?
- Anonyymi
Tylsät sakset Riikalle seuraavaksi, niin ei pääse leikkaamaan lisää köyhiltä.
- Anonyymi
Miksi tyytyä saksiin, kun voi tarttua moottorisahaan, kuten Elon Musk teki, kun hän karsi Yhdysvaltojen pöhöttynyttä hallintoa.
- Anonyymi
Anonyymi
2025-11-30 17:18:03
UUSI
Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra Purra....Milloin sinä ap haet apua tuohon sinun Purra pakkomielteeseen?
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.673788Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j883159Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin932413Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.151639Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m701398- 981270
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä401182- 501011
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11011Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä561010